torstai 16. helmikuuta 2012

Kysykää joskus minultakin


Aamulehdessä 15.2 kerrotaan kuinka yli 55-vuotiaiden työllisyys on kohentunut. Toisaalta ”talouskriisi on kohdellut kaltoin alle 30-vuotiaita miehiä, jotka menettivät työpaikkansa vientiteollisuuden murroksessa”. Entä me 30 -55 –vuotiaat (naiset), jotka olemme selvästikin liian vanhoja rekrytoitaviksi, mutta liian nuoria eläkkeelle? Taaskaan ei ole kukaan kysynyt minun tilanteestani mitään! ”Nuorten pitää saada töitä ja ikääntyvät täytyy pitää töissä” - miten on meidän keski-ikäisten väliinputoajien tilanne?

Pitäisiköhän minun alkaa Haenyo –sukeltajaksi Etelä-Koreaan? He ovat pääsääntöisesti yli viisikymppisiä naisia, jotka sukeltavat jopa 20 metriin ilman apuvälineitä hengitystään pidättäen.  No, oikeasti en tietenkään siihen pystyisi!



Ollessani aikoinaan puolustusvoimissa töissä, olisin voinut kertoa, että siellä todellakin on ns. seksuaalista häirintää. Törkeämpää naisen alentamista ja halventamista (puheen tasolla) en ole missään kohdannut, mutta ehkä juuri siinä joukko-osastossa sattuivat olemaan idioottimaisimmat miehet! Kukaan ei kysynyt minun kokemuksestani silloinkaan. Viime vuonna joku oli oikein virallisesti todennut puolustusvoimissa esiintyvän seksuaalisen häirinnän tutkimuksessaan – minä olisin voinut kertoa tämän asian jo paljon aikaisemmin.

2 kommenttia:

  1. Minäkin ihmettelin tuota Aamulehden juttua. Mies täyttää 55 loppuvuonna eikä hän eikä moni muu smassa tilanteessa ole töitä saanut.

    Kaippa se tilanne näyttää kohentuneelta kun heitä laitetaan niihin aktivoimistöihin, ovat poissa tilastoista.

    Se on joten raivostuttavaa. Linnunpönttöjä pitäs rakennella miehen, jolla on tutkintoja tohtoriksi asti ja 26 vuoden työkokemus.

    Kehotin häntä kieltäytymään moisesta pelleilystä, jos vaan saa pienenkin apurahan tutkimushommin.

    Minähän voin nyt tällä 'suurella' (huoh) eläkkeelläni elättää meidät. Samalla kun maksan taloa vastaan otetut lainat, joilla olemme eläneet. On tämä elämä yhtä hel...ä.

    VastaaPoista
  2. On kolme asiaa, jotka minua työttömänä vit...ottavat siis päähän:
    - ikääntyvien/ -neiden työelämässä pysymisestä jauhaminen
    kun on itse 40+ - ikäisenä joutunut työttömäksi eikä kiinnosta työnantajia
    enää pätkääkään
    - työvoimapulasta puhuminen, kun todellista työvoimapulaa ei ole vieläkään näkynyt
    - huonosta palkasta valittaminen, kun itsellä ei ole palkkaa ollenkaan!

    VastaaPoista