keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Vuosi täynnä


Blogillani on tänään 1-vuotispäivä. En asettanut mitään erityisiä tavoitteita aloittaessani blogin kirjoittamisen; minulla oli vain tarve kertoa työttömyyden kokemisesta omasta näkökulmastani. Olen saanut joitakin lukijoita ja melko mukavasti kommentteja, mutta lisääkin saisi tulla. Iloitsen jokaisesta lukijasta ja kommentista! En ole vuodessa saanut aivan sataa kirjoitusta täyteen – saa nähdä koska menee satanen rikki. Vähimmillään olen saanut kirjoitettua 4 postausta kuukaudessa (eli yhden viikossa) ja enimmillään 13 (toukokuu 2011 oli näköjään jostain syystä erityisen tuottoisa!) Keskimäärin olen saanut aikaiseksi 7,7 tekstiä kuukaudessa (eli 1 - 2 kirjoitusta viikossa). 

Toiveikkuuteni työllistymisen suhteen ei ainakaan ole lisääntynyt kuluneen vuoden aikana – toiveikkuus ei ole vähentynytkään, koska se ei ole mahdollista (olematon ei voi vähentyä!)

Työttömyys aiheena ei ole mitenkään ”mediaseksikäs” eikä valtavasti lukijoita houkutteleva.  Kaikki työttömät eivät myöskään varmasti lue työttömyysaiheisia blogeja, koska he tietävät muutenkin millaista työttömyys on.

Olen saanut Rantakasvilta kaksi tunnustusta:
 
 
Kiitos niistä - vielä kerran - uskolliselle lukijalleni!

2 kommenttia:

  1. Onnea 1-vuotiaalle blogille!

    Ja kiitos kiitoksista.
    Viime toukokuussa aloitin oman blogini ja silloin etsin työttömyydestä kertovia blogeja. Eipä ole aihe tosiaan kovin innostava, niin vähän niitä on, pari on tullut meidän jälkeemme.

    Toivon totisesti, että sinä voisit blogissasi juhlistaa myös työhönpääsyäsi. Se olisi hienoa.
    Mutta, ikävä kyllä, tiedän niin kovin hyvin, että kun se pitkittyy niin se mutkistuu, työhönpääsy siis. Itse harjoittelen nyt tk-eläkeläisenä oloa.

    Kaikkea hyvää, jatketaan kirjoittelua!

    VastaaPoista