maanantai 13. helmikuuta 2012

Täytyy mennä kauas, että pääsee lähelle


Näyttää siltä, että pääsen (tai joudun) työssäoppimiseen (tai ilmaisharjoitteluun) hyvinkin lähelle kotia. Olen tosin ollut kerran aiemminkin työharjoittelussa parin kilometrin päässä kotoa tehtaassa, jota ei enää ole. Ensin tehdas vaihtoi omistajaa ja muutaman vuoden kuluttua se lopetettiin ja siirrettiin Puolaan. Tuossa tehtaassa oli silloin töissä eräs mies, joka oli jäämässä muutaman vuoden kuluttua eläkkeelle eikä viitsinyt enää tehdä siellä mitään: ”En tässä enää mitään ehdi aloittaa, kun kohta jään eläkkeelle…” Että tämmöistä asennetta! Ystäväni kertoi työpaikkansa sihteeristä, joka ei tee juuri mitään töitä ja kieltäytyy kaikista annetuista tehtävistä, mutta silti saa pitää työpaikkansa! Kysyin, onko tämä henkilö kenties nuori ja kaunis? Hän ei kuulemma ole kumpaakaan… (Ajattelin, että hänet olisi mahdollisesti palkattu jonkun ”silmäniloksi”, mutta en suinkaan väitä etteivätkö nuoret ja kauniit voisi myös olla ahkeria ja päteviä.) On uskomatonta, että tuollaisia laiskoja ihmisiä pidetään töissä nykyaikana, kun tarjolla olisi ahkeria, motivoituneita ja innokkaita yksilöitä jonossa ovien takana! 

Poikani kysyi, että milloin sinä äiti alat saada työstä palkkaa? Sen minäkin haluaisin todella tietää! Lapsen suusta terävät huomiot ja totuus yleensä tulevat… Äiti menee töihin, mutta ei saa siitä palkkaa ja lapsikin osaa kyseenalaistaa tällaisen systeemin. 

Mutta: ”Näillä mennään.” ”Tämä on tätä.” ”Minkäs teet?” ”Ei tässä mitään muutakaan ole…” ja pari muuta kliseetä vielä päälle… 

Jospa kuitenkin oikea työpaikka vielä jostain irtoaisi? Tässä vaiheessa en voi sitä vielä tietää.

1 kommentti:

Rantakasvi kirjoitti...

Sinulle olisi tunnustus blogissani!