perjantai 24. helmikuuta 2012

Kuulun vähemmistöön


Edelleenkin suurin osa työikäisistä ja erityisesti kaikki lähipiirissäni ovat (ja ovat aina olleetkin) työelämässä. Näin ollen kuulun itse vähemmistöön. Enemmistöllä on työpaikka, palkka, palkalliset lomat, työterveyshuolto, työpaikkaliikunta, työkaverit jne. Minulla on työmarkkinatuki, loputon palkaton ”loma”, työvoimapoliittiset koulutukset, ilmaiset liikuntamuodot (”ovesta pihalle”), mahdollisuus käyttää kunnallisen terveydenhuollon palveluja (joita tosin en käytä, ennen kuin on pakko!) eikä työyhteisöä, johon kuulua. Nyt tiedän, miltä tuntuu kuulua jonkin vähemmistön edustajiin! Eipä todellakaan ole helppoa. Enemmistöhän on aina oikeassa, vai mitä? Enemmistöön kuuluva on ”normaali” keskivertoihminen. Vähemmistöön kuuluva taas on luuseri, poikkeava, syrjäytynyt, syrjitty tms.

4 kommenttia:

  1. Hahaa, minäpä kuulun kolmeen eri vähemmistöön: vammaisiin, työttömiin ja mielenterveysongelmaisiin. Pistetäänkö kisa pystyyn: kuka kuuluu suurimpaan määrään vähemmistöjä?! Palkintona voisi olla vaikka... hm, vessapaperirulla.

    VastaaPoista
  2. Meitä on myös suuri joukko joilta nuo mainitsemasi jutut työterveydenhuoltoineen jne puuttuu... me ollaan itsemme työllistäjiä, mikroyrittäjiä. (ihan pakko oli tuo micro tuoda esiin kun just itsekin opin mikä oikein olen) Meillä vain harvoilla on mainitsemasi jutut. Kaipa joitakin töitä tekee ihan vain työnilosta?

    Oikeasti meillä on omalla paikkakunnalla aivan huippuluokkaa oleva terveyskeskus. Viimeaikoina on jälleen tullut käytettyä palveluita..

    Mutta heitän sulle yhden kysymyksen: mitä tarvitsisit ollessasi työtön?

    (Ja nyt ei lasketa sitä ilmiselvää palkkatyötä)

    Ei tietenkään tarvitse vastata - omasta työttömyysajasta on omat kokemat. Mietin vain että onko yhtään samankaltaisia ajatuksia..

    VastaaPoista
  3. "mitä tarvitsisit ollessasi työtön?"

    Vastaan omalta osaltani:

    Ilmiselvä vastaus on: enemmän tuloja, jotta voisin maksaa velkojani, ostaa muutakin ruokaa kuin tarjousbroileria ja jauhelihaa.

    Voisin myös käydä lääkärissä ja hoitaa muutenkin terveyttäni paremmin. Täällä terveyskeskus on aivan tukossa.

    Lisäksi tarvitsisin ihmiskontakteja, jotta mielenterveyteni säilyisi.

    Tarvitsisin elämääni suunnitelmia, että voisin tehdä tulevaisuuden suunnitelmia.

    Ja lopuksi, tarvitsisin hyväksyntää, että olen tarpeellinen vaikka olenkin työtön.

    Kaija,
    työttömänä insinöörinä kohta 3 vuotta

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommenteistanne! Olen hyvin pitkälle samoilla linjoilla Kaijan kanssa noiden työttömän tarpeiden suhteen.

    VastaaPoista