perjantai 21. marraskuuta 2014

Pettymyshän siitä jälleen kerran seurasi



Tämä kuvio on tullut minulle jo aivan liian tutuksi: ensin ilahdun ja innostun saadessani (sen noin kerran vuodessa tulevan) haastattelukutsun. Nyt ihmettelenkin, miten edes olen jaksanut vielä toivoa? Joka ikinen kerta prosessi päättyy kerta kerralta musertavammalta tuntuvaan pettymykseen! Tällä kertaa en jaksa enää edes itkeä, koska minulle on ihan sama, who cares, mitä väliä… Kun minulle ei ole paikkaa työelämässä, niin minulle ei sitten ole paikkaa työelämässä!

Ilmoitinkin jo yhdessä aiemmassa postauksessani lopettavani työnhaun (ainakin toistaiseksi) ja olisin sen jo tehnytkin, mutta sitten sain yllättäen ja pyytämättä, eli hakematta mitään paikkaa, kutsun vuokrafirmaan haastatteluun (koska heillä oli minun tietoni). Vuokrafirman edustaja sanoi soittaessaan minulle, ettei heille ollut tullut juurikaan hakemuksia ko. paikkaan ja ajattelinkin, että jospa tällä kertaa olisi (ollut) minun vuoroni…  Haastattelussa kuitenkin kävi ilmi, että asiakasfirmaan oli jo laitettu muiden hakijoiden tietoja. Niinhän siinä yleensä käy, että jos yksikin toinen hakija on, niin minä en ole se, joka paikan saa. He olivat lopulta haastatelleet asiakasfirmassa vain yhden vuokrafirman tarjoamista kandidaateista ja tämä yksi oli sitten ilmeisesti sellainen työnantajan unelmien prinssi tai prinsessa ettei muita tarvinnut enää haastatella. 

Näin tämä on jo usean vuoden ajan mennyt: joko pääsen asiakasfirmaan haastatteluun tai en edes sinne asti. Lopputulos on kuitenkin aina se, että minä en saa työpaikkaa. (Kolme neljästä viime vuosina hakemastani paikasta on ollut vuokrafirmojen kautta). 

Ei muuta kuin leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä! Seuraavaksi hakemaan palkatonta harjoittelupaikkaa, joista onkin kova kilpailu, kun kolme muuta saman alan koulutusta on lähiseuduilla menossa… Tuleekohan siitä karenssi, jos ei saa työssäoppimispaikkaa ja joutuu sen vuoksi keskeyttämään typon?

4 kommenttia:

jokuvaan kirjoitti...

Paha tähän on sanoa mitään lohduttavaa, paitsi että kohtalotoverinasi tiedän niin hyvin, miltä tuo tuntuu. Itsekin olen miettinyt, antaisinko jo periksi? Tuntuu niin turhauttavalta tarjota itseään kuin karkkia kerta toisensa jälkeen…mutta mitä ihmettä 40+ nainen tekee eläkeikään asti???

TOIvoton työtön kirjoitti...

Siinäpä hyvä kysymys!

Anonyymi kirjoitti...

Täällä on yksi 29 vuotias nainen, joka on ollut viimeksi palkkatöissä vuonna 2007. Tässä välissä olen ollut reilu kaksi vuotta lapsen kanssa kotona ja opiskellut kaksi ammattia, koska työpaikkaa ei vaan irtoa - ei sitten mistään.. Viime työttömyysjaksolla (noin vuosi) hain reilu sataa työpaikkaa, otin yhteyttä vuokratyöfirmoihin sekä hain harjoittelupaikkaa - ja tulos oli kymmenen haastattelua, nolla työpaikkaa. Pelottaa ajatellakin, että jos tämä jo nyt alle kolmikymppisenä on näin toivotonta, miten jaksan tätä p´skaa vielä kolmekymmentä vuotta.

Onnea harjoittelupaikan hakuun. Itse juuri typon lopettaneena, tiedän miten vaikeaa se saattaa olla.

TOIvoton työtön kirjoitti...

Kiitos sinulle onnentoivotuksesta harjoittelupaikan hakuun. Onnea tarvitaankin, koska ne viestit, mitä tähän mennessä olen tilanteesta saanut, eivät ole erityisen rohkaisevia: jotkut potentiaaliset harjoittelupaikat eivät ota lainkaan työssäoppijoita ja kilpailu vähistä paikoista kolmen tai neljän vastaavan koulutuksen kesken on erittäin kovaa.
(Ilmeisesti koulutusalamme on jonkinlainen tämän hetken "muotikoulutus", jos näin voidaan sanoa.) Todella surkeaksi on tilanne mennyt, jos ei edes palkatonta harjoittelu-/ työssäoppimispaikkaa enää saa...

Toivotan anonyymille parempaa tulevaisuutta työnhaun suhteen!