tiistai 25. marraskuuta 2014

Mitä viisikymppinen katuu?

En ole ihan vielä viisikymppinen vaan 48,5 eli lähestymässä sitä rajapyykkiä. Ajattelenkin niin, että jos ehtisin vähäksi aikaa työelämään ennen kuin minut sitten 50 täytettyäni irtisanotaan…
Itsearvostus on sidottu perheeseen ja työhön. Entä silloin, kun työtä ei ole?

Näin viisikymppiset katuvat
 ”Useimmilla hampaankoloon olivat jääneet koulutus- ja uraratkaisut.”
21,7 %
Opiskelu ja koulutus
Ilmeisesti minä opiskelin väärän tutkinnon/ammatin? Ainakin työllistymisen kannalta väärän.


20,9 %
Työ- ja uraratkaisut
Minun olisi ilmeisesti pitänyt tehdä aivan toisenlaisia työ- ja uraratkaisuja! Se jälkiviisaus


Asema työelämässä, työhön panostaminen, työpaikan valinta, työssä pysyminen tai töihin menemättömyys tiettynä aikana, yrittäjyys
”Olisin voinut olla toisessa, korkeammassa asemassa työelämässä”; ”Hiukan liian myöhään muutin työkuviot sellaisiksi, mitä haluan tehdä.”
Väärän ammatin tai alan valinta kokonaan tai liian myöhään tehty alanvaihdos
Ammatinvalinta, ensimmäinen opiskelu. Kaduttaa sen vuoksi, ettei ollut silloin rohkeutta tehdä omaa valintaa ja ajauduin väärälle alalle

Itsekin olen yrittänyt tehdä alanvaihdosta aivan liian myöhään - tyyliin väärään aikaan oikeassa paikassa. Toisaalta joka ikisessä tekemässäni ammatinvalintatestissä insinöörin ammatti sijoittuu kärkipäähän! On vain käynyt niin, etten koskaan ollut insinöörinä oikeaan aikaan oikeassa paikassa.



25 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olipa yleistävä kirjoitus. Olen yli viisikymppinen ja osaan kyllä elää vapaa-aikaa, en todellakaan siirrä sitä tekemällä entistä pidempää työpäivää. Hölmöähän se olisi! Olen ihan hyvässä ammatissa mutta tiedostan sen, että urani saattaa päättyä yt-neuvottelujen myötä milloin tahansa, joten olisi entistä hölmömpää täyttää elämäni vain työllä.

Markku Perttula kirjoitti...

Kuka tahansa voi pudota palliltaan, koska tahansa.
Koulutus ja korkea asema eivät välttämättä suojaa työttömyydeltä.
Blogin kirjoittajan työttömyys on harjoitetun työllisyys ja talouspolitiikan seurausta.
Jokainen tekee kouluttautumisvalintansa niiden tietojen mukaan, jotka valintahetkellä ovat käytössä.

Anonyymi kirjoitti...

Viiskymppisenä EI ole liian yöhäistä:
Minut irtisanottiin 51-vuotiaana. 53v aloin opiskella ruoka-alaa. Kolmen opiskeluvuoden ja harjoittelun jälkeen perustin catering-alan yrityksen. Teen esim kiireisille perheille joululeivonnaisia ja laatikoita.

Nyt olen 62v ja viimeiset kolme vuotta olen jo pystynyt nostamaan kunnolla palkkaa itselleni. Olen siis yksin yrittäjä mutta teen monesti yhteistyötä muiden yksinyrittäjien kanssa. Vanhuksille ruokaa ja toinen yrittäjä siivoaa jne. Verkostoitumista!

Hieman luovuutta kehiin ja kyllä itselleen ammatin saa. Paljon on vieläkin ideoita, mutta nyt on kiire tehdä joululeivonnaisia sellaisille kiireisile, jollainen itsekin aiemmin työelämässä olin.

Jos joku sanoo, että yrittäminen ei sovi, ei ole rahaa opiskella. Näin luulin minäkin. Mutta. Pankista sain lainan opiskeluun ja yrityksen alkuun, oma asuntoni on panttina. Eikä ole miestä elättämässä, yksin olen kaiken tehnyt.

Tsempatkaa, voivottelu ei auta! En minkään mikään pitokokki ollut, vaan kaikkea oppii.

Anja

Uuden etsijä kirjoitti...

Melkein jo päätin lopettaa tämän blogin lukemisen, pelkäsin jo, että toivottomuus tarttuu. No tänään palasin, ja nythän sinulla oli vitsinpoikastakin tuossa alussa. Hyvä niin.

Kuten joku tuossa kommentoikin, kukin tekee päätöksensä niiden tietojen valossa, jotka sillä hetkellä ovat käytettävissä. Se, että päätös myöhemmin osoittautuu huonoksi, on toki piinallista mutta katuminen ei auta. On vain nieltävä. Ja minun on myös vielä nieltävä se, että oman työni menettämiseen liittyi raakaa sattumaa. Elämä on hemmetin epäoikeudenmukaista. Sekin on nieltävä.


Markku Perttula kirjoitti...

Minäkin aloitan joulukuussa uudet opinnot remonttisaneeraajaksi. On se parempaa kuin joutenolo.
Kaikille työtä vailla oleville. Älkää antako periksi. Tähän lamaan syylliset istuvat Arkadianmäellä.

Osaton kirjoitti...

Catering-yrityksen perustaneelle: ensiksi, mukava, että olet saanut yrityksen pyörimään ja asiat rullaavat. Mutta hieman tuossa jäin ihmettelemään, että jos vasta kolme vuotta olet pystynyt kunnolla palkkaa nostamaan, niin millä olet elänyt ne vuodet sitä ennen? Kaikilla ei ole mahdollisuutta/halua saada lainaa monen vuoden elämiseen. Ei monella ole mitään asuntoa, mitä pantata. Minulla esimerkiksi ei ole omaisuutta ja on jo opintolainaa, jota tuskin heruisi lisää (enkä todellakaan ottaisikaan enää, jos saisin). Raha on kyllä erittäin todellinen syy olla perustamatta yritystä.

Mutta en tahdo lannistaa ketään, muilla voi olla enemmän mahdollisuuksia ja tsemppiä heille. Itse aion kokeilla onneani ennemmin ulkomailla, heti kun saan rahat kasaan, niin suuntaan Suomesta pois. Kyllä niitä palkkatöitäkin vielä jossain on.

Anonyymi kirjoitti...

Vastaan Osattomalle:
Starttirahaa saa TE-keskuksesta vajaan vuoden. Loppuajan elin sillä lainalla,josta olen maksanut vain korkoja. Ja toki yrityksestä sain hieman tuloja, mutta ei voinut palkasta puhua, kun juuri ja juuri ruokaa sain ostettua. Sitäkin tukusta, kun ruoka-alalla olen.

Nythän on korot alhaalla! Vuoden olen jo pystynyt lyhentämään lainaa.

No, selityksiä löytyy aina, jos ei halua yrittääkään. Minulla on pieni puutalo-yksiö ja sillä sen lainan sain. Ei kovinkaan arvokas asunto siis. Kyse oli lähinnä valinnasta makaanko sohvalla vai teenkö jotain. Olen hemmetin tyytyväinen, että tein jotain.

Suosittelen!

Anja

NILS ERIK Willberg kirjoitti...

Minä suosittelisin löytämään itse kullekin soveltuvan ratkaisun. Useimmille työpaikan ostaminen (lainalla, omalla pääomalla tai palkattomilla vuosilla) ei ole perusteltua.
Yritteliäisyyttä voi olla monenlaista ja yrittäjyys on vain yksi vaihtoehto. Ylipäätään yrittäjyys on Suomessa yhä huonommin leiville lyövää - ja ei sitä paitsi muutenkaan sovi kaikille.
On myös huomioitava OLENNAINEN seikka opiskelleiden tilanteessa: he ovat suuntautuneet toisin ja etsivät mahdollisuutta asiantuntijatyön tekemiseksi. Tavalla tai toisella ratkaisun on löydyttävä tuolta sektorilta - joko sitten työllistymällä tai uudelleen koulutuksella. Alkaa olla aika turhauttavaa, että muut esittävät toistuvasti "kaikille soveltuvia pakettiratkaisuja, usein pakkoyrittäjyyden muodossa ja tulkitsevat henkilön työhaluttomaksi tai ryhdittömäksi jos ei täkyyn ole valmis tarttumaan".
Oman tilanteensa paras asiantuntija on henkiö itse.

TOIvoton työtön kirjoitti...

Olen samaa mieltä Nils Erikin kanssa siitä, että yhden henkilön ratkaisumalli ei sovellu kaikille työttömille. Vastaavasti kaikkien noin viisikymppisten tilannetta ei voi yleistää samankaltaiseksi. Vieläkin oletuksena tuntuu olevan se, että kaikki sen ikäiset ovat työelämässä.

"Sohvalla makaamisen" (syvä huokaus) ja pakkoyrittämisen välimaastosta löytyy muutakin, kuten
loputon opiskelu (ainakin on jotain tekemistä). Jokaisen työttömän tilanne on aina erilainen, joten
jokainen toimii itselleen sopivalla tavalla.

Anonyymi kirjoitti...

Yrityksissä on valitettavan usein tilanne, että töitä on jotka vaativat tekijää, mutta yritykset eivät ole halukkaita palkkaamaan ketään palkkalistoille tekemään tuota työtä. Vaatii oma-aloitteisuutta kontaktoida oman alan yrityksiä ja kysyä olisiko minulle projektiluontoista työtä. Näissä tilanteissa yrityksen on helppo ottaa henkilö tekemään työtä koska kyseessä on projekti. Palkkalistoille näitä henkilöitä ei kuitenkaan haluta koska se on usein aikaa vievää ja kallista. Työ halutaan hoitaa laskulla.
Tämä on todella yleinen tilanne Suomessa ja siksi onkin laskutuspalveluita syntynyt. Odeal on laskutuspalvelu yritys, ei siis osuuskunta. Odeal ottaa työnantaja vastuun henkilöstä ja toimii hallinnollisena yrityksenä työntekijän ja yrityksen välillä. Työntekijä pystyy laskuttamaan tekemästään työstä Odealin välityksellä.
Suosittelen tutustumaan www.odeal.fi ja vaikka varaamaan omalle paikkakunnallesi ajan jutellaksesi lisää aiheesta edustajan kanssa.
Tsemppiä kaikille!

Anonyymi kirjoitti...

Halusin tuoda esiin oman ratkaisuni, en tyrkytä sitä muille. Mutta koska tässä blogissa ollaan niin hemmetin negatiivisia kaikkeen uuden yrittämiseen ja yrittäjyyttä vältetään, että se ei sovi jollekin jne. Kyllä se nälkä laittaa sopimaan.

Jos mietin, että olisin nyt yli 10 vuotta hakenut turhaan työpaikkaa insinööritaustallani, ja jotain pientä opiskellut, niin hohhoijaa, sanonpa vaan, että parempi näin. Nyt olen maksanut itselleni YEL-eläkettäkin mukavan summan. Sitäkään ei olisi työttömänä enää kertynyt.

Turha sanoakaan, että yhden ratkaisu ei sovi kaikille. Ei toki. Mutta ikuinen narina ja valitus ei ainakaan auta ketään.

Anja

Anonyymi kirjoitti...

Olen hakenut työpaikkaa tällä kerralla viisi vuotta ja aivan muita kuin insinöörinpaikkoja. Minulla on työllistymisessä ehtona toimeentulo edes jonkinlaisella palkalla eikä hyväntekeväisyys.
Terv. Toivoton työtön (Ei-kirjautuneena, tabletilta)

Uuden etsijä kirjoitti...

Itse olen todella avoin kaikille mahdollisuuksille. Yrittäjyys ei todennäköisesti minulle sovi - eikä sitä missään nimessä voi kenelle tahansa suositella. Itse ajattelen että noin vuoden verran katselen ympärilleni, löytyisikö vanhoilla kontakteillani jotakin työtä, vaikka edes väliaikaista. Ja samalla pidän silmät auki sen suhteen onko työllistyminen entisen tyylisiin tehtäviin lainkaan mahdollista. Jos näyttää siltä että ei, silloin on valittava joko sohvalle homehtuminen tai tarttuminen ihan mihin tahansa työhön tai nopeaan koulutukseen. Vuosikin tuntuu todella pitkältä ajalta. Ehkä monen vuoden (hyvien aikojen) odottelu johtaa siihen, että on vielä vaikeampi lähteä sohvalta. Sekin on ymmärrettävää, ihmiset tekevät vääriä valintoja.

Pidän tämän blogin kirjoittajasta siksi, että hän on aika johdonmukainen puolustaessaan omia valintojaan. Ja kantaa itse seuraukset, ne kirpeätkin. Ja jokaista yksityiskohtaahan me ulkopuoliset emme tiedä.

Anonyymi kirjoitti...

On hienoa, että Anja on löytänyt oman alansa. Ilmeisesti firmalla sitten menee hyvin, koska YEL-eläkettäkin on kertynyt mukava summa. Minä olen ollut yrittäjä kahteen otteeseen ja mukavaan summaan YEL-eläkettä tarvitaan jo hyvät tulot.

Yrittäjyys ei ole oikotie onnistumiseen. Kaikki eivät onnistu kovasta yrittämisestä huolimatta. Minä olen yrittänyt ja epäonnistunut kaksi kertaa. Mitäs sitten tehdään? Hyviä ehdotuksia?

Yritys tarvitsee hyvän liikeidean ja mielellään jo ennen aloitusta valmista asiakaskuntaa ja hyvät verkostot. Ja se starttiraha ei todellakaan ole mikään itsestäänselvyys.

Anja on syystäkin ylpeä yrityksestään, mutta voitaisiinko jo pliis jättää nuo yleistykset työttömien "sohvalla makaamisesta"…ne on niin passé...

Anonyymi kirjoitti...

Onhan se vaan niin komiaa maata sohvalla tai lattialla, ihan sama. Eiköpähän jokainen ole tehnyt aikanaan sen, mitä on käsketty tai äkä käskee tekemään, olipa sitten inssi tai ei.

Kun ei kelpaa, niin ei. Se on nättiä se. Kerrasta uskon tämänkin.

Sehän on selvää, että jo nelikymppiset ovat nykyään liian vanhoja työelämään, viiskymppiset irtisanotaan ja kuuskymppiset potkitaan eläkeputkeen. Muut syrjäytyneet palkataan euron tuntipalkalla orjatöihin, viisikymppiset eivät edes pääse työllisyyskoulutukseen.

Näin uudellamaalla, tervetuloa etelään!

Uuden etsijä kirjoitti...

Huomaan, että "sohvalla makaaminen" ymmärretään kahdella eri tapaa. Itse ajattelen ja tarkoitan(omalta kohdaltani) sitä syrjäytymisenä, lamaantumisena, masentumisena. Mutta joo, ehkä joku voi ajatella että se kuvastaakin työttömän lokoisia oloja.

Anonyymi kirjoitti...

X-sukupolven edustajana sanoisin, että tietynlainen "toivottomuus" taitaa leimata aika montaa samaan ikäpolveen kuuluvaa. Tuntuu, että toivoa paremmasta ei kerta kaikkiaan ole. Ehkä se johtuu siitä, että lapsuudessa meillä vielä oli selvä suunta, jota kohti kulkea, kunnes sitten 90-luvun lama nykäisi ns. maton alta. Uskonnostakaan ei enää oikein saa lohtua, samoin tuntuu, että kaikki suuret ideologiat ja aatteet ovat kertakaikkiaan kuolleet. Ihminen kuitenkin tarvitsee jonkinlaisen vision tulevalleen. Myös huoli omien lasten pärjäämisestä ja heidän tulevaisuudestaan painaa mieltä. Ymmärrän hyvin blogin pitäjän ajatusmaailmaa.

Anonyymi kirjoitti...

Edelliseen kommentoiden: juuri näin.

Nimim.
Epäilevä, myöskin x-generation

TOIvoton työtön kirjoitti...

Kai on sitten jonkinlainen valinta, kun hakee tietynlaiset (kuitenkin melko väljät) ehdot täyttäviä työpaikkoja - niitä saamatta? Minulle eivät "kelpaa" kaikki työt ja minä en kelpaa niihin töihin, joihin oikeasti haluaisin.

Yrittäjyys, jossa tekisin töitä kotona, sopisi minulle todella hyvin. Eivät puutu kuin hyvä liikeidea ja asiakkaat!

Sohvalla makaamisella käsittääkseni yleensä tarkoitetaan sitä, että "työttömän ei tarvitse tehdä mitään ja valtavat rahamäärät virtaavat hänelle" (eli sitä käytetään pahansuopaisessa mielessä). Voihan sen ajatella
tarkoittavan myös lamaantumista (eli ymmärtävässä mielessä sanottu).

Matto on minulta tosiaan nykäisty muutamankin kerran alta ja tulevaisuuden visiot sen mukana. Hyvä, että joku ymmärtää minunkin ajatusmaailmaani! Positiivisia kokemuksia työllistymistä ja työelämästä on vain liian vähän.

Anonyymi kirjoitti...

http://yle.fi/uutiset/nakokulma_yrittajyys_on_syvalta/7641913

Linkissä juttua yrittämisen ihanuudesta Suomessa. Pitää niin paikkaansa, koettu on!

TOIvoton työtön kirjoitti...

Tuon linkin takana on erittäin hyviä syitä siihen, miksi minäkään en ole uskaltautunut yrittäjäksi.

Anonyymi kirjoitti...

Pakko sanoa tähän, että jos en onnistu myymään itseäni edes työnantajille vaikka mulla on työtehtävään sopiva koulutuskin niin miten ihmeessä onnistuisin yrittäjänä myymään jotakin? jota en edes ole ehkä kunnolla opiskellutkaan tms.

Yrittäjäksi voi ryhtyä vain jo lähtökohtaisesti hyvin toimeentuleva ja taitava henkilö jos meinaa onnistua. Tunnen muutaman yrittäjän, jotka kyllä yrittivät mutta epäonnistuivat. Ruoka-alalla myöskin. Joten en aivan usko tuota Anjan tarinaa. Hän jättää jotakin oleellista kertomatta tai satuilee muuten vaan.

Osaton kirjoitti...

Ja sitä starttirahaa Voi saada, sitä anotaan ja se myönnetään harkinnanvaraisesti, se ei tule kaikille kuin manulle illallinen. Lähisukulaiseni joutui käymään yrittäjäkoulutuksen, ennen kuin starttiraha myönnettiin. Starttiraha ei ole paljon, sillä turvataan yrittäjän toimeentulo sinä aikana, jonka yritystoiminnan käynnistämisen ja vakiinnuttamisen arvioidaan kestävän. Lainaa eivät kaikki saa. Yrityksen perustaminen ja pyörittäminen maksaa. Markkinointi maksaa ja ilman markkinointibudjettia on turha yritellä.

Ja miten kävi starttirahan saaneen lähisukulaisen? Huonosti kävi, yritys ei kannattanut ja nyt ollaan huonommassa jamassa kuin lähtötilanteessa. Pakkoyrittäjyys ei kannattanut.

Anonyymi kirjoitti...

> ikuinen narina ja valitus ei ainakaan auta ketään.

Höpöhöpö. Jatkuva narina ja valitus on auttanut ja auttaa jatkuvasti. Esimerkkejä:

- Orjuuden lakkauttaminen. Abolitionistit narisivat ja valittivat vuosikymmeniä. Heitä tapettiin ja lyötiin, mutta asia ja sen vääryys pysyi esillä. Lopulta orjuus poistettiin lähes koko maailmasta.

- Työolosuhteet. Työväenliike ja ammattiliitot ovat jatkuvalla narinalla ja valituksella poistaneet lapsityövoiman käytön, parantaneet vaarallisia työolosuhteita, saaneet aikaan 8 tunnin työpäivän ja 5 päivän työviikon.

- Työkkäri ei enää kohtele sinua (täysin) kuin ehdonalaisvankia, jonka elämä roikkuu viranomaismielivallan käsissä. Tämän uuden työttömyyden aikana työvoimaviranomainen ei ole minulta esimerkiksi kysynyt vielä, että mitä aion tehdä, kun en ole vielä saanut työtä. Kun en osaa tätä koodikieltä, niin potentiaaliset seuraukset väärästä vastauksesta voisivat olla pahoja. Minusta tämänkin blogin "jatkuva narina ja valitus" on auttanut siinä, ettei meitä työttömiä enää kohdella (täysin) kuin karjaa. Kiitos siitä blogiemännälle!

Meinasi unohtua!:

- Torpparilaitos. Vaikka tuo julma sisällissota olikin, niin muussakin mielessä jatkuva narina ja valitus oli viemässä tuon epäoikeudenmukaisen maaorjuuden poistoon.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä olikin hauska kommentti, jonka luin vasta nyt.
Kannattaa kommentoida uusimpiin postauksiin, koska ne kommentit huomaan aina.

Terv. Blogiemäntä