tiistai 21. lokakuuta 2014

Työttömyys ja erakoituminen



Työttömänä liian pitkään oleminen on tarkoittanut ainakin omalla kohdallani väistämätöntä erakoitumista. Yleensä minun ei ole (ollut) tarpeen lähteä minnekään kodin ulkopuolelle, jos en ole pakottanut itseäni siihen. Kun käyn zumbassa tai kirjastossa, niin enpä siellä yleensä kenenkään kanssa edes juttele. Mitä enemmän aikaa on kulunut tällä tavalla, sitä vähemmän olen jaksanut edes yrittää olla sosiaalisessa kanssakäymisessä muiden kuin oman perheen kanssa. Jos työllistymisen suuri ihme vielä sattuisi osumaan kohdalleni, eivät ryhmäytyminen ja paikkansa ottaminen työyhteisössä tule todellakaan olemaan helppoja juttuja (jos ovat koskaan). Näitäpä voin sitten halutessani harjoitella typo-koulutuksessa.  En vain enää oikein tahdo jaksaa, koska olen keski-ikäinen pudokas ja kovin väsynyt yrittämään enää yhtään mitään.  On siis vain kovasti tsempattava itseään!


16 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tuttuja fiiliksiä, jälleen kerran.

Pitkäaikaistyöttömänä olen erakoitunut osaksi omasta halustasi, osaksi olosuhteiden pakosta.

En yksinkertaisesti enää tunne kuuluvani joukkoon. Ei minulla ole kerrottavaa lomista, en voi hehkutella kuinka mukavaa onkaan kun vihdoin on perjantai, en yhtyä työkiireitä harmittelevien tunnelmiin. Elämääni ei rytmitä työ. Se on kuitenkin aika keskeinen osa ihmisten elämää. Työn puute tekee ulkopuoliseksi.

Viimeksi toissapäivänä huomasin ulkopuolisuuteni fb-kaverini postausta lukiessa. Hän kertoi nautiskelleensa ylimääräisestä vapaapäivästä, jolloin sai vain olla ja rentoutua vailla aikatauluja. Minulle jokainen päivä on päivä, jolloin saan vain olla vailla aikatauluja. Saada-verbi tosin korvautuu kohdallani verbillä "joutua". Toisen nautinto on minun piinani.

Kun ei ole työtä, ei voi olla vapaa-aikaakaan. On vain päiviä, viikkoja ja kuukausia, jotka soljuvat eteenpäin samanlaisena merkityksettömänä pötkönä. Olen myös huomannut, etten oikein enää jaksa vanhojen ystävieni seuraa. Minun maailmani on jo erkaantunut liian kauas heidän todellisuudestaan. En halua heille osaani valittaakaan, mutta en sen paremmin jaksa väkisin esittää ikäänkuin mikään ei minua vaivaisi. En enää kykene ottamaan vilpittömästi osaa heidän ilonhetkiinsä. Tarpeettomuuden taakka on tehnyt minusta kyynisen. Siksi viihdyn lähes parhaiten omissa oloissani. Sosiaaliset tapahtumat vanhojen tuttujen kesken tuntuvat enemmänkin velvollisuuksilta. Ikävä sanoa näin, mutta siltä minusta paljolti tuntuu. Haluaisin tuntea toisin, mutten kykene siihen.

Toinen tehokkaasti erakoittava seikka on raha. Elän yksin, tuloinani työmarkkina-, asumis- ja toimeentulotuki. Toimeentulotukeen olen oikeutettu kotikaupunkini korkean vuokratason takia.

Minulla ei ole varaa osallistua juuri mihinkään sellaiseen, mikä maksaa. Minulla ei ole mahdollisuutta olla kuluttaja. Kaupunkitila itsessään on rakentunut kuluttamisen varaan. Jouduin eilen kävelemään keskustan halki ja muistin taas, miksi välttelen noita kulmia. Tunnen itseni yksinkertaisesti kelvottomaksi kansalaiseksi. En tuota mitään, en voi ostaa mitään, olen pelkkä kuluerä.

En voi kuluttaa euroakaan huoletta, miettimättä mistä tämäkin lantti on pois. Silloin en voi nauttia huoletta siitäkään hetkestä, jolloin vaikkapa istuisin ravintolapöydässä. Katsoisin ruokalistaakin sillä silmällä, mikä olisi huokeinta.

Shoppailu ei ole minua koskaan erityisesti kiinnostanut. Silti en pääse yli siitä, ettei minulla ole varaa edes tarpeelliseen. Puhumattakaan siitä, että voisin suoda itselleni jotakin ylimääräistä mieltä kohottavaa, vaikkapa käynnin kampaamossa. Elämäni on pelkkää rahallista nuorallatanssia. Miten selvitä taas kuukausi eteenpäin? Raha-asiat pyörivät mielessä joka päivä.

Elämme yhteiskunnassa, joka on virittynyt kuluttamisen taajuudelle. Minä en ole se yli-ihminen, joka pystyy kirkkain silmin vakuuttamaan, ettei tämä tosiseikka millään lailla vaikuta minuun vaan että olen kaiken tuollaisen yläpuolella.

Kuluttamisesta on hyvä kieltäytyä, kun kieltäytyminen on oma valinta eikä pakko. Olen alkanut tuntea vastenmielisyyttä kaiken maailman down shiftaajiakin kohtaan. Mikäs siinä on down shiftatessa kun se todellakin on elämänvalinta, tai kiva pittoreski lisä muutoin taloudellisesti hyvin pärjäävän ihmisen arjessa?

Niinpä en ole kotonani enää edes kotikaupunkini kaduilla. On helpottavaa kun pääsee takaisin neljän seinän sisälle ja voi vetää virttyneet verkkarit - työttömän työasuni - jalkaan ja olla vain omissa oloissaan. Yksin ollessa voi jopa hetkittäin unohtaa missä paskaraossa sitä elämässään onkaan.

Kun ajatukset väistämättä ohjautuvat tulevaisuuteen, tekee mieli huutaa tai toisaalta romahtaa. Onko tämä todella minun elämääni? Miten tässä näin kävi? Pitääkö tätä jaksaa vielä ainakin 20 vuotta ennen eläkeikää? Ja millä minä sitten pärjään? Tulevaisuus pelottaa.

Tällaisia ikäviä ajatuksia herätti tämänkertainen postauksesi.

Paljon onnea typoon, toivottavasti opiskelu on mielenkiintoista ja tuo sinun päiviisi sisältöä.

terveisin Anti Materia

Rantakasvi kirjoitti...

Kovin tutulta tuntuu. Itsekin erakoiduin ensin työttömänä ja sitten sairaseläkkeellä lisää. Ikäiseni ovat töissä, ei heidän kanssaa ole enää mitään puhumista.

Voimia syksyysi!

Uuden etsijä kirjoitti...

Täällä juuri työttömäksi jäänyt, joka lukee silmät pyöreinä näitä juttuja. Ymmärrän hyvin, että elämä erkanee esim. työssäkäyvistä, ja se on surullista. Ja rahan puutteen ahdistavuuden ymmärrän ja pelkään jo sitä etukäteen. Mutta miksi pitää vielä muuttua yksinäiseksi? Miksi työttömät eivät voi tehdä jotain yhdessä? Tehdä vaikka kävelyretkiä, mukana eväät ja termospullot? Pelata korttia tai lautapelejä yhdessä? Jutella kirjoista? En syytä tai osoittele ketään, mutta yritän ymmärtää syitä miksi asiat menevät juuri kuten kerrotte. Ja yritän miettiä keinoja muuttaa sitä.

Anonyymi kirjoitti...

Minä olen aina ollut itsekseni viihtyvä tyyppi, hiljainen hissukka. Välillä nautin työttömyyden tuomasta runsaasta vapaa-ajasta ja kun voi treenata kunnolla. Juurikaan en ole tuntenut oloani pitkästyneeksi. Töihin kyllä haluaisin, jos vain minut valittaisiin niiden yli 100 hakijan joukosta per vapaana oleva työpaikka. Minäkin olen huomannut jotenkin vieraantuneeni työssä käyvistä ystävistäni: ei tunnu olevan paljoa yhteistä, he kun ovat uraihmisiä. Yksi kouluaikainen kaverini juuri vaihtoi työpaikkaa ja on nyt hyvin stressaantunut kun joutuu kaiket illat tuomaan ylitöitä kotiin, mietin silloin onko tuokaan niin kovin mukavaa?!

TOIvoton työtön kirjoitti...

Kiitos, Anti Materia, pitkästä pohdinnastasi. Siihen voin hyvin samaistua, paitsi ettei minun onneksi tarvitse tulla yksin olemattomilla raha"varoillani" toimeen. Silti en oikeastaan koskaan shoppaile mitään, vaan elän shoppailematta oman huikean budjettini rajoissa mieheni tuloista huolimatta. Ne tulot käytetään elämiseen ja perheen hyväksi. Pakko-downshiftaus on tosiaan aivan eri asia kuin vapaaehtoinen muodon vuoksi suurilla tuloilla tehty. Työttömät ja hyvin toimeentulevat työssäkävijät elävätkin myös henkisesti täysin eri maailmoissa! Meillä on molemmat edustettuna samassa perheessä...

Typo todellakin tuo päiviini kaivattua sisältöä ja vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta.

Voimia syksyn sietämiseen (paitsi jos siitä oikeasti tykkää...)kaikille kommentoineille!

NILS ERIK Willberg kirjoitti...

Se erakoituminen (sosiaalinen syrjäytyminen...) taitaa olla aika väistämätöntä. Työn mukana vain katoaa pikkuhiljaa muitakin monenlaisia yhteisöön kiinnittymisen mahdollisuuksia. Pitkäaikaistyöttömyys ilmiönä vahvistaa otettaan, kuten taas uutisoitu on. Uusi (?) ilmiö masentuneisuudessakin kuulemma on se, ettei masennus enää välttämättä poistukaan vaan sen kanssa on totuttava elämään yhä useammin.
Hyvin on kuvaavaa kertomanne: jossain vaiheessa on saturaatiopiste, jonka jälkeen ei oikein jaksa tosissaan yrittää. Kaiken lisäksi työttömien asioita hoitavat yhä edelleen VAIN työlliset, joista suurimmalla osalla ei ole lainkaan omakohtaista kokemusta työttömyyden (pysyväisluonteisesta) pohjakosketuksesta. Kuuluuko työttömien ääni jonain päivänä päätöksenteossa? Kenties sitten kun maan työttömien määrä lasketaan miljoonaluokassa?
Työttömät eivät työllisty, korkeintaa palkkatukityöhön. Sellaisesta on itsellä kokemusta menneeltä puolelta vuodelta, puhtoisen oikeusministeriömme palveluksessa. Kyllähän se kahtiajakautuneisuus oikeiden työllisten ja 'alakastin' välillä oli taas kiistämätöntä. Oikeasti olemme eri maailmoissa; lukuisat pienet ja vähän isommatkin signaalit siitä kiistatta kertovat. No, sainpahan siivoilla, hoitaa tiskejä ja keitellä kahvia riittämiin. Niin, ja tietysti istua tyhjänpanttina (palkkatukityöt tunnetusti on osin tekemällä tehtyjä) ja kuunnella tasaisin väliajoin sitä mäkätystäkin - positiivista palautetta ei juuri tarvinnut odotella :).

Anonyymi kirjoitti...

Sieltä sosiaalisesta kuntoutuksesta löytyisi samanlaisia tyyppejä vaikka kuinka epäilet... tavallisia ihmisiä jotka etsivät töitä ja pettyvät kun eivät saa ja harmittelevat vaikeuksia rahan ja työnhaun suhteen, ei siellä kaikki ole alkoholiongelmaisia, toki joku on mutta suurin osa on ihan tavallisia ihmisiä, mikä heistä tekee sellaisia että et tunnu kuuluvan heidän joukkoonsa?

T; tavallinen tallaaja

Anonyymi kirjoitti...

" Anonyymi Anonyymi sanoi...

Sieltä sosiaalisesta kuntoutuksesta löytyisi samanlaisia tyyppejä vaikka kuinka epäilet... tavallisia ihmisiä jotka etsivät töitä ja pettyvät kun eivät saa ja harmittelevat vaikeuksia rahan ja työnhaun suhteen, ei siellä kaikki ole alkoholiongelmaisia, toki joku on mutta suurin osa on ihan tavallisia ihmisiä, mikä heistä tekee sellaisia että et tunnu kuuluvan heidän joukkoonsa?

T; tavallinen tallaaja "

Tämä "sosiaalinen kuntoutus" on nimenä harhaajohtava, koska sen suurin tarkoitus on, että kaupunki välttyy maksamasta sakkomaksuja pitkäaikaistyöttömästä.

Kaupunki säästää siis sakkomaksuista ja "kuntoutuksen" järjestävä yritys saa siitä hyvästä rahaa. Mistään laupeuden työstä tai työttömän sosiaalisen kuntoutuksen tarpeesta ei ole kyse. Parempi vaihtoehto olisi, että työttömät kokoontuisivat itse keskustelemaan asioista ja jakamaan kokemuksia, kuin että he menisivät johonkin jossa vahvasti ohjataan keskustelua haluttuun suuntaan.

T: Miksi pitäsi mennä kuntoutukseen?

Anonyymi kirjoitti...

Olen vasta kolmatta kuukautta työttömänä ja tunnistan erakoitumisen tarpeen ja sen että mietin ihmisiä katsellessani, tuollakin on töitä, voisinko itse tehdä tuota? Ja kuitenkin olen viimeisissä työpaikoissani voinut huonosti. Alanvaihto ei ole yksinkertaista, olen 52v. Kunpa osaisin olla ahdistumatta työttömyydestä mutta en taida osata, olen liian kiltti?

TOIvoton työtön kirjoitti...

Enköhän saa aivan riittävästi "sosiaalista kuntoutusta" työvoimakoulutuksessa. Mahdollinen sosiaalisen kuntoutuksen tarpeeni ei tosin ole tämän blogin keskeinen aihe, vaan se työllistynkö vai en (eli en). Millä tavalla ko. kuntouttaminen sitäpaitsi auttaisi minua työllistymisessä? Vastaus: Ei yhtään mitenkään!

Teen juuri tuota samaa eli tarkkailen henkilöitä töissään ja mietin, millainen itse voisin olla ko. työtehtävässä. En minäkään viimeisessä työpaikassani erityisen hyvin voinut...Terveisiä sinne ihmisten johtamisessa huippusurkealle esinaiselle (joka porskuttaa samalla paikalla edelleen)!

Toivottavasti sinulle vielä löytyy joku lyhyt koulutus, jolla voisit työllistyä.

Anonyymi kirjoitti...

TOivoton,

Kiitos myötätunnostasi. Ja anteeksi, että mammuttimainen komenttini. Tajusin oikeastaan vasta nyt, muiden kommentteja lukiessani, että tuohan oli aivan ylipitkä vuodatus :) Anteeksi siitä. En vain mahtanut itselleni mitään, sen verran kovasti tämänkertainen blogimerkintäsi kolahti! Ehkä voit ottaa sen kohteliaisuutena? Osut oikeisiin aiheisiin ja herätät keskustelua.

Mukavaa syksyä, vaikka kesäihminen oletkin.

T. Anti Materia

Anonyymi kirjoitti...

Tulipas edelliseen typoja, enkä nyt puhu koulutuksesta... Anteeksi siitäkin.
AM

ps. juuri nyt Eduskunnan valiokuntakäsittelyssä on ehdotus, jonka mukaan pitkäaikaistyöttömien työllistymismahdollisuuksia parannettaisiin mm. sillä tavoin, että muodostettaisiin moniammatillisia tiimejä (TE, Kela, Sossu) jotka sitten yhdesä miettisivät yksittäiselle työttömälle "polkuja" takaisin työelämään.

Eli lisää nöyryytystä, syyllistämistä, kontrollia, syynäystä. Aivan kuin työpaikat tällä tavoin lisääntyisivät?!

Kummallista, että työtöntä pidetään lähtökohtaisesti sosiaalitapauksena.

TOIvoton työtön kirjoitti...

Mukavaa syksyä myös sinulle, AM! Tänne saa kirjoittaa myös pitkiä kommentteja. Olisiko sinulla sanottavaa jopa omaan blogiin? Saatan osua oikeisiin aiheisiin ja herättää keskustelua siksi, että minulla on jo niin pitkä kokemus työttömyydestä.

Työttömän sosiaalitapauksena pitäminen ja kaikenlaiset temppupoluttamiset on niin nähty. Sillä tavalla lisääntyvät ainoastaan näiden moniammatillisiin tiimeihin ja vastaaviin kuuluvien työpaikat.

Saretska kirjoitti...

Kovin tuttua tekstiä sinulla ja Anti Materialla. Olen nyt itse taas ja jälleen kerran palkkatukityössä, mutta mielessäni tunnen itseni työttömäksi kuten ennenkin. Tuo työhän kestää vain sen verran kuin minut palkanneelle urheiluseuralle maksetaan tukea. Suhtautuminen minua kohtaan työpaikassani on täysin tasavertaista muihin nähden, ei mitään erottelua alempaan kastiin tms., ja tunnen olevani tosi tarpeellinen siellä. Mutta olin itsekin oikeusministeriön palveluksessa palkkatuella, kuten eräs kommentoija, ja siellä oli ihan eri meininki, juuri sitä kahvinkeittooa jms. Nyt on siinä mielessä eroa, että urheiluseura ei tosiaankaan pysty työllistämään toimistotöihin ihmistä, jos joutuisi kokonaan maksamaan palkkakulut. Siksi ymmärrän hyvin tuon palkkatukilaisten käytön. Mielellään he varmasti pitäisivät saman toimistoihmisen vaikka kuinka kauan, mutta heti uutta putkeen, kun on suunnilleen hommat oppinut. Tositoimissa siellä saa koko ajan painaa, ei ole todellakaan tekemällä tehtyjä hommia :D

Tuosta erakoitumisesta vielä: Olen aivan täysin erkaantunut vanhoista ystävistäni ja opiskelukavereista, suurimmasta osasta sukuakin. Ei ole mitään yhteistä uraihmisten kanssa. Kaikki nykyiset sosiaaliset kontaktini ovat "nykyisestä" elämästäni, eli työttömyyteni ja pätkätöiden ajoilta. Elämäni pyörii pelkästään perheen ympärillä ja parissa. Jos ikinä on yhtään rahaa ruokaostosten jälkeen, käytän ne lasten tarpeisiin. Nyt kävin tosin kampaajalla eka kertaa melkein vuoteen, kun aloitin työt. Tulikin tosi hyvä mieli siitä, kun kaikki huomasivat eron entiseen. :D

Toivotan kaikille "kollegoille" jaksamista. Ehkä meidänkin äänemme joskus vielä kuuluu, ehkä mekin saamme vielä ihmisarvon yhteiskunnassa, toivotaan niin.

työtön luuseri kirjoitti...

Noita palkkatukihommia on tosiaan hyvin erilaisia. Itse ajauduin alalle, josta minulla on nykyään koulutus - omaehtoisesti, ei siis työvoimakoulutuksena, työttömyysetuudella hankittu - ja o l i sittemmin oma firma, juuri palkkatuen kautta. Silloin minut palkannut firma työllisti ja työllistää vieläkin kaksi henkilöä omistaja mukaan luettuna, eikä heillä olisi ollut varaa kolmannen palkkaamiseen ilman työnantajan saamaa palkkatukea. Olin siellä sen kaksi vuotta ja olisin sen jälkeen saanut jäädä firmaan toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen ja normipalkkatyöläisenä, koska toinen työntekijöistä oli hieman aiemmin irtisanonut itsensä. Päätin kuitenkin toisin; siinä firmassa minun ei ollut hyvä olla. Sen työkokemuksen avulla pääsin kuitenkin opiskelemaan, enkä CV:ssäni tietenkään erittele olenko ollut töissä palkkatuen avulla vai ilman. Eikä se ollut mitään pilipalihommaa vaan samaa työtä kuin muutkin tekivät.

Myös yhdistys, jonka hallituksen jäsen olen, pystyy pitämään toisen työntekijän eli toiminnanohjaajan palkkalistoillaan pelkästään palkkatuen avulla; muuhun ei olisi varaa. Ja tosiaan aina viimeistään kahden vuoden päästä on vaihdettava henkilöä, vaikka edellinen olisi ollut kuinka hyvä. Tosin edellinen toiminnanohjaaja on tehnyt jo kaksi kahden vuoden palkkatukijaksoa kahden vuoden välein ja olisi halukas tekemään vielä yhden sellaisen ennen eläköitymistään.

Toivottavasti kaavailtuja lakimuutoksia kolmannen sektorin palkkatukityöllistämisen vaikeuttamisesta ei toteuteta. Se vaikeuttaisi sekä monen yhdistyksen ja seuran toimintaa että pitkäaikaistyöttömien työllistymistä.

Anonyymi kirjoitti...

Tuo te- tsto, sossu, kela on vanha juttu, TYP joka on isommilla paikkakunnilla keskittynyt pitkäaikaistyöttömiin ja vaikeasti työllistyviin. Nyt on esitys kuntien ns.sakkomaksusta jo 300 pv työmarkkinatuesta (nyk 500 pv) joka laittanee kuntiin vauhtia. Tukipaikkoja tulee, palkkaa todnäk ei.