keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Työttömyyden ja työllisyyden hyvistä ja huonoista puolista



Tästä aiheesta kirjoitti äskettäin myös Maria, jolla on oikein kiinnostava työttömyysaiheinen blogi. 

Työn tekemisen hyviksi puoliksi kerrotaan yleensä itsensä tarpeelliseksi tunteminen, työpaikan sosiaaliset suhteet ja ihanteellisessa tapauksessa mielekkään työn tekeminen. Lisäksi tulevat tietysti palkka ja mahdolliset työsuhde-edut. Työssäkäynti myös rytmittää ja aikatauluttaa elämää. Tällöin kaikki ei ole samaa katkeamatonta jatkumoa, jossa eivät erotu arki eikä pyhä, loma eikä vapaa-aika eivätkä myöskään viikonloput työpäivistä (eli niistä päivistä, jolloin muut ovat töissä).

Työttömällä on tunnetusti runsaasti vapaa-aikaa, mutta ei yleensä mitään aikatauluja eikä varsinkaan rahaa. Kesä on työttömän parasta aikaa, koska silloin muu perhe (ja työssäkäyvät yleensä) ovat lomalla ja työtön voi kuvitella olevansa lomalla itsekin.  Syksyn tullen, kun muiden arki alkaa, työttömän ”arki” jatkuu samanlaisena kuin ennenkin. Silloin työtön kaipaisi todella niitä aikatauluja ja mielekästä tekemistä, koska harrastukset, kotityöt, kirjastossa käyminen ja lukeminen tms. eivät korvaa työssä käymistä! Nehän ovat asioita, joita normaalisti tehdään työpäivien jälkeen ja viikonloppuisin, eli työn lisäksi

Mitä tulee mahdollisiin työttömyyden hyviin puoliin, jos niitä jostain yrittää väkisin kaivella, yksi on vapaus. Työttömän ei tarvitse raportoida kenellekään menemisistään ja tekemisistään, paitsi silloin tällöin TE-toimistolle. Ainakaan päivittäin kukaan ei ole kiinnostunut työttömän tekemisistä. Ehdottomasti paras asia työttömyydessä on esimiehen puuttuminen. En ole koskaan pitänyt esimies-alainen asetelmasta. Tämän vuoksi sopisinkin yrittäjäksi (ei puutu kuin yritysidea, rahoitus ja asiakkaat, mutta se on taas kokonaan toinen aihe). Toki olen sietänyt työpaikan hierarkiaa, silloin kun minulla on työpaikka ollut, koska sitä palkan saaminen edellyttää. Työpaikoilla muu kuin työn tekemiseen keskittyvä toiminta ei ole myöskään minun juttuni. Mielestäni työpaikalla ollaan tekemässä töitä eikä pitämässä mitään ompeluseuraa tai vastaavaa! Siksi minulle sopisikin etätyö erinomaisesti. Tällä hetkellä olen kuitenkin kovin etäällä työstä.
(Valitettavasti en muista kuvan lähdettä, koska olen kopioinut sen monta vuotta sitten, mutta ruutu Mämmilä-sarjakuvasta kuitenkin.)

2 kommenttia:

  1. Mielekästä tekemistä voi olla hyvinkin jokin muu kuin palkkatyö, josta usein nykyään on mielekkyys tai järkevyys kaukana. Riippuu tietenkin työnkuvasta. Ja lisäksi tähän kommentoisin "Mielestäni työpaikalla ollaan tekemässä töitä eikä pitämässä mitään ompeluseuraa tai vastaavaa!", että nykyään myös nämä "ompeluseurat" tai vastaavat ja niihin osallistuminen on jopa tärkeämpää kuin itse työ.

    VastaaPoista
  2. Harvoinpa sitä mielekästä tekemistä(ainakaan minulla) riittää niin paljon, että se korvaisi työpäivät, joita ei ole.

    Työpaikoilla ollaan menty pahasti pieleen, jos ja kun muu toiminta on työntekoa tärkeämpää.

    VastaaPoista