keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Työttömyys ja tyytymättömyys



Olen tässä lyhennellen nostanut esiin yllä mainitusta kirjoituksesta mielestäni kiinnostavia ja itseenikin sopivia asioita. Omat huomautukseni olen laittanut sulkumerkkien sisään. Tutkimuksissa on tehty joitakin työttömyyskokemukseen liittyviä mielenkiintoisia havaintoja, joista voin suurelta osin olla samaa mieltä oman kokemukseni perusteella. 

Tyytymättömyys elämään kasvaa
On yleisesti tunnettua, että työttömyydellä on monet kasvot ja monenlaisia vaikutuksia yksilöiden, perheiden ja koko yhteiskunnan elämään. Työttömyyden vaikutukset ovat taloudellisia, sosiaalisia, kulttuurisia ja psyykkisiä.[ ]. Työttömyyden jälkeiseen hyvinvointiin vaikuttaa olennaisesti myös se millaisiin vaihtoehtoihin työttömyys päättyy. Mattias Strandh (2000) osoitti, että työttömien hyvinvointi koheni parhaiten jos työttömyys päättyi yksilön kannalta selkeisiin ja pitkäkestoisempiin ratkaisuihin kuten pitkäkestoiseen koulutukseen, pysyvään työllisyyteen tai eläkeratkaisuun. Vähiten hyvinvointia nostivat lyhytkestoinen koulutus ja pätkätyöt. [ ] 

Peräti 15 vuoden pituisen jakson mahdollistava paneeliaineisto ja sen perusteella tehty pitkittäisseuranta osoitti, että työttömyyskokemus laskee yksilön tyytyväisyyttä elämään ja sen vaikutukset ovat pitkävaikutteisia. [ ]

Elämässä tapahtuvat muutokset yleisesti ottaen vaikuttavat subjektiiviseen hyvinvointiin, mutta vain tilapäisesti sillä tietyn ajan kuluttua elämä palautuu entiselle uralleen. Tutkimusten mukaan paluu normaaliin tapahtuu yleensä viimeistään kolmen kuukauden kuluttua. Työttömyyskokemusten suhteen asiat näyttävät olevan kokonaan toisin. Kerran koettu työttömyys painaa ihmisten mieltä, ja alentaa psyykkistä hyvinvointia, niin ettei se palaa enää entiselle hyvinvoinnin tasolle, vaikka yksilö työllistyisikin. Vain erittäin olennainen tulo- ja hyvinvointitason kasvu voi pelastaa tästä kielteisestä kokemuksesta kuiville, mutta useimmilla yksilöillä se ei koskaan palannut entiselle tasolle, vaan jäi työttömyyttä edeltänyttä ja ns. tyytyväisyyden perustasoa alemmalle tasolle. Tätä perusasetelmaa voitiin tutkimuksen mukaan vielä täsmentää niin, että ne, joiden koulutus oli 15 vuoden tarkasteluaikana korkeampi kuin muiden olivat elämäänsä yleensä tyytyväisempiä kuin alemman koulutuksen omaavat. Ne työttömät, joilla oli ennen tutkimusjaksoakin työttömyyskokemuksia, olivat muita työttömiä tyytymättömämpiä elämään ja samoin ne, joiden työttömyys oli kestänyt pidempään kuin vuoden. Jos taas työttömyys toistui, kasvoi tyytymättömyys elämään entistäkin enemmän.

(Paluu ”normaaliin” jonkun traumaattisen tai muuten elämää mullistavan kokemuksen jälkeen ei välttämättä todellakaan tapahdu viimeistään kolmen kuukauden kuluttua!)


Naiset eivät reagoi työttömyyteen yhtä negatiivisesti
Kun tutkimuksessa testattiin sellaisten tekijöiden, kuten tulot, sukupuoli ja työttömyyden kesto, vaikutusta työttömyyden aiheuttamaan subjektiivisen hyvinvoinnin muutokseen, niin tutkimusaineisto osoittaa edelleen sen, että naiset eivät reagoi työttömyyteen yhtä negatiivisesti kuin miehet. Toisin sanoen naisten subjektiivinen hyvinvointi ei alene työttömyyden seurauksena niin merkittävästi kuin miesten subjektiivinen hyvinvointi. [ ]. 

(En ole tästä havainnosta lainkaan samaa mieltä, koska minulle työttömyys on aivan yhtä paha kokemus kuin miehillekin, mutta minun on vain silti pakko siihen hammasta purren tyytyä!)

Työttömyyteen ei myöskään totuta
Sen, että subjektiivinen hyvinvointi yleensä laski työttömyyden toistuessa, tutkijat tulkitsivat niin, että työttömyyteen ei totuta, vaan uusi työttömyys on aina uusi isku itsetunnolle ja psyykkiselle hyvinvoinnille. Työttömyyteen siis tottuvat vain ympäristö ja poliitikot.
 

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oot kyllä todella vahvasti omaksunut ton työttömän identiteetin, koska vatvot asiaa niin julmetun paljon.

Tunnen nelikymppisen, joka oli päälle pari vuotta työtön. Piti tilannetta koko ajan väliaikasena, eikä vaipunut itsesääliin. Sai sitten kuitenkin töitä.

Jos pääsisit työhaastatteluun, niin toi sun omaksuma identiteetti näkyy jo kauas, eikä kukaan sua silloin enää palkkaa.

Aika ironista, että sinä ite olet se, joka lyö viimesen laudan arkkuun työttömyydelles.

Anonyymi kirjoitti...

Minulla varmaan tuo ikä vaikuttaa sen verran paljon jo, että en koe työttömyyttä niin negatiivisessa valossa: olen 56-v nainen. Olen ikäisekseni hyväkuntoinen ja nautin, kun nyt on on aikaa liikunnalle kerrankin riittävästi :) Lisäksi patikointi on mieliharrastuksiani. Asun yksi eikä siippaa ole, joten tietysti taloudellisessa mielessä saa tarkka olla, mutta eipä mulla mitään kovin kalliita harrastuksia ole eikä esim. autoa. Ihan hyvin olen pärjännyt. Lokakuussa tulee vuosi työttömyyttä täyteen. Oman alan töitä on aika vähän tarjolla, mutta haen kun jotain tulee, tosin aina ollut yli 100 hakijaa eikä seniori liene "kuuminta hottia"työmarkkinoilla, kun koko ajan tulee lisää työttömiä, nuoriakin, YT:n tuloksena! Mutta sillehän minä en mahda mitään, joten näillä mennään :)

Anonyymi kirjoitti...

On varmasti eri asia olla pari vuotta työtön kuin useita vuosia työttömänä. En usko, että mieliala pysyy koko ajan hurjan positiivisena, jos on aktiivinen ja hakee työpaikkoja toiveikkaana, pääsee joskus jopa haastatteluunkin, tuloksetta. Mutta tsemppiä kaikille enivei! <3

TOIvoton työtön kirjoitti...

Mielestäni on aivan täysin eri asia olla enintään pari vuotta työttömänä kuin pidemmän aikaa! Silloin jaksaakin vielä tsempata eikä ole muodostunut "työttömän identiteettiä". Työllistymättömyyteni syy tuskin kuitenkaan on yksin siinä, jotain tekemistä asiassa lienee myös Tampereen lähes 18 %:n työttömyysasteella...

Hienoa, että on myös työttömyyteen valoisasti suhtautuvia ihmisiä!

Osaton kirjoitti...

Minusta tuo on ihan höpön löpöä, että työttömän surkea identiteetti näkyisi jo päällepäin työhaastattelussa. Kyllä kai jokainen työhaastatteluun skarppaa ja antaa itsestään hieman paremman kuvan. Parhaimmatkaan kevätjuhlaliikkeet eivät vaan riitä, jos työpaikka on jo esimerkiksi korvamerkitty valmiiksi jollekin toiselle (lähes kaikki julkisen sektorin paikat).

Ihmiset kokevat työttömyyden hyvin eri tavoin. Joillekin se ei ole niin paha asia, on tekemistä, ihmissuhteita, taloudellista vakautta ja elämänsisältöä. Joillekin muille taas työttömyys aiheuttaa sen, että ihmissuhteet ja talous kärsivät niin paljon, että pikku hiljaa alkaa syrjäytyä ja katkeroitua. Itse yritän taistella itseni töihin kaikin keinoin. Se voi kuitenkin tarkoittaa sitä, että joudun muuttamaan ulkomaille, sillä Suomessa ei ole töitä. Ihmiset hokevat, että helppoahan se perheettömällä on, mutta voisivat miettiä, onko oikeasti. Jättää vanhenevat vanhemmat, sisaret, sisarten lapset ja ystävät. Olen tehnyt sen nuorempana vapaasta tahdosta, mutta nyt vanhempana ja työttömyyden pakottamana se tuntuu melko ahdistavalta. Men sånt är livet.

Anonyymi kirjoitti...

Työttömyyden kokeminen on todennäköisesti erilaista 30-v. ja 50 + v. Ikäisten työnhakijoiden kohdalla. Kolmikymppisellä työuraa olisi vuosikymmeniä jäljellä, kenties perheenperustaminen ym. ja takuulla on ahdistavaa ajautua pitkäaikaistyöttömäksi! Sen sijaan jos ikä alkaa lähennellä kuuttakymppiä voinee jo pikku hiljaa "totuttautua" eläkevuosiin.

Anonyymi kirjoitti...

Höpö höpö sanon tuolle viimeisimmälle anolle. Itse olen yli 50v ja työtön. Ei ole mitenkään mahdollista "alkaa totutella" eläkeikään kun eläkettä ei ole paljon mitään tulossa. Takana pätkätöitä matalapalkka-alalla. Minun olisi PAKKO päästä yli kymmeneksi vuodeksi töihin, jotta saisin edes kohtuullista eläkettä aikoinaan sitten. Mutta ei kun ei.

TOIvoton työtön kirjoitti...

Me noin 40-50 vuoden ikäiset olemmekin väliinputoajia, koska meillä sinne eläkeikään on vielä paljon aikaa ja monia työvuosia olisi jäljellä.