tiistai 23. syyskuuta 2014

Työttömien aktivointi-”ideoista”



Tänään Aamulehden Lukijalta-osastossa (tekstiviesteissä) oli harvinaisen typerä idea koskien työttömiä (ja eläkeläisiä). Kaikenlaista siellä julkaistaankin, vaikka minun tekstarini eivät ole koskaan menneet läpi... En viitsi sitten tällekään vastinetta tehdä – ja yrittää saada julkaistuksi, koska se vastine on nyt tässä. Tällä kertaa mahtava idea olisi siis sellainen, että vähennettäisiin televisio-ohjelmia päivisin, koska ”työttömät ja eläkeläiset vain katsovat silloin televisiota”. Tässä taas kerran unohtuu se asia, että epäyhtenäisempää ryhmää kuin työttömät saa hakea! Kaikki työttömät eivät todellakaan ole samanlaisia eivätkä tee samoja asioita. On myös sellaisia työttömiä, joilla ei ole ollenkaan televisiota. Itse en katso lainkaan televisiota päivisin ja aika vähän iltaisinkin. Miten minun aktiivisuuteni sitten tässä tapauksessa lisääntyisi?

Näiden innokkaiden työttömien aktivoitsijoiden usein toistuva (omasta mielestään) loisto-idea on ”työttömät poimimaan marjoja ja keräämään roskia”. No kyllä, kerään itselleni marjoja. Miksi sitten menisin siivoamaan joidenkin pahviaivojen, jotka eivät tiedä mikä roskis on, jälkiä? Minä en koskaan heitä roskia sinne, minne ne eivät kuulu! Siitähän se riemu repeäisi, kun tulisi yleiseen tietoon, että työttömät keräävät roskia! ”Kyllä työttömät siivoavat, ei minun tarvitse välittää roskien oikeaan paikkaan viemisestä sitäkään vähää kuin tähän asti.” Loistavaa, ei muuta kuin lisää ”hyviä” ideoita!

14 kommenttia:

  1. Joillakin ihmisillä on todella suppea-alainen näkökanta työttömistä. Kai jotkut ajattelevat, että kaikki työttömät katsovat päivät pitkät tv:tä ja juopottelevat. Itse katson tv:tä todella vähän, päivällä en ollenkaan ja iltaisin joskus. On muutakin tekemistä kuin tuijottaa telkkua, vaikka työtön olenkin, mm. luen (kirjasto <3) ja harrastan liikuntaa. Marjojenpoimijat tulevat nykyisin ulkomailta, korvaukset ovat olemattomat. Tietäisivätpä vaan tuollaiset "loistoidean" keksineet, kuinka työttömillä olisi intoa tehdä työtä, josta saisi edes jonkunlaisen toimeentulon. Vapaaehtoistyöt ovat asia erikseen, itsekin autan läheisiäni aina kun vaan voin. Tietäisivätpä vaan miltä tuntuu koota itseään jokaisen työpaikkahakemuksen tai peräti haastattelun jälkeen, pienen toiveen herätessä, mitä jos... kokisivatpa itse saman, vieläkö tulisi loistoideoita, prkl.

    VastaaPoista
  2. Kyllä niitä työttömien "aktivointia" kärkkäästi vaativien omakin työtuoli voi olla heikoilla kantimilla, kun YT:t jyllää. Voipi heillä ääni muuttua kellossa kun itse ovat "vaaravyöhykkeellä" joutua roskien kerääjäksi, hih hih :) Vahingonilo on paras ilo.

    VastaaPoista
  3. Noi yleisönosastojen ja keskustelupalstojen kommentit on kyllä tosi ärsyttäviä ja harmittavia, mutta toivoakseni kuitenkin melko vaarattomia. Toista onkin sitten päättäjien aivoitukset, jotka ihan lain voimalla (Laki kuntouttavasta työtoiminnasta) "aktivoivat" työttömiä, omasta aktiivisuudesta riippumatta. Minullekin tuli just kutsu aktivointihaastatteluun.

    VastaaPoista
  4. Ei myö työttömät nyt niin kasveja vielä olla, että päiväuusinnat jaksais kiinnostaa. Meitä kiinnostaa työnteko,harrastukset urheilusta kulttuuriin ja perhe tietenkin.

    VastaaPoista
  5. Tiukumuori, tuo oli hauskasti sanottu :) Voi kun osaisi elää huolehtimatta liikaa, voi kun me työttömät voisimme jotenkin pitää yhtä!

    VastaaPoista
  6. Olenpa tässä ite ollut aika kauan työttömänä. Sitten keksin idean. Asun tämmöisessä 8 kerroksisessa kerrostalossa jossa on kolme rappua. Aika paljon vanhuksia asuu tässä talossa. Menin rinkuttelemaan näiden vanhuksien ovikelloa ja kyselin tartteeko ne siivousapua. No parihan sieltä nappasi syöttiin ja nyt siivoilen niille aina välillä.

    Käytän laskutukseen sitä ukko palvelua netissä joten ei tarvi mitään yrityssäätöjä. 300 euroa saa tienata niin työkkäri kattoo hyvällä. Yksi mummeleista halusi antaa ihan pimeenä pari kymppiä aina.

    Sopiskohan tämmöinen juttu sulle? Lisäraha meinaan helpottaa elämää kummasti ja on tekemistäki!

    VastaaPoista
  7. Tässä lueskellut noita Taloussanomien riemu-sanomia. Ja sitten sitä meidän Suomen kansan perusselkärankaa: lakia. Ja kun en edelleenkään ymmärrä, että missä vaiheessa nämä nyt työssäolevat NÄKEVÄT millaista maata heidänkin lapsilleen ollaan tässä rustaamassa... Pikkuhiljaa...Laittomasti?

    http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2014/09/24/yle-tyottomat-toihin-maatiloille-palkka-9-euroa-paiva/201413266/139

    http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2014/09/28/mtk-innostui-tyottomien-saamisesta-maatiloille/201413375/139?n=1

    http://sakutimonen.com/tag/ilon-pakkotyota-koskeva-yleissopimus/

    /Epäilevä

    VastaaPoista
  8. Kyllä meidät työttömät täytyy aktivoida keinolla millä hyvänsä - olemmehan me kaikki niin passiivisia!

    VastaaPoista
  9. Tuossa aikaisemmassa kommentissa jokuhan on keksinyt oikein oivan tavan hankkia itselleen hieman työtä ja lisätuloa. Monet tosiaan tuntuvat tarvitsevan tuollaisia kotisiivouspalveluja tänä päivänä. Omalla aktiivisuudella voi päästä pitkälle, sillä mistä tietää vaikka kyseisen henkilön liiketoiminta tulisi kasvamaan tulevaisuudessa. Miksi et kokeilisi tuollaista itsekin?

    VastaaPoista
  10. Siis eihän Toivoton työtön voi tuollaista kokeilla, koska se ei ole juuri sellainen työ, jonka hän haluaisi! Toivottomalle kelpaa vain siisti kokoaikainen sisätyö mukavilla etuuksilla. Tuossa mallissahan joutuu ihan itse mennä suureen maailmaan ja tehdä itselle se työpaikka olemalla aktiivinen! Tai sitten syyksi taas löytyy joku mikätahansasyy..

    VastaaPoista
  11. Sotien jälkeen lama-suomessa työtä tehtiin kortilla. Työ, josta sai palkkaa. Ei siis ilmaistyö, ei aktivoimistyö vaan ihan oikea työ. Kortilla. Tässä suhdanteessa, jossa kaikenlainen kaikkinainen työ alkaa olla enenevässä määrin hupeneva resurssi, en pitäisi lainkaan hullumpana toteuttaa tätä vanhaa ideaa.

    Edelliseen kommenttiin kommentoiden: kristallipallostako katsoit? Koska ainakaan blogin puitteissa minä en pysty sanomaan samaa. Minusta kyllä hänellä on haussa kaikkinainen työ, johon hänellä on koulutusta ja osaamista. Myöskään tämä ukko-tyylinen "työ" ei ole kaikille.

    Toinen pieni mietinnän aihe, ketään ja mitään arvostelematta: jos esim. atk-apu työtä ja kotiapu työtä tuotetaan ukko tms. -palvelun kautta, ja käsittääkseni omilla hinnoilla, niin mikä merkitys sillä saattaa olla tulevaisuudessa yrityksille, jotka toteuttavat samaa työtä, mutta yritys-muotoisina?

    Kunhan pohdiskelin.

    /Epäilevä

    VastaaPoista
  12. "Minusta kyllä hänellä on haussa kaikkinainen työ, johon hänellä on koulutusta ja osaamista. Myöskään tämä ukko-tyylinen "työ" ei ole kaikille."

    No ei ole työnhaku paljoa tulosta tuottanut. Joku täällä antaa idean, jolla blogin pitäjä voisi ihan oikeasti työllistyä, niin sellainen ei sitten kelpaa. Olet oikeassa, ei se sovi kaikille. Se sopii tekijöille ja sellaisille, jotka eivät ole liian nirsoja työn suhteen.

    VastaaPoista
  13. Ihmettelen, miten jotain anonyymiä kommentoijaa voi niin valtavasti häiritä se, etten ole ryhtynyt siivoamaan
    enkä ole lähitulevaisuudessa aikeissakaan ryhtyä. Mitä pahaa on ns. siistin sisätyön haluamisessa/ hakemisessa?

    Vai "Kokoaikainen sisätyö mukavilla etuuksilla"? Kyllä vain osa-aikainenkin työ kelpaisi minulle! Mistään etuuksista en tiedä enkä sellaisia edes osaa kaivata, koska ei niitä aiemmissa töissänikään ole ollut.

    On se hyvä, että joku tietää minua paremmin, mitä haluan. Jos ei ole tuon parempaa asiaa, voisi pysyä kokonaan hiljaa!

    Tuollainen ihmistyyppi (koulu- tai työpaikkakiusaaja tai molemmat), jolla on aina jotain ilkeää sanottavaa,
    on vastenmielinen. Saako hän kenties ilkeilystään itselleen hyvän mielen? Omituista, jos näin on.

    VastaaPoista
  14. Ei ole tosiaan työnhakuni tulosta tuottanut. Olen kai sitten nirso, enkä ole "tekijä". Ihan sama minulle!

    VastaaPoista