maanantai 30. joulukuuta 2013

Vuonna 2013, osa 1

Tässä hieman kertausta menneestä vuodesta:

Tammikuussa kävin tämän vuoden ainoaksi jääneessä työhaastattelussa.

Helmikuussa blogini täytti 2 vuotta ja olin saanut erääseen postaukseen tällaisen anonyymin kommentin (24. maaliskuuta 2013):

"Minkä ihmeen takia et opiskele varmasti työllistävää ammattia, vaan vingut täällä vuodesta toiseen? Jos ei edellisellä koulutuksella tule töitä, niin sitten pitää hankkia uusi. Töitä saa ihmisläheisiltä aloilta, kuten kotihoidosta, vanhusten hoidosta ja sairaanhoidosta. Ja ihan turha alkaa nyt vinkua sitä ettei tykkää olla kanssakäymisissä ihmisten kanssa. Ei tykkää monet muutkaan, mutta pakko on. Ammattimaisuudestahan meille juuri maksetaan, eikä työn tarvitsekaan olla kivaa."

Vastaan kommenttiin näin: Olen sekä opiskellut, että hakenut useita kertoja opiskelemaan saamatta opiskelupaikkaa. Jos tietylle alalle esim. joka 20. hakija pääsee opiskelemaan, niin mahdollisuudet sisään pääsemiseen ovatkin suorastaan loistavat, vai mitä? Olisiko muita hyviä ideoita? Omassa blogissani minulla on sitä paitsi oikeus "vinkua" ihan niin paljon kuin haluan eikä sitä ole mikään pakko lukea, jos ei miellytä! Enkä ole sanonut etten tykkää olla kanssakäymisissä ihmisten kanssa (useimmista ihmisistä tosin en pidä, mutta eipä pidetä minustakaan...) Kritiikkiä saa toki esittää, mutta sävy voisi olla hieman toisenlainen!

Maaliskuussa jäin odottelemaan eläkettä (jota ei tosin koskaan tule...)
Erääseen maaliskuun postaukseen oli (29. marraskuuta) anonyymi kohtalotoverini kommentoinut: "Olet kohtalotoveri, sympatiat sinulle. Olen usein luullut olevani tässä suhteessa ja tilanteessani ainutkertainen tapaus. Toki tiedän, että meitä on, kukaan ei vaan, ymmärrettävästi, halua tulla julki. Ymmärrän todella fiiliksesi, minulle on käynyt elämässä juuri samalla tavalla. Jäin työttömäksi noilla vuosikymmenillä. Sitä ennen tein kaikkeni, että töitä saisin ja sainkin. Mutta en lopuksi elämää, kuten olisin halunnut istuttuani vielä aikuisella iällä oikein koulun penkille parikymppisten seuraan. Enkä ollut ainoa. Töitä sillä koulutuksella sain, pätkätöitä siis. Ja lopulta, kun tuli vaikeat ajat Suomessa, määräaikainen sai kunnian tehdä tilaa muille." jne.

(Hyvin tutulta kuulostaa...)

Kommentteja ei muuten kannata kirjoittaa vanhoihin postauksiin, vaan saman kuukauden (ja mielellään uusimpiin) postauksiin, että lukisin ne muutenkin kuin sattumalta!

Huhtikuussa totesin, että vertaistukea saan (lähinnä) vain netistä.

Toukokuussa sain I love your blog -tunnustuksen Rantakasvilta sekä julkaisin 200. blogikirjoitukseni. Mietin myös ovatko ideani vähissä, mutta vielä on joitakin ideoita riittänyt...

Kesäkuussa kyselin olisiko vastaus: Kanada? No, täällä ollaan vielä Ulkomaille en ole työhakemuksia laittanut, koska en usko tilanteen olevan sen parempi muualla Euroopassakaan (ainakaan oman työllistymiseni kannalta). Kuten voi huomata, olen täysin menettänyt toivoni työllistymisen suhteen enkä (toistaiseksi) ole enää edes laittanut työpaikkahakemuksia minnekään.

4 kommenttia:

  1. "Töitä saa ihmisläheisiltä aloilta, kuten kotihoidosta, vanhusten hoidosta ja sairaanhoidosta. Ja ihan turha alkaa nyt vinkua sitä ettei tykkää olla kanssakäymisissä ihmisten kanssa. Ei tykkää monet muutkaan, mutta pakko on."


    Melko riemastuttavaa. Ihminen, joka ei pidä inhimillisestä kanssakäymisestä työskentelemässä ihmisläheisellä alalla... Täytyy toivoa ettei törmää tähän "people personiin" potilaana tai muuten hoivaa tarvitsevana.

    Viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen, totesi Paasikivi. Pätee paitsi politiikkaan, myös työelämään. On viisautta tunnistaa ja tunnustaa, mihin ammattiin on vähäisiäkään persoonallisia taipumuksia, mihin taas ei. Lainaamallani kommentattorilla tuota lajia viisautta ei ole näemmä suotu, jos äkäillen ja vastentahtoisesti hoitaa toisia.

    Hoitoalalle hakeutuminen ei muutenkaan voi olla ratkaisu jokaisen työttömän työllistymiseen. Sellaisena sitä silti usein markkinoidaan.

    Tällaisia ajatuksia tällä kertaa.

    A.

    VastaaPoista
  2. Tähän on entisenä perushoitajana pakko kommentoida, etten minä ainakaan ole onnistunut saamaan kuin pätkätöitä. Vastavalmistuneena perushoitajana 90-luvulla sain vain 2 viikon määräaikaisuuksia kerrallaan ja sama linja on vaan jatkunut. Välissä sain sentään jonkun vähän pidemmän vuorotteluvapaansijaisuuden mutta lopulta en kelvannut enää kuin satunnaisten keikkojen tekijäksi. Siinä vaiheessa ymmärsin, että työpanostani hoitajana ei tarvittu ja lopetin itseni tyrkyttämisen.

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä! Viittauksena "Kanadaan": olen itsekin laajentanut työnhakuani ulkomaita myöten. Itselleni tämä oli pakko, sillä niitä haettavia paikkoja ei vaan ole tarjolla. Helppoahan se ei tule olemaan, joutuu siirtämään perheen mukanaan ja sen jäsenet loksautettua uuteen ympäristöön...

    Olen huomanut muita maita selaillessani, että Norjassa olisi insinöörin töitä tarjolla. Kurkkaa mielenkiinnosta siihen suuntaan?

    Hyvää Uutta Vuotta 2014!

    VastaaPoista