lauantai 4. toukokuuta 2013

Tositarinoita hyvinvointiyhteiskunnasta

Olen viime päivinä lueskellut tätä: köyhyyskirja.pdf

Tällaisia tarinoita kirjoitettiin vuonna 2006, jolloin minä olin 40-vuotias ja putoamassa työmarkkinatuelta pois. Silloin pelastuin kuitenkin vielä kahdeksi ja puoleksi vuodeksi työelämään, mutta niin ei enää näytä tapahtuvan. Pystyn siis samastumaan oikein hyvin moniin kohtiin näissä kertomuksissa, vaikka en köyhyydestä (vielä?) ole joutunutkaan kärsimään Tähän asti minulla on ollut puutetta vain työpaikasta ja palkasta eikä ruuasta, vaatteista tai katosta pään päällä. Omilla "tuloillani" en kuitenkaan niitä pystyisi kustantamaan, en edes sillä noin kahdentonnin palkalla, jota todennäköisesti saisin, jos töihin vielä pääsisin. Tilanne on vuodesta 2006 (syksyn 2008 jälkeen) vain huonontunut, joten näitä tarinoita on varmasti kertynyt hyvin monta lisää.

Tässä muutamia esimerkkejä ja vertailua omaan tilanteeseeni: 
"Vuodet kuluivat ja työttömyysjaksoista tuli pidempiä kuin työsuhteista. Lama väistyi aikanaan, mutta mahdollisuudet olivat jo alkaneet vähentyä. Koska vuodet kuluivat, humanisti-Herttakin vanheni niiden myötä. Työmarkkinoilla oli yleisesti alettu pitää tietynikäisiä liian vanhoina, ja tämä tietty ikä tuntuu siitä pitäen aina vain alentuneen. Jos ei ole rohkea ja määrätietoinen, siis ei osaa myydä itseään työnantajille, ei pääse edes näyttäytymään heille." (Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä s. 174)

Oma tilanteeni:
Vuodet kuluivat ja työttömyysjaksoista tuli pidempiä kuin työsuhteista. Taantuma iski syksyllä 2008 ja määräaikainen työsopimukseni päättyi (ei enää jatkunut) sen seurauksena. Taantuma ei ole väistynyt vieläkään ja mahdollisuuteni ovat jo menneet. Koska vuodet kuluivat, TOIvoton työtönkin vanheni niiden myötä. .. Jos ei ole rohkea ja määrätietoinen, siis ei osaa myydä itseään työnantajille, ei pääse edes näyttäytymään heille tai ei ainakaan mahdollisen haastattelun jälkeen saa työpaikkaa.

"Muistan miten tyhjältä tuntui: tähänkö se työnteko nyt päättyi? ... Työttömyyden alku oli katkera: rahaa ei tullut muutamaan kuukauteen mistään." (Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä s. 65)

Oma tilanteeni:
Myös minä odotin vuonna 2009 ensimmäistä ansiosidonnaista päivärahaani 4 kuukautta. Olin tosin saanut lomarahat lopputilin yhteydessä ja tuolloin minulla oli vielä jotain säästössäkin - eipä ole enää, koska tm-tuesta ei jää mitään säästöön.

 "Työttömyyden jatkuessa opin hakeutumaan työvoimapoliittiseen koulutukseen, aina kun mahdollista."  (Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä s. 65)

Oma tilanteeni:
Näin minäkin tein vuosina 2002 - 2006 ja sain venytettyä ansiosidonnaista päivärahaa kestoltaan ainakin kaksinkertaiseksi. Enää ei ole mahdollista tehdä niin työvoimapoliittisiin koulutuksiin osallistumalla, koska ansiosidonnaisen 500 pv juoksee niissä ollessakin.

"Status: työvoimareservin tunkion pohjaa..." (Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä s. 79)

Valitettavasti juuri näin: olen työvoimareservin alimman tunkion alinta pohjasakkaa!

6 kommenttia:

Rantakasvi kirjoitti...

Sinulle olisi tunnustus blogissani!

Anonyymi kirjoitti...

Pitkäaikainen työttömyys johtaa väkisinkin köyhyyteen, sehän tässä pelottavaa onkin, koko loppuikä jotain kituutusta vain tiedossa, itsellä kun työ"ura" ollut toistaiseksi vain kymmenisen vuotta. Juuri minuun sopiva kohta kirjassa s. 213 oli että "työikä ei olekaan koko ikä, vaan jokin suppea kymmenen vuoden aika 25–35 vuoteen".
4*

TOIvoton työtön kirjoitti...

Minulla tuo työikä oli 24 - 42, ja siitäkin olin kuutisen vuotta pois työelämästä.

Anonyymi kirjoitti...

Ja naisen pitäisi tehdä ne lapsetkin jossakin 25-35 vuoden välimaastossa. Sekä myös ollakseen kunnollinen äiti, hoitaa heitä kotona joitakin vuosia.

On kummallista, ettei yli nelikymppiset naiset kelpaa työmarkkinoille. Heillä olisi nyt jotain 25 vuotta aikaa pelkästään työnantajalle kun lapset alkavat lennellä pois pesästä, eikä mahdollinen mieskään enää vaadi jatkuvaa viihdytystä.

TOIvoton työtön kirjoitti...

Minä sain lapseni 33- ja 34-vuotiaana. Sen jälkeen olinkin useita vuosia kotona olosuhteiden pakosta (koska en saanut työpaikkaa) - työvoimapoliittiset koulutukset poislukien.

Saretska kirjoitti...

Köyhyysloukkuun tässä on pudonnut tosiaankin. Nyt, kun olen tukityöllistettynä, saan saman verran palkkaa kuin ekassa oikeassa työpaikassani 20 vuotta sitten. Muistan, että silloin en ollut kovinkaan tyytyväinen palkan suuruuteen, nyt hyppisin ilosta, jos saisin suhteessa saman verran...