Tositarinoita hyvinvointiyhteiskunnasta

Olen viime päivinä lueskellut tätä: köyhyyskirja.pdf

Tällaisia tarinoita kirjoitettiin vuonna 2006, jolloin minä olin 40-vuotias ja putoamassa työmarkkinatuelta pois. Silloin pelastuin kuitenkin vielä kahdeksi ja puoleksi vuodeksi työelämään, mutta niin ei enää näytä tapahtuvan. Pystyn siis samastumaan oikein hyvin moniin kohtiin näissä kertomuksissa, vaikka en köyhyydestä (vielä?) ole joutunutkaan kärsimään Tähän asti minulla on ollut puutetta vain työpaikasta ja palkasta eikä ruuasta, vaatteista tai katosta pään päällä. Omilla "tuloillani" en kuitenkaan niitä pystyisi kustantamaan, en edes sillä noin kahdentonnin palkalla, jota todennäköisesti saisin, jos töihin vielä pääsisin. Tilanne on vuodesta 2006 (syksyn 2008 jälkeen) vain huonontunut, joten näitä tarinoita on varmasti kertynyt hyvin monta lisää.

Tässä muutamia esimerkkejä ja vertailua omaan tilanteeseeni: 
"Vuodet kuluivat ja työttömyysjaksoista tuli pidempiä kuin työsuhteista. Lama väistyi aikanaan, mutta mahdollisuudet olivat jo alkaneet vähentyä. Koska vuodet kuluivat, humanisti-Herttakin vanheni niiden myötä. Työmarkkinoilla oli yleisesti alettu pitää tietynikäisiä liian vanhoina, ja tämä tietty ikä tuntuu siitä pitäen aina vain alentuneen. Jos ei ole rohkea ja määrätietoinen, siis ei osaa myydä itseään työnantajille, ei pääse edes näyttäytymään heille." (Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä s. 174)

Oma tilanteeni:
Vuodet kuluivat ja työttömyysjaksoista tuli pidempiä kuin työsuhteista. Taantuma iski syksyllä 2008 ja määräaikainen työsopimukseni päättyi (ei enää jatkunut) sen seurauksena. Taantuma ei ole väistynyt vieläkään ja mahdollisuuteni ovat jo menneet. Koska vuodet kuluivat, TOIvoton työtönkin vanheni niiden myötä. .. Jos ei ole rohkea ja määrätietoinen, siis ei osaa myydä itseään työnantajille, ei pääse edes näyttäytymään heille tai ei ainakaan mahdollisen haastattelun jälkeen saa työpaikkaa.

"Muistan miten tyhjältä tuntui: tähänkö se työnteko nyt päättyi? ... Työttömyyden alku oli katkera: rahaa ei tullut muutamaan kuukauteen mistään." (Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä s. 65)

Oma tilanteeni:
Myös minä odotin vuonna 2009 ensimmäistä ansiosidonnaista päivärahaani 4 kuukautta. Olin tosin saanut lomarahat lopputilin yhteydessä ja tuolloin minulla oli vielä jotain säästössäkin - eipä ole enää, koska tm-tuesta ei jää mitään säästöön.

 "Työttömyyden jatkuessa opin hakeutumaan työvoimapoliittiseen koulutukseen, aina kun mahdollista."  (Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä s. 65)

Oma tilanteeni:
Näin minäkin tein vuosina 2002 - 2006 ja sain venytettyä ansiosidonnaista päivärahaa kestoltaan ainakin kaksinkertaiseksi. Enää ei ole mahdollista tehdä niin työvoimapoliittisiin koulutuksiin osallistumalla, koska ansiosidonnaisen 500 pv juoksee niissä ollessakin.

"Status: työvoimareservin tunkion pohjaa..." (Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä s. 79)

Valitettavasti juuri näin: olen työvoimareservin alimman tunkion alinta pohjasakkaa!