Ideat alkavat olla minulta vähissä sekä tämän blogin suhteen (olenko jo sanonut kaiken sanottavani työttömyydestä moneen kertaan?) että varsinkin sen suhteen, mitä alkaisin jatkossa tehdä ikävystymisen, pitkästymisen ja turhautumisen välttämiseksi. Jäljelle jää enää itseopiskelu ja/ tai opiskelu avoimessa yliopistossa, koska työvoimapoliittiset koulutukset olen jo niin moneen kertaan nähnyt ja kokenut enkä ole niiden avulla työllistynyt. Avoimessa yliopistossa opiskelu olisi sekin vain ajankulua, koska ns. avoimen väylää, jolta avoimen yliopiston kautta pääsisi varsinaiseksi opiskelijaksi ei enää ole olemassa. Oikeaksi opiskelijaksi en pysty 200 €:n opintotuella lähtemään. Jos pääsisin ”työkkärin” hyväksymälle alalle opiskelemaan, saisin omaehtoisesta opiskelusta työmarkkinatuen + 9 € päivässä kahden vuoden ajan, mutta ei taida olla aivan yksinkertaista saada koulutuksia hyväksyttyä työvoimaviranomaisilla. Pari vuotta sitten yritinkin tätä, mutta minulla ei ollut silloin opiskelu mainittuna työllistymissuunnitelmassa ja koulutus olisi ollut erittäin ei-työllistävälle alalle, joten se tyrmättiin heti alkuunsa. Ihmettelen miksi silti ei-työllistäville aloille jatkuvasti järjestetään typo-koulutuksia?
Olin äskettäin tilanteessa, jossa pääsin näkemään töihin kelpaavia
henkilöitä (naisia) työympäristössään. Tunsin itseni todella maan matoseksi,
joka on siellä työvoimareservin alimman tunkion alimmassa pohjasakassa. Ero
minun ja näiden naisten välillä ei voisi olla enää suurempi! Kaipaisin ideoita
myös oman kelpaamattomuuteni kanssa toimeen tulemiseen ja ennen kaikkea
tilanteeni (joka ei tästä tule muuttumaan) hyväksymiseen.
Monet työllistyneet ovat havaintojeni mukaan tehneet nopeita ratkaisuja alanvaihdon suhteen ja menneet nopeasti opiskelemaan "jotain ihan muuta" kuin entinen työnsä. Itse on sitten jäänyt jahkailemaan...
VastaaPoistaAikuisopiskelussa tosiaan riittää "haasteellisuutta" näin nätisti ilmaistuna, ihan koulutuksiin pääsemisen ja rahoituksen järjestämisen kannaltakin sekä sisällöissä ja työllistävyydessä.
Vahissa on ideat itsellakin ja myoskin kaikki ideat tervetulleita.
VastaaPoistaJoskus olen itse miettinyt etta pitaisiko tarjota itseaan vaikka 6 kk ilmaiseksi toihin firmoihin joihin toihin haluaisi. Siis suoraan, ei tyokkarien eika erilaisten tyollistamisohjelmien kautta. Ja sitten vain toivoa etta sen jatkoksi voisi ehka saada palkallisenkin tyon jos he olisivat tyopanokseeni tyytyvaisia. Mutta en tieda, taitaa olla sen verran paljon harskia toimintaa nykyisin etta kayttaisivat vain hyvakseen tuon ilmaisajan ja sitten palkkaisivat kuitenkin jonkun toisen.
Pysyväisluonteinen tyhjän päälle putoaminen on tänä päivänä niin tavanomaista, että siitä ei tule itseään syyllistää!
VastaaPoistaOn tapauskohtaista, kenelle uudelleenkoulutus on perusteltua ja kenelle ei. Vahvimmilla ovat ne, jotka voivat hakeutua uudelleenkoulutukseen edes kohtuullisesti työllistäville 'lähialoilleen'. Tällöin on yleensä kyse muuntokoulutuksesta, joka yliopistossa tunnetaan maisteriohjelmana (kesto noin 1,5 - 2 vuotta, siis juuri se aika, johon ely-keskus enintään myöntää työttömyysturvan yhtä tutkintoa kohden). Käytännössä tässä kyseeseen tulevat lähinnä teknisrationaaliset alat, sosiaalityö, luokanopettajakoulutus ja lääketieteelliset alat. Kulttuuri- ja useat muut humanistiset alat ovat heikon työllistävyytensä vuoksi pääsääntöisesti poissuljettuja - ainakin toistaiseksi.
Erillisiin maisteriohjelmiin on kelpoinen hakija, joka on suorittanut haettavalta tai muutoin soveltuvalta alalta perus- ja aineopinnot. Tällöin pohja suorittaa syventävät maisteriopinnot noin kahdessa vuodessa on riittävä. Perus- ja aineopinnot voi suorittaa sivutoimisesti avoimessa yliopistossa siltä osin kuin ne ovat opetustarjonnassa. Tässä on syytä huomata, että tarvittavia opintoja voi järjestää joku muu yliopisto, vaikka niitä ei voisi kotipaikkakunnalla opiskellakaan. Useimmat opinnot voi hoitaa etäopiskeluna ilman läsnäoloa.
Avoimen väylän poistumisesta en ole kuullut: olisiko kyse paikallisen yliopiston linjauksesta? Joka tapauksessa väylä -vaihtoehtoa ei edes tarvita erillisessä maisteriohjelmahaussa.
Niin, tuo uudelleenkoulutus siis toimii joillekin, mutta ei ratkaisen kaikkien työllistymistä. Yksi mahdollisuus on kuitenkin myös alueellinen liikkuvuus - lähinnä kehäkolmosen suuntaan - jos työnteon kokee riittävän tärkeäksi...
Oletko koskaan yrittäjyyttä ajatellut? Voisitko hyödyntää ammatti- tai muuta osaamistasi sitä kautta?
VastaaPoistaMielestäni ilmaiseksi ei kannata itseään tarjota mihinkään. Ilmainen työvoima toki saattaa kelvata, mutta kun oikean työllistämisen eli palkanmaksun aika tulisi, kiinnostus loppuu siihen.
VastaaPoistaEikö maisteriohjelmaan päästäkseen pidä olla suoritettuna jo yksi maisterintutkinto? Olen kyllä suorittanut perus- ja aineopinnot informaatiotutkimuksesta (todella työllistämätön ala!), mutta minulla on vain näitä avoimen yliopiston opintoja jo "vanhentuneen" opistoinsinöörin tutkinnon lisäksi.
Yrittäjyyttä olen toki ajatellut ja myös käynyt yrittäjäkurssin. Loppupäätelmä yrittäjäksi ryhtymisestä on ollut se, ettei kannata, koska en erittäin todennäköisesti tulisi tienaamaan tarpeeksi, jos mitään.
Yrittäjyys on hyvä vaihtoehto vain silloin jos on hyvä ja valmis liikeidea tai tuote mitä markkinoida.
VastaaPoistaMuussa tapauksessa, vaikka saisi starttirahankin, jää aivan tyhjän päälle, kun on yrittäjän statuksella.
Olen seurannut kahta tällaista pakosta yrittäjiksi ryhtynyttä ja kivinen on taival. Toinen lopetti ja toinen otti lisää velkaa. Kaksi ensimäistä vuotta elänyt Finnveran lainalla. Eikö Finnverakaan paremmin tutki kelle antaa lainaa?!?
Ethän lopeta blogia, tällaista vertaistukea tarvitaan, olen itsekin sitä blogistasi saanut, kiitos siitä!
En ole aikeissa lopettaa blogia. Kesällä saattaa tosin olla hieman hiljaista, kun "lomailen".
VastaaPoistaMinäkin olen tuntenut itseni monen monta kertaa erittäin epäonnistuneeksi ja itku on tullut kun olen nähnyt (varsinkin oman alan) työntekijöitä työympäristöissään. Voiko pahempaa tunnetta olla?! Sitä vain ajattelee, että miksi minä en ole ansainnut tuota. Kyllä alkaa olla jo usko loppu siihen, että ehkä joskus vielä minäkin..
VastaaPoistaTotuus on kuitenkin se, että niitä reservissä lepääviä, kelpaamattomia on yhä enemmän. Yhä suurempi joukko on siis tilanteessa, jossa yksilön arvon mittana on käytettävä jotain muuta kuin työmarkkinakelpoisuutta. Itsensä vertaaminen työllisiin on vahingollista ja heikentää oman arvon tunnetta. Tilanne on toki hankala: ELY -keskuskin tekee parhaansa ruotuunasettamisessa sisäänrakennetun yksilön luokittelujärjestelmänsä myötävaikutuksella. Kunnollisia työpaikkoja ei riitä kaikille ja pudokkaiden määrä on joka tapauksessa vakio. Työttömän kannalta elämme vielä hyvin haastavia aikoja: vaikka yhteiskunnassa on massiivinen työttömyys, ei sitä edelleenkään oikein pidetä normina - ainakaan kansalaisten keskuudessa. Eiköhän sekin ilmiö vielä saavuta normalisaation statuksen työttömien joukon ja sen koulutusasteen yhä kasvaessa.
VastaaPoistaIlmaistyöhön ei kenenkään tulisi lähteä; ilmaistyöhän on ajan ilmiö, jota ei olisi ilman palkkatyön puutetta - siis mitä otollisin asetelma hyväksikäyttöjärjestelmän kannalta. Joskus aiemmin opiskelijoillekin maksettiin aivan luonnollisesti työharjoittelusta. Kuinka onkaan nyt? Ilmaiseen harjoitteluunkin mennään usein "työhaastattelujen" kautta ja sitten pitäisi vielä olla tyytyväinen saamaansa "paikkaan". Kaikki nuo työvoimapoliittiset toimenpiteet (TEV, työvoimapoliittinen koulutus - joka on muuten oikeasti vähenemässä, työharjoittelut ja -kokeilut, palkkatuettu työ) ovat kaikki ilmentymiä yhteiskunnan vääristymistä ja johtavat varmuudella yhä harvemmin todelliseen työllistymiseen.
Maisteriohjelmien valintakriteerit vaihtelevat ja saman ohjelman sisälläkin voidaan noudattaa useampia valintaperusteita. Usein hyväksyttyjä hakijoita ovat myös alemman korkeakoulututkinnon suorittaneet, joilla on valmiiksi tehdyt perus- ja aineopinnot haettavalta alalta. Joskus viimeksimainituista opinnoista riittää osakin, jolloin loput tehdään täydentävinä opintoina (tällöin koulutusaika tietysti hieman pitenee).
Tuskin kellään muullakaan on mistään mitään uutta sanottavaa... eli jatka ihmeessä hyvää blogia.
VastaaPoistaEi kannata vertailla itseään muihin, tosin kateuden pistolta on vaikea välttyä se iskee kuitenkin puun takaa.
Maisteriohjelmiin yleensä on vaatimuksena alempi korkeakoulututkinto, siis amk tai kandidaatti. Eli nuo vanhat opistotutkinnot on epäselviä tässä mielessä, jos sinua kiinnostaa yliopisto, niin selvitä ihmeesssä kelpaako insinööri pohjaksi. Sitten tietysti pääaineen perus- ja aineopinnot pitää suorittaa tai olla suoritettuna. Aina voi myös pyrkiä nuorison kanssa pääsykokeissa tekemään kandia eli ei se haittaa jos avoimen väylä olisikin poistettu. Ongelmat yliopisto-opiskelun kanssa tulee lähes varmasti siitä, ettei 24 kk omaehtoisen aika riitä.
Sitten on amk-tutkinnot, ja muuten yksi vaihtoehto olisi ylempi-amk, joka on 60 tai 90 op riippuen alasta. Tässä vaan sama kelpaako opistoinsinööri pohjalle, työkokemus sinulla riittää.
Sitten on villi osasto, eli ammatilliset tutkinnot, aikuiskoulutukset ja työvoimakoulutukset, näissä riittää vaikka mitä "kahvinkeittokurssia", enpä rääpäise nyt näitä....
Voi kun olisin syntynyt 10 vuotta myohemmin joskus 70 luvulla, enka 60-luvulla, silloin toivottavasti viela kelpaisin toihin. Ja 10 vuodenhan paasta suuret ikaluokat ovat jaaneet elakkeelle ja ennustetaan etta sitten on tyovoimasta pulaa (?) Me 60-luvlla syntyneet putoamme nyt ikavaan tyhjioon koska yli 40 tai 50v emme enaa kelpaa mutta emme tule kelpaamaan vuosien tyottomyyden jalkeenkaa vaikka tyovoimasta olisi millainen pula tahansa. 70 luvulla syntyneet valttavat taman kohtalon, samassa mittakaavassa ainakin.
VastaaPoistaTosiasiassa suuret ikäluokat ovat jo jääneet eläkkeelle, mutta heidän suojatyöpaikkoihinsa(?) ei ole välttämättä palkattu ketään tilalle. Suurten ikäluokkien eläköitymisestä ja siitä aiheutuvasta työvoimapulasta on puhuttu jo 20 vuotta, mutta sitä työvoimapulaa ei koskaan tullut. Ja me 60-luvulla syntyneet (tai monet meistä) olemme todellakin jääneet väliinputoajiksi - varsinkin kun seuraava sukupolvi on jo työmarkkinoilla.
VastaaPoista20 vuotta sitten ei tiedetty sitä, että tekniikka kehittyisi niin ettei työntekijöitä tarvittaisi niin paljoa, eikä sitä että ulkomailta tulisi näin paljon porukkaa, jotka osaltaan vie työpaikkoja. Mutta kyllä se silti "ottaa päähän" isosti, että itse on niiden väliinputoajien joukossa, joiden on erittäin vaikea ellei mahdotonta työllistyä. Eikä kyse kuitenkaan ole siitä, että itse olisi jotenkin huonompi työntekijä. Ei vaan ole suhteita ja on käynyt huono tuuri kun ei ole ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
VastaaPoistaAsia on valitettavasti juuri näin kuten anonyymi kirjoittaja toteaa:
VastaaPoista"Ei vaan ole suhteita ja on käynyt huono tuuri kun ei ole ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan."
En mä kadehdi työssä käyviä ikätovereitani. On ne vaan niin kärsineen ja rämppäsen näköisiä suurin osa. Ok, ehkä niillä on rahaa vähän enemmän kuin mulla mutta ei raha kuitenkaan ole kaikki kaikessa. Eli en ihan ymmärrä mitä mahdoit tarkoittaa kirjoittaessasi, että ero sinun työssäkäyvien naisten kohdalla on todella suuri.
VastaaPoistaTarkoitan sitä, että "painimme aivan eri sarjassa" - minä ja nämä töihin kelpaavat naiset.
VastaaPoistaJoku Nyymi tuossa luulee 70-luvulla syntyneiden tilanteen olevan parempi, ja toivoo syntyneensä kyseisellä vuosikymmenellä. Minä taas olen 70-luvulla syntynyt, mutta toivoisin syntyneeni 80-luvulla. Kirjoitin toiseen ketjuun olevani pahimman luokan väliinputooja.
VastaaPoistaLukumääristä minulla ei ole tietoa, mutta voi olla hyvinkin väärässä. Varmaankin on luonnollista ajatella "jos ja jos".
Valmistuin elektroniikkainsinööriksi joskus viisi vuotta sitten, enkä olisi uskonut näin heikosti käyvän. Olen ylikoulutettu asentajan ja teollisuustyöläisen työhön, ja sitä paitsi työkokemuksen puutekin tässä vaikuttaa. Suunnittelu/kehityshommiin olen taas liian kokematon, silllä kokemus olisi pitänyt hankkia opiskelun aikana, mutta jo tuolloin työn saanti oli vaikeaa. Kyseiset työtehtävät ovat käsittääkseni vaativia, vaikka teoriaosaamisen puolesta olisinkin voinut niihin päästä. Jos olisin osannut markkinoida itseäni oikealla tavalla...
jatkoa tulee......
Kelpaamattomuuden tunne on hirveä. Se voi iskeä milloin tahansa. Kun näkee nuoria opiskelijoita (täällä on kampusalue lähellä), ei voi olla ajattelematta niillä kaikilla menevän hyvin. Jos sattuu ruokakuppaan ruuhka-aikaan, niin mistä ne ihmiset sinne ovat tulleet? No töistä tietenkin, saatanat! Ruuhka-ajan ulkopuolella taas kaupassa voi kohdata raksamiehiä yms. Silloin harmittaa, etten mennyt pikkukaupungin ammattikouluun sähköasennuslinjalle. Olisi asiat paremmin kuin lukion käyneellä.
VastaaPoistaItselläni tuhoisa kehitys lähtee siitä, kun olin korkeakouluopiskelija vuosituhannen vaihteessa, mutten saanut kesätöitä kuin joka toinen kesä suurinpiirtein. Lisäksi aikaa kului liikaa, kun mietin ammattikorkeakouluun siirtymistä opintojen ylivoimaisuuden vuoksi. Lopulta sinne meninkin kylllä. Olisi pitänyt mennä suosiolla johonkin (Kelan) kuntoutukseen reistailevan mielenterveydenkin takia ja siitä johonkin ammatilliseen systeemiin. Silloin osaisin jotain käytännön juttuja.
Vähän aikaa sitten hain yhtä elektroniikka-aiheista insinöörin paikkaa. Henkilöstövuokrausfirmasta tuli sähköposti, jossa neuvottiin täydentämään ansioluetteloa: heidän oli kuulemma vaikea hahmottaa, mitä olen tehnyt työkseni. Ainoaksi työksi olin merkannut viimesyksyisen työkokeilupätkän fysiikan tutkimuslaitoksessa. Sitä ennen on yli kaksi vuotta tyhjää aikaa, jota ei voi mitenkään työnantajille selittää. Totuus on se, etten ollut tehnyt tuolloin oikeastaan mitään... surffaillut netissä, eristäytynyt kämppääni, enkä ollut edes harrastanut juuri mitään. Okei, joskus harrastin vähän liikuntaa, luin jonkin kirjan, olin työkkärin kurssilla, mutta päiviä ja viikkoja kului masennuksen syövereissä yksin kämpällä eristäytyneenä. Ei tuollainen voi kelvata selitykseksi kellekään rekrytoijalle, sillä kelvolliset syyt ovat käsittääkseni vain työ/opiskelu. Tuskin edes harrastukset kelpaisivat, elleivät ne olisi tekniikka-aiheisia harrastusprojekteja.
...kolmas pätkä tähän ketjuun:
VastaaPoistaNyt on elämä onneksi paremmissa raameissa. En eristäydy entiseen malliin. Liikuntaakin olen harrastanut. Minulla on pyrkimys hakeutua ihmisten seuraan. Monena aamuna tosin en pääse sängystä ylös, jolloin suunnitellut menot jäävät aamu- ja keskipäivän kohdalta toteutumatta. Mutta viikottain poistun kotoa ihmisten ilmoille. Aloitekyky on parantunut siis.
Vaikea on kestää tätä todellisuutta. Opiskeluissa hankitut tiedot ja taidot jäävät käyttämättä. Niistä ei ole mitään iloa. Itse asiassa tekniikan opiskelu on yksityiskohtien opiskelua ja asioiden muistamista.
Blogistin tilannetta en näe yhtä synkkänä kuin omaani. Blogistilla on sentään perhe/lapsi. Itselläni ei ole edes seurustelukumppania. Kai se näköalattomuus ja tieto ovien sulkeutumisesta työelämän suhteen masentaa niin paljon, ettei jaksa olla kovin innokas tutustumaan vastakkaiseen sukupuoleen. Tuostakin sukupuolesta "kaikki" ovat niitä säntillisiä työssäkäyviä ihmisiä.
Uudelleen kouluttautumiseen suhtaudun epäilevästi. Sen jälkeen olisi taas mitään tuottamaton työnhaku edessä ja kilpailu kymmenen, kaksikymmentä vuotta nuorempien kanssa työpaikoista.
Blogistilla on sekin hyvä, että hän asuu maakunnissa. Siellä on aina marja/sienimetsät lähellä, samoin kauniit maisemat. Itse jumitan täällä pääkaupunkiseudulla. Periaatteessahan täällä väitetään olevan paljon sinkkunaisia, muttei niitä käytännössä missään tapaa. Deittipalveluissakin on aika hiljaista. Okei, pitää käydä nykyistä useammin muutamassa yhdistyksessä, niin tapaa ihmisiä (pääsisinpä aamuisin ylös sängystä useammin!)
En ole vielä päässyt yli tästä tilanteestani. En varmaankaan enää selviäisi mistään kahdeksan tunnin työpäivästäkään. Siinä mielessä on hyväkin olla työelämästä syrjässä.
Todellakin - työnhaku näyttää aina vain olevan tuloksetonta ja tuottamatonta (yritti mitä tahansa), ja nuoremmat työnhakijat ovat joka tapauksessa etusijalla.
VastaaPoista