maanantai 26. marraskuuta 2012

Kelpaamattomuudestani



Kuten on jo tullut tähän mennessä selväksi, en kelpaa

  • alkuperäiseen koulutuksenmukaiseen ammattiini insinööriksi, koska koulutukseni ja työkokemukseni on vanhentunut (ja olen itsekin vanhentunut).
  • toiveammattiini, koska työkokemukseni siltä alalta jäi valitettavan lyhyeksi ja siitäkin on jo kulunut liian kauan aikaa.
  • hankkimani tuoreen koulutuksen alalle, koska minulla ei ole siitä (työharjoittelua lukuun ottamatta) yhtään työkokemusta.

Kelvatakseni jonnekin minun pitäisi aina olla jotain muuta kuin olen. Kelpaamattomuus todella syö ihmistä! Kyllä minä niin olen sen takia mieleni pahoittanut – aivan liian monta kertaa.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jos se sua yhtään lohduttaa, niin työelämään kelpaamattomia on muitakin. Et ole ainoa.
Mä olen ollut kelpaamaton jo 90-luvun lamasta asti. Jäin silloin vastavalmistuneena työttömäksi enkä sen koommin ole muutamia pätkiä lukuun ottamatta saanut työtä.
Enää en edes jaksa hakea. Elämään on pakko keksiä muita arvoja kuin työn tekeminen ja shoppailu ei käy harrastukseksi.
Sen verran olen pettynyt tähän hommaan, että jos vaan jotenkin voin niin vedän mielelläni mattoa pois tämän suomalaisen "hyvinvointiyhteiskunnan" jalkojen alta.

Saretska kirjoitti...

Täällä myös yksi kelpaamaton. Tällä hetkellä työharjoittelussa, joten vähän paremmalla mielellä, kun kelpaa edes ilmaiseksi työhön. Viimeksi pahoitin mieleni, kun harjoittelupaikan kahvipöydässä heti eka aamuna minut ohitettiin pullavatia tarjottaessa: ei kai ilmainen harjoittelija ole oikein ihminen, jota kannattaisi kohdella normaalilla tavalla... Mutta joskus aikaisemmin olisin loukkaantunut verisesti, nyt mietin vain mielessäni, että "aha, okei..."

Anonyymi kirjoitti...

Täällä myös yksi kelpaamaton. Valmistuin jo toistamiseen ammattiin kesällä ja siitä lähtien ollut työttömänä. Olen päässyt jopa kahteen haastatteluun.
Kyllä meinaa itku tulla kun kuulee miten jotkut samaan aikaan valmistuneet saavat vakityöpaikkoja. Varsinkin ne jotka eivät ole tehneet asian hyväksi paljon mitään. Esim. miedän koulutukseen kuului kaksi työharjoittelua, yksi nainen ei hakenut itse minnekkään paikkaan, koska hän ei uskonut pääsevänsä mihinkään. Hän odotti niin kauan molemmilla kerroilla, että opettaja hankki hänelle paikan. Viimeisestä paikasta hän sai vakityön, paikasta johon muutama muu oli hakenut harjoitteluun IHAN ITSE, mutta eivät olleet päässeet koska tämä pomo ei mielellään ottamut harjoittelijoita. Opettajalla oli suhteita tähän pomoon, joten tämä nainen vain sai kävellä kyseiseen paikkaan tekemättä itse asian eteen mitään.
Että kyllä ottaa päähän kun itse olen hakenut noin 60 paikkaan töihin / harjoitteluun, ja yhä edelleen olen työtön.

TOIvoton työtön kirjoitti...

Minä valmistuin insinööriksi vuonna 1990 ja sain olla melkein koko 1990-luvun töissä. Sen jälkeen onkin ollut "hieman" heikompi työllisyystilanne...

Kelpaamattomuudesta ei ainoastaan meinaa tulla itku, kyllä se ihan oikeasti tulee ja on tullutkin runsaasti viime aikoina.

Saretska: Onpa todella törkeätä harjoittelijan kohtelua! Sellaista valitettavasti on joillakin
työpaikoilla; ilmeisesti tarvitaan joku huonosti kohdeltava, johon puretaan omaa pahaa oloa(?)