keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Nol(l)attu



Minun kaikki osaamiseni, koulutukseni ja kokemukseni on nyt sitten täysin nollattu minut viimeiseen(!) työhaastatteluuni kutsuneen työnantajan (edustajien) toimesta. Millään asioilla, mitä olin tehnyt tai opiskellut ei ollut heille minkäänlaista käyttöä! Kehtasinkin mennä sinne toiveikkaana itseäni tyrkyttämään, kun kerran kuitenkin löytyi niitä ”asiaosaajia”, sekä paremmin ja relevantimmin koulutettuja… Kyllä se nyt on niin, ettei minulla todellakaan ole yhdellekään työnantajalle yhtään mitään tarjottavaa! Siltä nyt ainakin vaikuttaa. Vai oliko sittenkin vain lopulta kysymys ikäsyrjinnästä ja pitkästä työttömyydestäni? Ne kun eivät työmarkkinahaluttavuuttani yhtään paranna! Kilpailu on kovaa, viidakon laki vallitsee työmarkkinoilla, työnantajilla on runsaasti tarjontaa mistä valita jne. jne.

6 kommenttia:

  1. Muistan kyllä hyvin kuinka minultakin kysyttiin jossain haastattelussa, että miksi olet ollut niin kauan työtön. Mitä hittoa moiseen voi vastata.

    Tulin kyllä siihen tuloksen, että mitään ei merkinnyt tutkinnot ja pitkä työkokemuskaan, kun ikää oli liikaa ja työttömyys piteni ja piteni.

    Surullista, mutta tällaisessa yhteiskunnassa me eletään;(

    VastaaPoista
  2. Miksi ihmeessä ne edes pyytää haastatteluun jos tarkoituksena on nolata tai morkata hakijan osaamista?? Käsittämätöntä! Ihan niin kuin tässä esimerkissä ( http://www.tietoviikko.fi/cio/blogit/ict_standard_forum/ilmio+rekrytoinnissa++oletko+sina+tavannut+hmhpersoonan/a834286 )
    rekrytoija valitsee haastateltavan ja sitten syyttää haastateltavaa ajan tuhlaamisesta!!

    VastaaPoista
  3. Eihän minua mitenkään tarkoituksellisesti nolattu - tunsin vain itseni nol(l)atuksi haastattelun lopputuloksen ("Ei jatkoon") vuoksi.

    VastaaPoista
  4. Tämä yhteiskunta, ja ennen kaikkea työelämä, on perseestä. Piste. Voimia!

    VastaaPoista
  5. Liioittelet, sinulla olisi varmasti monillekin työnantajille erittäin paljon annettavaa. Tilanne vaan on tällä hetkellä näin huono työpaikkojen suhteen. Ja toki nelikymppisen on vaikeata kilpailla itseään puolet nuorempien kanssa työpaikoista. Näissä "miksi minut tänne kutsuttiin" haastatteluissa tulee varmaan jokainen käyneeksi, vika vaan on siinä ettei saa kutsuja fiksumpiin paikkoihin.

    VastaaPoista
  6. Valitettavasti kyseessä oli erittäinkin fiksu työpaikka, jonka olisin todella halunnut, mutta ilmeisesti epäonnistuin haastattelussa tai sitten muut hakijat vain olivat parempia tai sitten kuitenkin ikäni ja pitkä työttömyyteni ratkaisivat asian minun tappiokseni...

    VastaaPoista