maanantai 21. toukokuuta 2012

Merkkipaaluja


Toukokuussa on menneinä vuosina ollut joitakin merkkipaaluja elämässäni. Ensinnäkin, insinööriksi valmistumisestani on kulunut 22 vuotta. Toiseksi, tällä jaksolla tuli täyteen 3 vuotta työttömänä (20.5).  Tilastoissahan minä en näy työttömänä, mutta oikeasti olen kovinkin työtön, kun en kerran saa palkkaa enkä muitakaan työsuhde-etuja!

Mieheni kysyi minulta aamulla, että onko minulla tänään vapaapäivä? Siihen minä tietenkin vastasin, että minulla on ollut vapaapäivä jo kolme vuotta…

Kolmanneksi, ansiosidonnaiselta putoamisestani on kulunut suunnilleen vuosi ja olen siis ollut tm-tuen varassa noin vuoden ajan. Tuosta tm- tukiajasta olen puolestaan ollut noin kolme neljäsosaa Kelan koulutustuella, joka on noin 13 €/pv korkeampi kuin perustyömarkkinatuki. Kelalta tähän mennessä saamastani koulutustuesta on mennyt junalippuihin noin kolmasosa, ja korotettu ylläpitokorvaus on puolestaan kattanut matkakustannuksistani vain neljäsosan. Kyllä kannatti?! Yksi (tai oikeastaan ainoa(?)) keski-ikäisen työttömän vähäisistä selviytymiskeinoista on kuitenkin väistämättä hakeutuminen työvoimapoliittiseen koulutukseen. 



  

 

3 kommenttia:

  1. Työvoimapoliittisissa koulutuksissa minäkin olen ahkerasti "viihtynyt" työttömyysaikanani. Mielestäni nuo kurssit ovat olleet oikein hyödyllisiäkin, mutta eipä silti ole oikeita töitä tippunut. Nyt olen ollut ihan työttömämä-työttömänä joulusta asti, ja meinaa pää hajota ihan lopullisesti.

    VastaaPoista
  2. TOIvoton työtön, Sinulle on haaste blogissani.

    VastaaPoista
  3. Hohoo! Minäkin laitoin sinulle haasteen, kun en tajunnut Rantakasvinkin laittaneen :)

    VastaaPoista