Kesälukemista

Luin kesälukemisena Anu Holopaisen kirjoittaman Ilmestyskirjan tädin. Kirjassa on hömppää sekä tosiasiaa nykyajan työelämästä. Kyseessä on dynaaminen IT-ala, jolta ei voi olla päivääkään (hah!) poissa ”putoamatta kärryiltä”. Kirjan päähenkilö Airi kuitenkin palaa hoitovapaalta töihin, eli hänellä on työpaikka odottamassa.  Airin entisen työpaikan ostaa heti toinen firma. Firmojen yhdistymisen jälkeen alkaa tietenkin pudotuspeli. Sähköpostissa tulee jopa ohjeet ettei eräille viisikymppisille työntekijöille (ostetusta firmasta tulleille) saa puhua työasioista ja heiltä jopa viedään tietokoneet pois! 

Minullakin on useita ulkopuolellejättämiskokemuksia työelämästä. Ollessani ulkoistettuna  työpaikallani irtisanomisen jälkeen, entiselle paikalleni otettiin minua nuorempi nainen (tosin olin silloin itsekin vasta 32). Erään kerran ihmettelin, missä kaikki ovat, ja näin tämän tulokkaan kalenterista heidän olevan osastopalaverissa, jonne minua ei siis kutsuttu… Toisella kerralla firman työntekijöille oli jaettu lahjaksi sateenvarjoja, mutta minun pöydälläni ei sellaista ollut… Ai miksi ihmeessä sinne työelämään edes haluan takaisin? Ehkä on parempi etten siellä enää ole?

Kirjan toisessa pääosassa on Airin avomiehen erikoinen täti Liila, josta Airi ei pidä, mutta minua kirjassa kiinnostivat enemmän työelämän omituiset kuviot. Liila vaikuttaa sitä paitsi reilulta - toisin kuin sellaiset ihmiset, joista itse en pidä. Työelämästä ja työttömyydestä kertovaa fiktiota saisi olla enemmänkin, koska on kiintoisaa verrata tarinoita omiin kokemuksiinsa. Kirjassa sattuu omituisia kohtalokkaita onnettomuuksia henkilöstöpäällikölle, konsultille, naisjohtajalle ja hänen tilalleen tulleelle uudelle toimitusjohtajalle. Näillä henkilöillä onkin aivan liikaa valtaa päättää toisten elämästä ja tulevaisuudesta, joten näpäytyksiä he ansaitsevat, mutta eivät toki näin äärimmäisiä. Kirjassa Airi arvelee, että Liila-täti on jotenkin aiheuttanut nämä onnettomuudet. Kirja sisältää mielestäni liikaakin näitä ”muonavahvuudesta poistumisia”. 

Tämä kohta kirjasta saa minut suorastaan pahoinvoivaksi: ”…tulevaisuudessa on uhkakuvia joihin täytyy varautua ja siksi tarvitaan tehokkaampia toimia, pyritään silti pitämään henkilöstövähennykset minimissä, korkeintaan 80 ihmistä irtisanotaan.” Juuri tällaista paskanjauhamista työpaikoilla nykyisin on, eikä töitään saa tehdä rauhassa jatkuvilta yt-neuvotteluilta. Viimeisin työpaikkani katosi yt-neuvotteluiden seurauksena, kun oli päätetty, ettei määräaikaisia työsopimuksia enää jatketa. Olisiko määräaikaiset sitten voitu vakinaistaa? No eipä tietenkään!

Tämä puolestaan kuulostaa erittäin tutulta: ”Tunsin kateuden piston. Minä pelkäsin oman työpaikkani puolesta, kun taas Jarmo (Airin avopuoliso) sai olla päättämässä kuka olisi työpaikan arvoinen ja kuka ei. En kuitenkaan paljastanut kateuttani, se olisi ollut halpamaista.” Minä en pelkää työpaikkani puolesta, vaan pelkään sitä, etten koskaan enää työllisty… Minunkin puolisoni on päättämässä, kuka on työpaikan arvoinen ja kuka ei. Hänen työpaikalleen kelpaavat vain valioyksilöt, jollainen minä en selvästikään ole. Kenenkään mielestä minä en ole työpaikan arvoinen!

Kirjan sanotaan olevan chick litiä. Siitä (tai ainakin Bridget Jones-tyylisestä kohelluksesta) muistuttaa kirjassa työhaastattelu, jonne Airi menee muutaman salmiakkikossun juotuaan(!) Hän oli jo valmiiksi tokkurassa nappailtuaan edellisenä yönä useita nukahtamislääkkeitä. Tämä kohtaus menee kuitenkin jo hieman ylitse, koska eihän kukaan mene työhaastatteluun kännissä, vaikka kuinka jännittäisikin!

Kaiken kaikkiaan tämä kirja on kevyehköä kesäluettavaa, mutta sisältää myös vakavaa asiaa sairaaksi (vai onko se aina sitä ollutkin?) muuttuneesta työelämästä.