Oletko pitkäaikaistyötön?

Tässä eräitä pitkäaikaistyöttömälle esitettyjä kysymyksiä, joihin nyt vastaan (en muista enää, mistä nämä olen kopioinut):

Oletko ollut työtön jo pitkään? Kuinka kauan? Miten työttömäksi jääminen tapahtui? Miksi?

Mitä työttömän päivärytmiin kuuluu? Miten työttömyyskorvauksen saa riittämään? Mitä suot itsellesi? Mitä et voi hankkia vaikka haluaisit? Harrastatko enemmän kaikkea "ilmaista", kuten kirjastossa käyntiä?

Miltä työttömyys tuntuu? Missä se tuntuu? Tuntuuko se esimerkiksi kipuna rinnassa vai väsymyksenä ja saamattomuutena? Vai oletko sen sijaan valjastanut voimasi esimerkiksi vapaaehtoistyöhön ja elät säntillisen aikataulun mukaan pitääksesi itsesi kasassa? Oletko asiasta surullinen? Syyllinen? Häpeätkö tilannetta? Vai oletko olosuhteiden uhri?

Onko itsetuntosi kärsinyt tilanteesta? Onko työttömyys mielestäsi hyväksyttävää nyky-yhteiskunnassa? Miten läheisesi suhtautuvat työttömyyteesi? Entä muut ihmiset? Miten toivot / näet asioiden kehittyvän tulevaisuudessa? Oletko miettinyt uudelleen kouluttautumista tai muuttoa toiselle paikkakunnalle työn perässä?

Olen ollut työtön jo yli neljä vuotta eli aivan liian pitkään. Määräaikainen työni loppui toukokuussa 2009 syksyllä 2008 alkaneen ns. taantuman takia.

Työttömän päivärytmiin kuuluu lapsien herättäminen aamulla kouluun eikä siihen sitten oikein mitään muuta kuulukaan… Sitten olisi pakko keksiä syitä poistua neljän seinän sisältä (muuallekin kuin kirjastoon tai kauppaan). Työmarkkinatuki ”riittää” ainoastaan mieheni palkan vuoksi, muutenhan se ei riitä yhtään mihinkään! Suon itselleni kahvilakäyntejä sekä viiniä silloin tällöin. En voi hankkia uutta autoa eikä minulla oikeasti ole rahaa pitää vanhaakaan, en voi ostaa uusia vaatteita, hienoja urheilukamppeita tai kajakkia. En voi ostaa kuntosali- tai jumppakortteja niiden kalleuden vuoksi. Harrastan siis kaikkea ilmaista ja halpaa, mm. kirjastossa käyntiä kyllästymiseen asti, vaikka lukemiseen en varsinaisesti koskaan kyllästykään. (Kuitenkin kun sitä täytyy tehdä pakon edessä muun tekemisen eli työn puutteessa, menee siitä välillä ns. maku). Harrastan myös edullisia jumppia sekä pyöräilyä vanhalla pyörällä. Melomaan pääsen suhteellisen edullisesti kuulumalla melontaseuraan.

Työttömyys on suorastaan maanpäällinen helvetti ja se tuntuu korvien välissä sekä painona rinnassa… Valtavana ja loputtomana väsymyksenäkin se joskus tuntuu. Aikatauluni pitää kasassa vain lasten koulunkäynnin aikataulu. Olen surullinen, turhautunut, kyllästynyt, vihainen, katkera, pettynyt, toivoton sekä olosuhteidenkin uhri. En kuitenkaan häpeä, koska työttömyys ei ole minun oma vikani. Minun työkykyni ei ole huonontunut eivätkä työ- ja oppimistaitonikaan, mutta työnantajilla ei ole kykyä tai halua työllistää minua!

Itsetuntoni ei ainakaan ole parantunut tilanteestani. En tiedä onko työttömyys hyväksyttävää, mutta ilmeisesti se on minulle pakollista? Läheiseni suhtautuvat asiaan neutraalisti, sellaista pakkopullaahan tämä kaikille on. Muiden ihmisten suhtautumisesta ei ole niin väliä! Toivoin asioiden kehittyvän tulevaisuudessa parempaan suuntaan, mutta siltä ei valitettavasti näytä.  Olen myös lisäkouluttautunut, mutta siitä ei ole ollut minulle mitään hyötyä. Muilla paikkakunnilla (tai ulkomaillakaan?) ei ilmeisesti ole minulle työpaikkaa.