keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Alennusmyynnissä


Nyt kun palkaton työharjoittelu jälleen kerran kutsuu, tulen ajatelleeksi, että työpanokseni on melkoisessa alennusmyynnissä! Toki työnantajia (tai työnanastajia(!), kuten Word ehdottaa) kiinnostaa saada kokenut ja oppimiskykyinen työntekijä työharjoittelijaksi aivan naurettavaan alennushintaan. Ei tässä kuviossa oikeasti ole minkäänlaista järkeä; kyllä työstä pitäisi aina maksaa palkkaa

Ilmaisharjoitteluni työnantaja oli innoissaan ja ihmeissään, kun niin halvalla saa, eli siis naurettava nimellinen summa maksetaan typo-koulutuksen järjestäjälle ja minä en saa mitään (paitsi koulutustuen).  Tunnen olevani halpahallin alelaarin pohjalla! Tästä voi tulla jollekin mieleen, että miksi sitten olen Typossa? Tietenkin siksi 1) etten ole saanut oikeaa työtä ja 2) etten saisi rahaa tällä hetkellä enää mistään olematta Typon parissa. Koulutusten järjestäjät usein sanovat, että ”kyllä ne työnan(as)tajat teille palkkaa voisivat maksaa”… Käytännössä asia on kuitenkin niin, että ”palkkaa ei ole budjetoitu” tai ei vain haluta maksaa, koska lähes ilmaiseksikin saa työvoimaa.

Esim. vuorotteluvapaan sijaisuudet kiinnostaisivat minua kovastikin, koska sellaiseen päästäkseen pitää olla työtön työnhakija. Eipä niitä vain (sopivia) ole tarjolla eikä ainakaan minulle, koska hakijoita niihinkin tietysti on ruuhkaksi asti. Typon jälkeen minulla on vielä 100 päivää tarveharkintaista työmarkkinatukea jäljellä (en ole koskaan aikuisiällä ollut sellaisessa tilanteessa ettei tililleni tulisi yhtään rahaa mistään). Siinäpä onkin miettimistä mitä sen jälkeen, jos en nyt millään enkä mitenkään enkä mihinkään työllisty! Palkaton harjoittelu on vain tekohengitystä sitä lopullista iskua odottaessa, kuten on todettu tässä

”Joillekin kyse on enää vain epätoivoisesta viivytystaistelusta pysyvää työmarkkinoiden ulkopuolelle putoamista vastaan.”  Ko. jutussa kerrottu asia on minulle jo ennestään liiankin tuttua.

7 kommenttia:

  1. Niinpä. Otsikon kun näin, niin ajattelin ihan muita alennusmyyntejä;)

    Jos nuo kaikki palkattomassa työharjoittelussa olevat oikeasti laskettaisiin työttömiin, joita he suurimmaksi osaksi tietenkin ovat, niin johan olisi työttömien määrä toista luokkaa.

    Tuo tarveharkintaisuus on aivan p...stä. Jokainen aikuinen ihminen haluaa elättää itsensä, eikä olla puolison elätettävänä. Ja perheen kokonaistulot putoaa kuitenkin sen korvauksen verran.

    Eikä työnantajat maksa mitään pikku 'palkkaa', tietenkään, kun ei ole pakko.

    VastaaPoista
  2. No, minä en ole onnistunut saamaan edes palkatonta työelämävalmennuspaikkaa. Paikkakunnallani niihinkin paikkoihin on tunkua.

    Palkaton harjoittelu ja työelämävalmennus ovat vääristäneet pahasti työmarkkinoita. Niiden aika alkaa kohta olla ohi.

    VastaaPoista
  3. Otsikko on tarkoituksella monimielinen ;-)

    Eihän työmarkkinatuen varassa oleminen mitään itsensä elättämistä ole,
    mutta tyhjää parempi sekin. Kuitenkin sitä haluaisi ihan oikeasti elättää itsensä
    oikealla palkalla!

    Tosi kurjaa, jos ei edes sitä palkatonta työpaikkaa onnistu saamaan. Jopa niistä kilpailu
    on kovaa. Itsekin luulin ensin, etten löydä harjoittelupaikkaa, mutta yllättäen "sain" valita
    kahdesta. Kun palkallista työtä haen, ei olekaan enää mitään mistä valita...

    Olisi hienoa, kun palkattoman harjoittelun aika todellakin menisi ohi ja kaikki
    saisivat palkkaa - vaikka olisivatkin harjoittelijan tittelillä töissä.

    VastaaPoista
  4. Olen joitakin vuosia sitten tutustunut termiin nimeltä Välityömarkkinat. Se taitaa oikeasti olla alennustyömarkkinat. Tai paremminkin itsetunnonalennusmarkkinat. Ehkäpä Riistomarkkinatkin kuvaisivat hyvin?

    Meidän paikkakunnalla noita harjoittelupaikkoja jne kuvaa hyvin se että samoissa yrityksissä on aina yhden jälkeen seuraava ja sittne seuraava ja sitten seuraava ilmaistyöntekijä.. loputon ralli jota ilman joku saattaisi oikeasti saada työpaikan siinäkin yrityksessä.

    Tää on sellainen juttu joka muuten on niin huipputurhauttavia..

    Hyvää viikonloppua kuitenkin näin kesäajassa..

    VastaaPoista
  5. Hei! Ilmeisesti tarkoitat, että sinulla on vielä 100 päivää tarveharkinnatonta työmarkkinatukea jäljellä. Tarveharkintainen on se, jossa puolison tulot huomioidaan. Anteeksi, että olen näin pilkun tarkka, se kuuluu luonteeseeni =( . Mutta se on sentään hyvä, että tuo tarveharkintaisuuden poistaminen on nyt hallituksen jossain esityksessä mukana. Vielä ei ole ilmoitettu milloin se tulee voimaan, mutta pitäisi olla tällä hallituskaudella kuitenkin. Oikeasti se olisi tosi hyvä asia, vaikkei työmarkkinatuki mikään iso raha olekaan, yleensä kuitenkin todella tärkeä!

    VastaaPoista
  6. hei. joko harjoittelusi on alkanut? olisi kiva kuulla miten harjoittelussasi on sujunut. olen itsekin miettinyt noita erilaisia harjoittelumahdollisuuksia mutta vähän arastelen niihin ryhtymistä kun ei ole kenelläkään tutulla niistä kokemusta. teetkö työpaikalla ihan samoja töitä kuin muutkin? ja näkyykö jotenkin muiden työntekijöiden asenteessa se ettet olekaan siellä oikeasti töissä? olisin tosi kiitollinen jos kirjoittaisit lisää kokemuksistasi. esitteistä ja infolappusista ei oikein saa tietoa siitä mitä tositilanteessa harjoittelupaikoissa tapahtuu.

    VastaaPoista
  7. Tosiaan... tarveharkinnatonta tm-tukea on minulla jäljellä vielä 100 päivää typo-koulutuksen päättymisen jälkeen. Nythän tuo tarveharkinta ilmeisesti poistuu ensi vuoden alusta?

    Työharjoitteluni ei ole vielä alkanut. Tarkoituksena on tehdä (palkatta) samaa työtä kuin muutkin, tosin ala on minulle uusi, joten minulla on paljon opeteltavaa.

    VastaaPoista