Metsä jätti (työttömäksi)

Luin Miika Nousiaisen kirjoittaman kirjan Metsäjätti, joka herättikin yllättävän paljon ajatuksia ja muistoja. Kirjassa on paljon 1980-luvun nostalgiaa nuoruudestani. (On muuten pieni ihme, että me 1960 – ja 70-luvun lapset yleensä olemme hengissä ilman turvavöitä, turvaistuimia, pyöräily – ja luistelukypäriä ym. !)

Kaiken lisäksi kirjassa satutaan mainitsemaan nimeltä laite, jonka parissa työskentelin ”edellisessä elämässäni” insinöörinä. Noita elämiä tai paremminkin elämänvaiheita mahtuukin yhteen elämään useita… Ensinnäkin vaihe, jolloin lähelläni oli ihminen, jota ei enää ole.  Toiseksi se vaihe, kun olin vielä nuori, sinkku ja optimistinen tulevaisuuden suhteen: ”Ylioppilaslakin alus oli täynnä uskoa tulevaisuuteen” (lainaus Metsäjätistä). Kolmanneksi se, kun en ollut enää nuori, sinkku enkä optimistinenkaan … Nyt olenkin työtön ja pessimistinen perheenäiti.

”Näkemieni numeroiden perusteella tehdas ylittää tehokkuudessaan kaikki kuvitelmat. Silti minun pitäisi tehostaa prosessia.” 

Kirjan nimi Metsäjätti voisi olla sanaleikki siinä mielessä, että metsä jätti ja on jättänyt tuhannet työttömiksi oltuaan kerran niin tärkeä, että ”Suomi eli metsästä”. Itse en ole kasvanut pienellä tehdaspaikkakunnalla vaan isolla (entisellä) tehdaspaikkakunnalla. Metsäjätti (nimi tulee tehtaan omistavan firman nimestä) on jaettu aiheeseen sopivasti neljään kvartaaliin, koska kirjan pääaiheena on uutisista tutut irtisanomiset tehtaasta riippuvaisella pienellä paikkakunnalla. Entinen törmäläläinen Pasi joutuu palaamaan lapsuuden ja nuoruuden kotipaikkakunnalleen Törmälään konsultoimaan eli irtisanomaan entisiä kavereitaan ja tuttujaan. Pasin pomo on oikea - minullekin työelämästä tuttu - mulkero, joka mm. päättää, että irtisanomisilmoitukset annetaan juuri joulun alla. Itsekin vierailin insinöörin elämässäni useilla tehtailla ja tehdaspaikkakunnilla, joista sittemmin olen lukenut ja kuullut irtisanomis- ja tehtaidenlopetusuutisia.

Metsäjätti on hieno elämänmakuinen, nostalginen ja ajankohtainenkin kirja, suosittelen!

Tässä vielä osuvaa tekstiä Metsäjätistä:

”Tunnelmallinen keittiö vanhassa omakotitalossa on avara ja putipuhdas. Omistaja pilkkoo parmesaania Caesar-salaattiin. Työpäivä markkinointijohtajana on päättynyt, toinen työ arkkitehtinä odottaa yläkerran työpöydän ääressä. On hetki aikaa hengähtää.” (Ote sisustuslehden artikkelista)

Katselen jutun kuvia kauniista kodista. Samalla mietin sitä juttua, jota näihin lehtiin ei koskaan tehdä. Mietin niitä, joille annamme kohta lähtöpassit. Se juttu menisi jotenkin näin:

”Rasvanhajuinen keittiö tehdaskaupunginosan vuokrakerrostalossa on pieni ja sotkuinen. Jarmo Virtanen, 40, sadattelee sinapin loppumista, kylmä HK:n sininen ei maistu paljaaltaan. Jarmon työura vaneritehtaalla on päättynyt potkuihin ja loppuelämän mittainen työttömyys on edessä. On hetki aikaa hengähtää.” 

Omaa elämääni koskeva versio menee näin:

”Sotkuinen ja avara keittiö eräässä talossa. Asukas, 45, lämmittää eilistä ruokaa lounaakseen. Työuraa hänellä ei oikein koskaan ollutkaan ja nyt näyttää olevan loppuelämän mittainen työttömyys edessä. On paljon aikaa hengähtää.”