torstai 8. maaliskuuta 2012

Satanen rikki

Sadannen tekstini kunniaksi pientä kertausta ja taaksepäin katsomista:

Vuonna 2009 työttömäksi jäämiseni jälkeen en tehnyt pitkään aikaan yhtään mitään - silloin oli tosin kesä edessä ja kesät aina menevät mukavasti ilman töitäkin, koska lapset ovat lomalla koulusta ja pääsee uimarannalle ym. Menivätpä sitten myös kesät 2010 ja 2011 samoissa merkeissä, eli kolme työtöntä kesää on jo tällä kierroksella takana. Syksyllä 2010 aloitin opiskelut avoimessa yliopistossa (opinnot valmiit joulukuussa 2011) ja opiskeluni jatkuu edelleen typon muodossa. Olen ollut yhdessä ainoassa työpaikkahaastattelussa näiden melkein kolmen työttömyysvuoden aikana. Vain kaksi kertaa olen itkenyt työttömyyden vuoksi: sen jälkeen kun minulle kerrottiin (haastattelun jälkeen) puhelimessa kuinka huono, ko. työhön sopimaton ja vääränlainen ihminen olen! Hädin tuskin sain pidäteltyä itkua puhelun loppuun asti ja sen jälkeen sitä tulikin kunnolla…  Toisen kerran itkin, kun Vanha Uskollinen autoni ei mennyt (viime toukokuussa) katsastuksesta läpi (oli aikaisemmin aina mennyt). Mitäs en tarkastuttanut iskareita ennen katsastusta?! Katsastusmieskin oli hyvin töykeän oloinen ja niinpä istuin sitten Vanhaan Uskolliseen autooni itkemään ja annoin tulla kunnolla kaikki siihen asti kertyneet työttömyysmurheet!

 Jostain kumman syystä työttömyys ei ole saanut minua aiemmista keskivaikeista masennusjaksoistani (niistä saatan kirjoittaa jotain joskus myöhemmin tai sitten en…*) huolimatta kuitenkaan masentumaan, eli aivokemiani on pysynyt kohdallaan työttömyydestä ja työttömyyskoettelemuksistani huolimatta. Sain palaseni kasattua aiempien masennusteni jälkeen ja ne ovat pysyneet jollain tavalla kasassa siitä asti… Vaikka työttömyys onkin harvinaisen paskamainen kokemus joka päivä itse koettuna, se ei kuitenkaan kohdallani ole riittänyt masennukseen vajoamiseen – ja hyvä niin. On erittäin ymmärrettävää, jos työttömyys johtaa masentumiseen – siinä on aivan tarpeeksi syytä masentua! Masentumiseen omalla kohdallani on kuitenkin vaadittu vielä isompia asioita ja koettelemuksia kuin työttömyys. Saattaa olla, että sain selvitettyä masennusjaksojeni aikana niiden taustalla olevan - ja masennuksiin johtaneen - kokemuksen enkä ole enää taipuvainen masennukseen? Toisaalta ”nurkan takana” odottaa kaikenlaista…

*Saattaisin kirjoittaa masennuksistani enemmän kokemusten jakamisen tarpeen vuoksi, mutta toisaalta:
Nyt kuitenkin ymmärrän, että siihen vajavaiseen maljaan, jota kutsutaan tekstiksi voi kaataa vain vajavaisia muistoja ja vajavaisia ajatuksia.” (Haruki Murakami: Norwegian Wood)

Tämä sitaatti kuvaa hyvin sitä seikkaa, että esim. masennusta ei pysty muutamalla lauseella kuvailemaan, koska se ei tee oikeutta masennukseen liittyvälle kärsimykselle. Niinpä en välttämättä edes yritä kuvailla masennusjaksojani sen tarkemmin. Masentuneena ei luonnollisestikaan pysty kirjoittamaan mitään, koska jokapäiväisessä selviytymisessä on aivan tarpeeksi tekemistä.

5 kommenttia:

Rantakasvi kirjoitti...

Onnittelut satasesta!

Tuosta masennuksetsa minäkin olen miettinyt, että miten kirjoittaa siitä, mutta se tuntuu vaikealta. Pitäisi selittää koko elämä. Katsotaan, jos joskus jotain kirjoittaisi auki.

Itselläni on kroonistunut vaikea masennus. On suht hyviä päiviä ja välillä tosi huonoja, silloin ei jaksa ainakaan kirjoittaa, joskus lukea muiden juttuja, jos sitäkään.

Leena Kärras kirjoitti...

Masennuksen sanoja.. niiden äärellä olen ollut vuosia. Ensin purin itsestäni niitä päiväkirjalla (jota olen myöhemmin lukenut ja huomannut että oikeasti siellä on kyllä kaikki tärkeät ja merkitykselliset jutut, vaikka luulin kirjoittaneeni ihan potaskaa) ja viimeiset vuodet yrittänyt kuvailla mitä se oikeasti on, kirjoihinkin on niitä tekstejä kelvannut. Mutta totta, mitkään sanat vaikka kuinkakin osuvat eivät kerro kokonaan siitä mitä se oikeasti on. Sen tietävät vain me jotka olemme sen mustan aukon läpi eläneet..

Tuo kertomasi siitä katsastuksesta.. jotenkin ihanaa ja herkkää oivallusta siitä että kerralla itkit paljon muita asioita. Sain heti kiinni..

Onnea sadannelle bloggaukselle!

TOIvoton työtön kirjoitti...

Kiitos onnitteluistanne!

Yks pitkäaikaistyötön kirjoitti...

Lisäisin vielä tuosta masennuksesta vielä. Ihan varmasti en ole hyvin pahasti masentunut, olisi paha loukkaus sanoa niin, koska esimerkiksi Rantakasvikin on elänyt läpi niin paljon. Siltikin, en oikein pidä yhteyttä ihmisiin. Sanoin masennuksesta yhdelle ystävälleni, joka on käynyt läpi vakavan masennuksen. Olen myös sanonut joillekin ystävilleni pahasta pettymyksestä (yksi työnhaku, johon kaiken järjen mukaan minun olisi pitänyt päästä; olen ihan varma siitä, että se johtui siitä, että olen läski keski-ikäinen mies), mutta se ja muutkin asiat ovat masentaneet, tai ainakin pakottaneet näkemään elämäni "oikeissa mittasuhteissa" (= surkeissa)...

Mutta en minä vaan osaa myöskään kuvailla omaa pientä masennustani. Sitä olemattomuutta tai ettei pysty/osaa mitään suuren vaatimustason edessä. Osaan silti analysoida maailmaa niin, että pikkupiru vierellä kysyy, että kuka sitten osaa?!? Ja sitten alkaa toinen masennuskierros, koska läskiä ei haluta pilaamaan firman imagoa. Ja sitten vanhaa. Jne.. Ja tunnustan tosiasiat, mutta silti naivisti uskoin, että osaamiseni ylittää läskiyteni... Jepjep! Tietysti tämä on vaan työelämämasennusta, mutta se nyt vaan tuntuu olevan se tärkein itselle nyt ja tässä...

TOIvoton työtön kirjoitti...

Hylkääminen työnhaussa jonkun sivuseikan (kuten iän, ulkonäön, luonteen tms.) vuoksi on tuttua myös minulle. Osaamisen pitäisi kuitenkin olla työntekijää valittaessa tärkein asia! Koska hakijoita on paljon ja työnantajilla on varaa valita, löytyy aina se henkilö, jonka ikä, luonne, ulkonäkö jne. ovat työnantajalle mieleiset.