maanantai 19. maaliskuuta 2012

Onnellisuus vai tyytyväisyys?

Ihmisen onnellisuus alkaa Iltalehden jutun mukaan lisääntyä 45 ikävuoden jälkeen. Onnellisuuteni siis olisi u-käyrän aallonpohjassa nyt 45-vuotiaana. Siitäpä se alkaakin sitten ilmeisesti huikeasti kohota ensi kesänä täyttäessäni 46?

”Vaikka keski-iästä lähtien fyysinen kunto alkaa laskea, henkinen tyytyväisyys sen kun kasvaa.”

Olen miettinyt paljon tuota onnellisuus vs. tyytyväisyys-asiaa. Voiko ihminen olla onnellinen olematta tyytyväinen (tai tyytyväinen olematta onnellinen)? Oikeastaan olen ihan kohtalaisen onnellinen, mutta tyytyväinen en voi olla koskaan, niin kauan kuin olen köyhä, työtön ja rahaton! Työttömyys aiheuttaa sen, että v-käyrä on aina huipussaan.  Kovin mielelläni olisin sekä onnellinen että tyytyväinen.

4 kommenttia:

Rantakasvi kirjoitti...

Tuon mukaan minulla pitäisi olla käyrä jo nousussa.

Toki monesta asiasta voinkin olla onnellinen, jopa onnellisempi kuin 45 vuotiaana. Mutta se tyytyväisyys tulee minullekin jälkijunassa, kunhan alan tottua tähän eläke-elämään ja siihen, että en enää kelvannut töihin...

TOIvoton työtön kirjoitti...

Kunpa siihen joskus tottuisikin ettei kelvannut tai ei enää kelpaa töihin! Kovin vaikeata sen asian kanssa on tulla toimeen...

Saretska kirjoitti...

Tuttu tunne. Ehkä tähän kelpaamattomuuteensa tottuu, kun tulee aina hylsyjä hylsyn perään. Nuorempana nämä kokemukset olisivat olleet murskaavia, mutta nyt alkaa jo tuntua, että tämä kuuluu elämääni, tämä luonnollisestikin käy minulle, tämänhän varmaankin PITÄÄ mennä näin.

TOIvoton työtön kirjoitti...

Kai se vaatisi jotain henkisessä kehityksessä ylemmälle tasolle siirtymistä, että pystyisi hyväksymään tämän osansa työttömänä?