perjantai 27. toukokuuta 2011

Mielenkiintoinen kirja


Tässä on erittäin kiinnostava kirja:
Barbara Ehrenreich: Petetty keskiluokka


Kirjailija ryhtyy työnhakijaksi johtotason PR – tehtäviin ja kertoo kokemuksistaan. Kirjasta löytyy useita totuuksia ja samaistumisen kohteita, vaikka siinä kerrotaankin amerikkalaisesta yhteiskunnasta. Osa kirjoittajan kokemuksista ja havainnoista on pelottavan samanlaisia verrattuna Suomeen, mutta osa ei onneksi (vielä?) sovi tänne. Heti johdannossa kirjoittaja toteaa: Pulaan joutuneita valkokaulustyöntekijöitä ei kuitenkaan voi syyttää minkäänlaisesta vastuuttomuudesta, sillä he ovat niitä, jotka ovat tehneet ”kaiken niin kuin pitikin”. Omasta mielestänikin olen tehnyt noin, mutta minua ei ole siitä mitenkään palkittu, paremminkin päinvastoin!

Toinen lainaus kirjan johdannosta: Taloustilanne saattaa näyttää valoisammalta, yritys saattaa kääriä rahaa ja silti irtisanomiset jatkuvat kuin jokin luonnonvalinnan vääristynyt muoto, joka karsii yhtä lailla lahjakkaat ja menestyvät kuin keskinkertaisuudetkin.” (eli minut…)

Kirjassa kerrotaan muun muassa psykologisten testien yliarvostamisesta sekä amerikkalaisesta työnhakuvalmennuksesta. Se tuntuu olevan samanlaista rahastusta kuin suomalaiset huijarifirmojen työvoimakoulutukset, mutta täällä maksajana ei ole työtön itse.

2 kommenttia:

  1. Täyttä faktaa tuntuu kirja olevan.

    Yrityksessä,jossa olin töissä, oli tapana irtisanoa pikkuhiljaa 5-6 henkilöä kerrallaan ja firmalla meni tosi hyvin. Lehdistössä ei noussut haloota noin pienistä määristä.
    No, nyt olen ollut jo muutaman vuoden työttömänä, mutta ei mene enää firmallakaan kovin hyvin.
    IT-palvelualan iso yritys...

    Jaksamista!

    VastaaPoista
  2. Tämä on tätä ahneuden aikaa ja liian moni joutuu siitä kärsimään.

    Jaksamista sinullekin!

    VastaaPoista