Vasten tahtoaan (kuten useimmat ovat) työttömänä oleminen aiheuttaa äärimmäisen turhautumisen. Olen niin kyllästynyt tuntemaan itseni tarpeettomaksi ja töihin kelpaamattomaksi yhteiskunnan jäseneksi. En vain voi ymmärtää enkä hyväksyä sitä, että minulle on käynyt näin. Hermoni ovat välillä todella kireällä ja pimahdan sitten lapsillekin melko mitättömästä syystä huutamaan. Syyttömät lapseni joutuvat siis kärsimään turhautumisestani. Saisinpa vain olla jonain päivänä tyytyväinen elämääni mielekkäässä työpaikassa, mutta niin ei näillä näkymin tule tapahtumaan.
Lapsilla alkaa kohta kesäloma ja minä taas ”lomailen” heidän kanssaan tätä päättymätöntä ”lomaani”. Nyt kun etuoikeutetuilla työssäkäyvilläkin taas on alkamassa lomakausi, lainaan kolumnistia, kirjailijaa ja pappia Hilkka Olkinuoraa, joka vaikuttaa todella viisaalta naiselta (suosittelen lukemaan hänen kirjojaan): ”Onneksi ajan pituus tai joutilaisuus sinänsä ei ole levon tae. Sopii kysyä vaikka niiltä, joilla on aikaa loppumattomasti, mutta ei lomaa lainkaan, eli työtä vailla eläviltä.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti