torstai 29. joulukuuta 2016

”Työttömän elo vaikeutuu” (entisestään)

Pari päivää sitten Yle uutisoi tällä kertaa näin:

Työttömän arki muuttuu monin tavoin ensi vuonna eduskunnan päätösten myötä. Työttömän toimeentulo vaikeutuu vuoden vaihduttua hitusen -
ainakin jos pysyy työttömänä.”
(No kyllä valitettavasti pysyy.)

Mikä kumma siinä oikein on, että työttömät on otettu silmätikuiksi ja syntipukeiksi lähes kaikkiin mahdollisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin? Työttömiä kurittamallako sitten kaikki ongelmat poistuvat? Surkea hallitus ei muuhun pysty kuin lyömään lyötyjä…

  •    työttömille, sairaille ja eläkeläisille heikennyksiä, leikkauksia ja rangaistuksia
  •     rikkaille sen sijaan verohelpotuksia, veroparatiisikikkailua (yksityistämällä valtion toimintoja, kuten sote- uudistuksessa tehdään) ja yritystukia

Ylen jutun loppukaneettina:
”Edellä mainittujen päälle ensi vuonna tulee voimaan muita päätettyjä muutoksia työttömän asemaan ja tekeillä on uusia.”

Jäämme odottelemaan ”mielenkiinnolla”.

5 kommenttia:

  1. Kyllähän tässä on itse kullakin työttömällä pelko mielessä, että mitä keppiä se hallitus meille vielä keksii.

    Olen työttömyyden vuoksi pahasti velkaantunut ja oma talouteni ainakin tulee romahtamaan jos minut pakotetaan karenssin uhalla johonkin palkattomaan velvoitetyöhön. No saisihan sitä luultavasti sen 9 euroa per päivä kulukorvauksen, mutta menoillani se ei riittäisi mitenkään siellä ”töissä” kulkemiseen ja lounastamiseen.

    Lisäksi motivaationi palkattomaan työhön on täysi nolla ja aikani kuluu lähinnä raha-asioistani murehtimiseen, ja että miten saan juoksevat laskuni hoidettua. Unettomuus myös vaivaa ja silläpä sitä täällä tähän aikaan sinulle kirjoitellaankin.

    Ne tulevat työttömien haastattelut myöskin ahdistavat ja niihin tuhlatut 17 miljoonaa euroa olisi ollut järkevämpi sijoittaa vaikka palkkatuetun työn tukemiseen ja meidän työttömien työllistämiseen oikeisiin palkallisiin töihin. Se palkkatuki on mielestäni pitkäaikaistyöttömien kohdalla se ainut oljenkorsi saada tarttumapintaa sinne työelämään ja avoimilta työmarkkinoilta työn hakeminen työttömänä on ihan lottoamista. Sitten jos on vielä mittarissa ikääkin (40+), niin mahdollisuudet työllistyä ovat aivan olemattomat.

    Viimeistään tänäänhän sekin perustulokokeilun kirje tulee postissa jos on sattunut niissä arpajaisissa voittamaan. Sekin pelottaa jos siihen joutuu ja minkälaisen kyttäämisen alle siinäkin touhussa sitten alistuu. Työttömille kateelliset työssäkäyvät ainakin tulevat olemaan todella katkeria heille, jotka saavat vastikkeetta ja verottomana sen 560e kuukaudessa tililleen kahden vuoden ajan.

    Pahin ongelma nykyisin Suomen työllisyystilanteessa on se, että meitä työttömiä on aivan liikaa ja niitä avoimia kunnollisia työpaikkoja aivan liian vähän. Työelämä on myös todella ahdistava paikka kiireineen ja mahdottomineen aikatauluineen ja silläpä ne työssäkäyvät kadehtivat sitä meidän työttömien vapaa-aikaa, mutta virheellisesti rinnastaen sen siihen omaan palkalliseen loma-aikaansa.

    Työttömällä kyllä on sitä aikaa, mutta ei rahaa ja päivät kuluvat ”Päiväni murmelina” -elokuvan tyyppisesti aina sillä samalla kaavalla.

    Hyvä blogi sinulla on ja olenkin vakiolukijasi, mutta toivoisin sinulta tiheämmin bloggauksia. Aiheidenhan ei aina tarvitse liittyä suoraan siihen työttömyyteen, vaan olisi kivaa lukea mitä te muut työttömät siellä bittiavaruuden takana touhuatte päivisin? Itse harrastan taidemaalaamista ja novellien kirjoittamista ja haaveenani olisi joskus kirjoittaa ihan oikea romaani itse kuvittamillani kansilla ja mikseipä vaikka sinne tekstinkin joukkoon joitakin piirroksia. Pidän myöskin kokkaamisesta ja elokuvista ja ruokavinkkejä ja elokuva-arvosteluja olisi lisäksi mukavaa lukea.

    VastaaPoista
  2. Eipä tullut minulle perustulo-kirjettä. Toivoin kirjettä kovasti, koska ajoittain olen pätkätöitä tehnyt, joskus muutaman päivän, joskus useita kuukausia. Olisi kaikki Kelalle työstä ilmoittamiset, ja jännitys siitä miten/milloin tuet tulee tilille/myöhästyykö tuet ym. asiat voinut unohtaa ja keskittyä vaan niihin työpätkiin.

    VastaaPoista
  3. Työttömien syyllistäminen on todellakin ilmiö, johon tänä vihapuheen kitkemisen aikana soisi kiinnitettävän huomiota. Mistä muusta ihmisryhmästä on lupa puhua aivan vakavasti otettavissakin medioissa siten kuin työttömistä? Heistä on lupa sanoa mitä vain.

    Kannattaa kiinnittää huomiota sanavalintoihin, ne paljastavat paljon. Niin tälläkin kertaa. "Jos pysyy työttömänä", pysyy-sana antaa ymmärtää että kyse olisi omasta valinnasta. Saman asian olisi voinut ilmaista myös kirjoittamalla "jos ei onnistu löytämään töitä".

    VastaaPoista
  4. "Osuuskunta-asiassa tulevat eteen samat kysymykset kuin yrittäjäksi ryhtymisessä, eli mitä palveluja tarjoaisin ja - ennen kaikkea - mistä asiakkaat? Olennainen ero olisi ilmeisesti työttömyyskorvauksen säilyminen ilman riskiä yrittäjästatuksesta?"

    Jäi kiireessä silloin vastaamatta tähän viestiin. Työttömyyskorvaus säilyy juu. Palveluja voit tarjota mitä osaat. Meillä tehdään remonttia, puutarhahommia, siivousta ja sellasta. Asiakkaat löytää kun ottaa puhelimen käteen ja alkaa vaan soittelemaan. Silleen niitä saa. Nyt kun vielä uusi vuosi niin kannattaa kokeilla jotain uutta. Tämä on ollut meille monelle tosi hyvä juttu. Muuten voi jäädä työttömäksi loppuksi ikää.

    VastaaPoista
  5. 1. Anonyymi: Kiitos pitkästä kommentistasi! Olen joskus aiemminkin maininnut, että kovin tiheään blogin päivittämiseen ei minulla aiheita riitä. Nyt pidin myös hieman joulutaukoa. Blogini aiheet pyrin pitämään työttömyyteen jollain tapaa liittyvinä.
    Kirja-arvioita voisin blogiini lisätä, koska niitä on kiva tehdä.

    2. Anonyymi: Ikävää ettet päässyt perustulokokeiluun, kun olisit siihen halunnut. Monet eivät varmasti olisi halunneet - kuten en minäkään, mutta onneksi olen tällä hetkellä ansiosidonnaisen piirissä, joten sitä riskiä ei ollut.

    3. Anonyymi: Sanavalinnat on todellakin tehty asenteellisesti. Olet aivan oikeassa antamassasi esimerkissä.

    4. Anonyymi: Katselin paikallisia osuuskuntia, ja löysin yhden hyvin hiljaiselta vaikuttavan; uusimmat työntarjoajat olivat viime keväältä. Kysyntää ei liene ehkä siksi ettei osuuskuntia juuri tunneta mahdollisuutena? Paikallisen osuustoimintakeskuksen sivuilta löytyi "vinkkejä ja ohjeita", ts. vaatimuksia osuuskuntaan liittymisessä on kuin työhaastattelussa... Osuustoimintakeskus on näemmä lopettanut toimintansa, vaikka nettisivut ovat vielä olemassa.

    VastaaPoista