maanantai 3. lokakuuta 2016

Kvartaalityötön

Kun tilaa kvartaalikapitalismia, saa kvartaalikapitalismia. Kvartaalikapitalismi syntyi, kun pörssiyhtiöt pantiin raportoimaan tuloksestaan neljännesvuosittain. Kvartaalikapitalismi tarkoittaa käytännössä sitä, että yhtiöt ajattelevat tulevaisuutta korkeintaan kolmen kuukauden päähän. Kvartaalikapitalismi on keksitty Yhdysvalloissa. Siellä uskotaan, että mitä tarkemmin tekemisistä pitää raportoida, sitä rehdimpää ja avoimempaa toiminta on. Todellisuus on osoittautunut päinvastaiseksi.”

Huono idea kvartaaleiden eli 3 kk:n välein toteutettavista työttömien haastatteluista tulee selvästikin yrityselämästä. Onko muuten työttömällä oikeus kieltäytyä menemästä yksityiseen yritykseen vatvomaan omia yksityisasioitaan? Yksityinen yritys ei ole työttömyyskorvaukseni maksaja, joten asiani eivät todellakaan millään tavalla kuulu sinne. Tästä pitäisi todellakin valittaa johonkin ihmisoikeustuomioistuimeen. Entäpä sitten tämä ehdotus?:
”… ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan tulee joka kuukaudelle yksi korvaukseton omavastuupäivä, joista ensimmäinen olisi noin kolmen kuukauden kohdalla työttömyyden alusta. Työtön voi välttyä omavastuupäivältä olemalla aktiivinen. Jos hän on töissä edellisen kolmen kuukauden aikana vähintään 18 tuntia, omavastuupäivät poistuvat ja niiltä saa ansiosidonnaisen korvauksen jatkossakin.”

Hieman realismia, kiitos! Mistä ihmeestä voi saada jotain 18 tunnin töitä (, joista ei aiheudu työnantajille kuin turhaa paperityötä)? Vapaaehtoistöissä tuollaisia jaksoja varmasti löytyisi, mutta silloin ei olisikaan ”työmarkkinoiden käytettävissä”, jos niitä tekisi… Kuinka paljon me työttömät olemme valmiita sietämään näitä rankaisu- ja syyllistämistoimenpiteitä niiden taholta, jotka ovat omilla toimillaan saaneet Suomen työllisyystilanteen surkeaksi? 


7 kommenttia:

  1. http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/tyollisyysryhma_perusturva-55935

    Suunnittelevat näitä ”omavastuupäiviä” myöskin peruspäivärahaan ja työmarkkinatukeen.

    VastaaPoista
  2. En kyllä ymmärrä miten ne voi jakaa viranomaisvaltaa yksityiselle toimijalle?
    Ei ne konsulttifirmat kyllä vaivaisella 50€/ haastattelu/haistattelu mitään järjestä.

    VastaaPoista
  3. Tämä 50 euroa käsittääkseni ilmeisesti tulee siitä, että valtio on uutisoinnin mukaan varannut näihin työttömien pakkokuulusteluihin rahaa 17 miljoonaa euroa. Jos kyseinen summa jaetaan 342 500 (Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli elokuun lopussa yhteensä 342 500 työtöntä työnhakijaa) työttömällä, saadaan se noin 50 euroa per työtön/kuulustelu. Näitä kuulusteluja olisi kuitenkin tarkoitus järjestää aina kolmen kuukauden välein eli neljä kertaa vuodessa. Noilla luvuilla rahaa palaisi 68 miljoonaa vuodessa tähän kuulustelurumbaan.

    Olenko nyt ymmärtänyt ihan oikein?

    VastaaPoista
  4. Heh. Varmaan syrjäkylille järjestetään kiertävä linja-auto hoitamaan kuulustelut. KUn Te-toimistot on pikkukunnista lakkautettu ja isoon kaupunkiin on matkaa 40 km. Bussin etuosassa hoidetaan kuulustelu ja takaosassa julistetaan tuomio eli karenssi. :D :D

    VastaaPoista
  5. Aina vaan hullummaksi menee tämä touhu. Eihän tähän enää oikein muuta osaa sanoa..

    VastaaPoista
  6. http://yle.fi/uutiset/3-9208471

    Taas työttömiä syyllistävää propagandaa! Kyselyssä mainitut ”myyntineuvottelijan” työt ovat todennäköisesti provisiopalkattua puhelinmyyntityötä, jolla ei tule toimeen. TE-toimisto myöskin jatkuvasti roskapostaa näitä pilipalipaikkoja rekrykoulutuksina.

    VastaaPoista
  7. Hullummaksi todellakin menee! Työttömien syyllistämisessä nykytyöllisyystilanteesta ei näköjään ole mitään rajaa. Kyllä todelliset syylliset löytyvät ihan muualta; pahin on loputon ahneus, jonka vuoksi suuren joukon ihmisiä pitää olla työttömänä, jotta pienempi joukko saisi entistä enemmän rahaa.

    VastaaPoista