tiistai 20. syyskuuta 2016

Työttömien pakkohaastatteluista

On kummallinen juttu, että ensin työttömien työnhakijoiden TE-toimistossa käynnit lopetettiin ja siirrettiin koko homma nettiin. TE-palveluista on sillä perusteella myös vähennetty paljon henkilöstöä. Nyt palattaisiin yhtäkkiä vanhaan käytäntöön, mutta ulkoistettaisiin haastattelut joillekin hyvä veli- kavereiden firmoille ja käytettäisiin valtion rahaa yksityisen liiketoiminnan tukemiseen! Joku tässä nyt haiskahtaa… Työpaikkoja tämä ei tule lisäämään yhtään (paitsi ehkä haastattelut järjestävissä firmoissa), koska niitä ei synny työttömiä haastattelemalla. Ensin pitäisi olla olemassa työpaikkoja, joita hakea, että tällainen systeemi voisi toimia. Luulisinkin tämän ajatuksen kaatuvan omaan mahdottomuutensa ennen toteuttamista, koska resursseja siihen ei kerta kaikkiaan ole:

350000 työtöntä
260 työpäivää vuodessa =>   1346 työtöntä päivää kohti
                                                     8 h työpäivä =>    haastateltava 168 hlöä tunnissa =>    
14 hlöä haastateltava 5 min aikana
* 4 => vähintään 56 kokopäiväistä haastattelijaa 

Haastatteluja ei tietenkään toteuttaisi vain yksi ”toimija”, mutta siitä huolimatta kuvio tuntuu utopistiselta eikä tosiaan miltään loistoidealta. Jos 14 henkilöä (ympäri Suomea) tekisi täysipäiväisesti ilman taukoja haastatteluja 8 h päivässä 260 päivänä vuodessa 5 minuuttia työtöntä kohti – ja tämä toistuisi 4 kertaa, eli tarvittaisiin vähintään 56 henkilöä ympärivuotisesti pelkästään näitä haastatteluja tekemään. Laskelma on tehty ehdottoman minimin mukaan, koska ei todellakaan olisi mahdollista haastatella työttömiä tuollaisella urakkatahdilla, eli mikä olisi lopulta toteuma ja henkilöstön tarve inhimillisen aikataulutuksen mukaan?  Vaikka haastattelut tehtäisiin nettikyselynä, vastauksia läpikäymään tarvittaisiin useita henkilöitä kokopäiväisesti. Vaikuttaisi olevan vääristä lähtökohdista toteutettu järjestelmä ja väärin satsattua rahaa. Luulisi olevan hyödyllisempiä kohteita työllistämisessä 17 miljoonalle, esim. palkkatuessa ja starttirahoissa. Joku ei ole ajatellut tätä aivan loppuun asti ja hallitus joutunee toivottavasti perumaan tämänkin päätöksensä ennen sen toteuttamista?

3 kommenttia:

  1. Kummastuttaa todellakin tuo suunnitelma haastatella työttömät 3 kk välein. Ehkä TE-toimiston kannattaisi nämä haastattelut kohdentaa tiettyihin ryhmiin esim. nuoret alle 30-v työttömät, jotka ehkä pitempään olleet työttöminä, ja sellaiset nuoret joilla ei lainkaan ammattikoulutusta - he nimenomaan ehkä ohjausta tarvitsevatkin. Sen sijaan lähellä 60 ikävuotta olevat ja yli 60-v jo odottavat eläkkeelle pääsyä ja turha mielestäni iäkkäimpiin työttömiin laittaa enää toiveita työllistyä. Nythän kyllä se lakikin tulee voimaan, jonka turvin 60-v viisi vuotta yhtäjaksoisesti työttömänä ollut siirretään eläkkeelle, minusta todella tervetullut laki näin heikossa työllisyystilanteessa.

    VastaaPoista
  2. TE-palveluiden virkailija soitti minulle viime viikolla. Hänellä ei ollut muuta asiaa kuin pyysi näin uuden työttömyyteni kunniaksi minua ruksimaan netissä työllistymissuunnitelmani hyväksytyksi. Minun ei tarvitse kuulemma olla heihin yhteydessä, he sitten soittavat, jos soittavat. Eli suomeksi sanottuna viesti kuului, että älä soita meille ja kysele vaikeita, emme me tiedä mitä me sinulla korkeakoulutetulla työttömällä teemme. Emme kehtaa pakottaa sinua pakkotöihinkään, kun saatat tietää oikeutesi ja äityä hankalaksi. Ja siinä he ovat täysin oikeassa. Minä en osallistu mihinkään cv:n viilauskurssille ja vielä vähemmän suostun työhön ilman palkkaa.

    Kysyin siinä puhelun aikan virkailijalta, että milloinkahan nämä haastattelut otetaan käyttöön? Ensi vuoden alusta ilmeisesti olisi tarkoitus haastatteluiden alkaa. Naureskelin siihen, ettei taida teillä resurssit riittää haastatteluihin ja että taitavat haastatteluhommat mennä konsulttifirmoille. Niin taitavat, naureskeli virkailija takaisin. Heh, heh. Oikeasti ei kyllä naurata yhtään, sillä tuon valtavan rahamäärän, joka nyt valuu konsulttifirmojen taskuihin, olisi tosiaan voinut käyttää niin paljon järkevämmin. Palkkatukea, starttirahaa, täydennyskoulutusta jne. Mutta ei. Nyt joku ääliö haastattelee ja arvatenkin ehdottaa video-cv:n tekemistä ja palkatonta työkokeilua.

    VastaaPoista
  3. Turhaa ja näennäistä puuhastelua on nk. työttömyyden hoito, kun ei ilmeisesti ole mitään konkreettisia ja oikeita keinoja työllisyyden parantamiseen.

    VastaaPoista