keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Nysse tuli!



Kauan odotettu yhteydenotto typasta saapui viimein maanantaina 31.3…  Kas kummaa, kun jotenkin (taas) se paperi, jossa minun allekirjoitukseni on ollut, oli salaperäisesti kadonnut (näitä on sattunut ennenkin…)! Kirjeessä sanotaan minun vapaaehtoisesti suostuneen työllisyydenhoidon palveluihin, ja olleen jopa oikein kiinnostunut asiasta. Todellisuudessa tämä tapahtui meiningillä allekirjoita tai muuten, eli siis uhkailulla. 

Saapunut kirje onkin sitten erittäin positiivinen yllätys, koska nyt siinä kerrotaankin vapaaehtoisuudesta ja siitä ettei työttömyystukeen vaikuta, vaikka ei ottaisikaan tuonne yhteyttä! Harvinainen kirje työvoimaviranomaisilta, koska heidän kohdallaan yleensä on kysymys juuri uhkailusta tai kiristyksestä. Joku on saattanut valittaa tuosta uhkailumeiningistä, jolloin ollaan muutettu sanamuotoja inhimillisemmiksi? Tämänsävyinen kirje mahdollisesti jopa kannustaa varaamaan aikaa. 


10 kommenttia:

  1. Niinhän se kannusti minuakin menemään alkuinfoon, ja osallistumaan tähän Kuntakokeiluun. Nimenomaan se vapaaehtoisuus. Ja siis vapaaehtoisesti en nyt pääse tästä eroon. Tosin se voi olla pikkasen erilainen kaupunkikohtaisesti tämä systeemi.

    Epäilevä

    VastaaPoista
  2. Oma kokemus typasta on ikävä. Kiristystä, uhkailua ja vähättelyä. Eroon pääseminen tehty vaikeaksi, mutta tämän hetkistä tilannetta en tiedä. Toivottavasti on muuttunut.

    Toisaalta nyt (te-toimistossa) on moni asia verhottu vapaaehtoiseksi, mutta kun allekirjoitat paperin, sinulle kerrotaan, että se johtaakin seuraavaan toimenpiteeseen. Sen jälkeen vielä kolmanteen.

    Missä olenkaan näiden jälkeen on kysymysmerkki, mutta tosiaan ymmärsin allekirjoittavani vain yhtä toimenpidettä koskevan paperin. Nyt on kaksi (kurssi ja työelämävalmennus 3kk) vielä jäljellä.

    Ovelia ovat

    VastaaPoista
  3. Niin tuli!

    Vuoden ja neljän kuukauden työttömyyden jälkeen ja ihan virallisesti sähköpostitse. Kutsu nimittäin.

    Aiemmin olen saanut vain yhden ehdotelman mahdollisesta "ilmaistyöpaikasta" postitse ja kontrollikäynnit puolen vuoden välein TE-toimistossa.

    Ehdotus osallistumisesta rekrytapahtumaan oli vapaaehtoinen eikä siihen sähköpostiin pyydetty minkäänlaista vastausta. Säilytän viestin mahdollisia jatkotoimenpiteitä varten.

    Muutenkin minulle on tulossa pääsiäisen jälkeen seuraava puolivuotiskäynti TE-toimistoon, jossa varmaankin taas tiedustellaan, kuten aiemminkin, miksi olet täällä? Ja sama vastaus: kun käskettiin tulemaan. Sivalletaan työnhaku poikki ja tulot seis, uusi selvittelykäynti TE-toimistoon, jossa ei edes pahoitella virhettä... Joka on jo toinen, myös tietokatko etuuden maksajalle työttömyyden alussa.

    Ymmärrän yskän, olen tuhoon (tai sitten vihdoinkin elämään) tuomittu, toivoton vanha kääkkä ja kukkahattu kaupan päälle, eikun pään päälle vaan.

    Mitenkäs se menikään, että kun mies tulee tiettyyn ikään, ei sillä pelaa mikään..... Ei myös naisilla, näemmä työelämässä!

    Ihan sama, aallot vie ja aallot tuo. Miten alas naisen markkina-arvo laskeekaan? Jää nähtäväksi.

    Eilen oppositiopuolueen kirjaileva johtaja totesi olevansa mies parhaassa iässä, syntynyt samana vuonna kuin minä. Jess!

    Tasan eivät käy onnen lahjat. On se vaan komiaa olla nainen Suomessa!

    VastaaPoista
  4. http://www.mantsalanuutiset.fi/blogit/anna-kontula/258491-talous-nousuun-massatyottomyydella

    Ollaan rakkaita, ainakin itsellemme. Ja vähän toisillemmekin =) <3

    Keisarilla ei ole vaatteita.
    Epäilevä

    VastaaPoista
  5. Ehkä tuo typa on vain näennäisesti vapaaehtoista ja jos sinne ilmoittautuu, siitä ei niin vain pääsekään eroon?

    Kontulan kirjoituksesta:
    "Kun markkinoilla on huomattavasti enemmän työttömiä kuin työpaikkoja, heikkenee työntekijöiden neuvotteluasema. Tämä puolestaan painaa alas palkkoja ja muita työehtoja."

    En ole tuosta lainkaan samaa mieltä, koska palkat eivät todellakaan (ole) laske(neet). Ylitarjonta työnhakijoista vaikuttaa eniten siihen, että työnantajilla on varaa valita ne mieleisimmät ns. hyvät tyypit...

    VastaaPoista
  6. Mina en osaa sanoa. Itse koen tämän kuten sanoit. Kyykkyyn-ylös asenne (meille tuttu) ja tosiaan täällä etelässä ainakin saat työkokeilulomakkeen hetikäteen. Plussana etelässä mahdollisuus päivittää office-ohjelma -osaaminen uusipaan versioon. Eroon kurssista en minä ainakaan ole vielä päässyt, puhelua ei ole tullut. Mieti tarkkaan =) .

    Pitkällä tähtäimellä näen, että tekstin kaltainen tilanne voi tulla eteen. Ilmaistyö on jatkunut jo niin pitkään, että markkinat ovat tottuneet. Ja mutu: pahemmaksi muuttuu. Olen kuunnellut vierestä kun töissä olijat ovat pikkuhiljaa alkaneet itsekin huolestua paikoistaan, kun niitä töitä valuu tähän mustaan-aukkoon. Ja factohan on, että palkkatöitä ON lopetettu ja työ teetätetään ilmaistyönä.

    Kiasus ko joku osasis kertoa miten olla hyvätyyppi! Mäkin jo kokeillu vaiks mitä, mutta ei vaan osaa! Tässä jotenkin alan päästä jyvälle siitä että se hyvä tyyppi (jos ei ole tuttu) on ensinnäkin NÖYRÄ. Ja osaamisista/koulutuksesta ei taida olla hyötyä, päin vastoin ...

    Epäilevä

    VastaaPoista
  7. Ei kannata olla hyvä tyyppi, ole vain se, mikä olet ihan reilusti ja sillä siisti. Ei se ota, jos ei annakkaan sanoo vanha kansa!

    Ilmaistyömarkkinat nähdään selkeästi mol:n sivuilla joka neljäs kuukausi, kun ns. ilmaistyöpaikkoihin taas väkeä uudelleen palkataan. Aina samat yritykset......

    On muuten ollut aikaa seurata alan trendejä. Trendeistä puheen ollen yleistä nykyään on se, että et tule saamaan minkäänlaista vastausta hakemukseesi, hakijoita vaan on niin karmean paljon joka ikiseen paikkaan.

    Pörssiyhtiöillä on homma automatic, mutta näillä kaikkien ihannoimilla PK-yrityksillä eli yksityisyrittäjillä ei, tarvittais sinne varmaankin joku, joka hoitaisi homman?




    VastaaPoista
  8. oliskos tuossa suorastaan hempeän lempeäksi äityneessä linjassa (verrattuna työkkärin aikaisempaan halki-poikki-pinoon-tyyliin) kenties jotain muutosta siksi, että muistan ihmetelleeni jotain eduskunnalta tullutta budjettiesitystä netissä muutamia viikkoja sitten JA siinä mainittiin jotain sen suuntaista, että nämä ns. kuntoutusjutut yms eivät olisi enää niin velvoittavia, vaan olisi katsottava asiakkaan tilannetta, josko siitä on mitään hyötyä.

    Valitettavasti en nyt muista tarkemmin, mistä valtioneuvoston tekeleestä oli kysymys, mutta varmaan se liittyi näihin budjettipäätöksiin.

    Ilmeisesti on tultu siihen pisteeseen, että enää ei rahaa riitä edes työttömien kyykyttämiseen. :D

    VastaaPoista
  9. Sorry, että sitten oikein sain aikaiseksi kaksin kappalein sanomani. :)

    VastaaPoista
  10. Poistin ylimääräisen kommentin nyt kun sen huomasin
    (3 vuotta myöhemmin...)

    VastaaPoista