tiistai 29. huhtikuuta 2014

Näin saat unelmatyöpaikkasi – vai saatko?


Vaikka työelämän trendisanoja ovat nykypäivänä verkostoituminen ja some- jalanjälki, osaaminen on edelleen ykkösvaltti työmarkkinoilla.
Suomalaisyritys Soprano Tieturin 337:lle suomalaiselle rekrytointijohtajalle tekemän kyselyn mukaan hyvä työhakemus, hyvin tehty ansioluettelo sekä hyvät suosittelijat ovat tärkeimmät tekijät siihen, pääseekö työnhakija työhaastatteluun vai ei. Näitä asioita piti tärkeänä tai erittäin tärkeänä 56 prosenttia vastaajista.
Työhaastattelussa tärkeimpiä työnsaannin kriteereitä ovat pirteä olemus, tehtävästä kiinnostuminen, oleellisen kysyminen ja siisti ulkoasu. Lähes puolet vastaajista korosti myös esiintymistaidon tärkeyttä.
Yksi merkittävä tekijä kyselyssä oli myös se, ettei koulutus takaa ohituskaistaa työmarkkinoille. Peräti 94 prosenttia suomalaispäättäjistä piti työkokemuksen ja relevantin koulutuksen yhdistelmää tärkeämpänä kuin pitkää koulutusputkea.
- Arvostamme tekemällä oppimista, emme koulun penkillä istumista. Tutkinnon ohella täytyy olla näyttöä siitä, että osaa toteuttaa asioita ja on kiinnostunut sekä aktiivinen henkilö, eräs kyselyyn vastannut sanoo.   Lähde: http://www.iltalehti.fi/tyoelama/


Miten osaaminen työhaastattelussa osoitetaan? Tehdäänkö kenties jotain työtehtäviä näytteeksi? Koeaikana viimeistään todellinen osaaminen selvinnee.
Työhakemukseni olivat ainakin joskus hyviä, koska pääsin välillä työhaastatteluun asti. Ansioluetteloni oli mahdollisesti hyvin tehty, ennen nykyistä siinä ammottavaa valtavaa aukkoa. Hyviä(?) suosittelijoita ei minulla liene koskaan ollutkaan, ja heitä on aivan turha jostain (yli) viiden vuoden takaa edes yrittää kaivella.
Olemukseni ei liene koskaan ollut erityisen pirteä, ja mitä pirteys sitten lopulta tarkoittaa? Onko se piiloilmaus, jolla tarkoitetaan nimenomaan nuorta henkilöä? Aktiivisuudesta tulee helposti mieleen joka paikassa häseltävä henkilö, joka joko saa asioita aikaan tai sitten ei saa… Hakemastani tehtävästä olen aina ollut kiinnostunut, enhän siihen muuten hakisi tai olisi hakenutkaan! Ehkä en ole sitten osannut kysyä oleellisia kysymyksiä? Siisti ulkoasu on useimmille työhaastatteluun meneville itsestäänselvyys, joten miksi sitä edes erikseen mainitaan?
Työkokemusta minulla siis on ikääni nähden liian vähän ja alkuperäinen koulutukseni lienee vanhentunut ja epärelevantti. Tosin olen hankkinut tuoretta koulutusta ja ollut siten aktiivinen, mutta uutta kokonaista tutkintoa en tulle enää suorittamaan. Työkokemuksen kerryttäminen ja tekemällä oppiminen ovat ”jostain syystä” viime vuosina jääneet väliin. Mikä siihen mahtaakaan olla syynä? Olisiko ehkä pitkäaikaistyöttömyys? Olen kyllä töissä osannut toteuttaa niitä asioita, joita työtehtäviini on kuulunut toteuttaa. Olisi varmaan sitten pitänyt toteuttaa jotain muutakin?


11 kommenttia:

4* kirjoitti...

Minua tympäisee, että kaikki opiskelut kuitataan vaan olevan "penkillä istumista". Pitää vissiin alkaa repiä huumoria tuostakin samoin kuin työttömän "sohvalla makaamisesta".

NILS ERIK Willberg kirjoitti...

Työnantaja haluaa yksioikoisen ja yksipuolisen hyödyn työntekijästä. Työnantajalla on myös hyvin yksiulotteiset kriteerit hyödynnettävälleen: aiempi työkokemus se osoittaa työnhakijan kyvyistä! Koulutus, varsinkin pitkä, on joutavaa - ja toisaalta uhkakin - ehkä sellainen työntekijä kyllästyisi pian, ehkä ei olisi lainkaan motivoitunut.

Jostain syystä työnantaja sitten tietääkin kaikesta kaiken: osaa arvioida aukottomasti työkokemuksen ja nostaa sen merkityksen jalustalle - niin ja tuntee myös eri koulutusten, niiden pitkienkin sisällöt täysin aukottomasti. Kyllä ovat työnantajat (ja muut rekrytoijat) uskomattoman fiksua porukkaa tässä maassa!

Anonyymi kirjoitti...

Terkkuja kurssilta. Siellä käyty läpi umpirehellisesti monia asioita, jotka työnhaussa vaikuttavat. Ja ehkä vapauttavin asia on ollut se, että paikan saannissa vaikuttavin asia on kuitenkin pääsääntöisesti vain melkeinpä kuun-tähtien ja horoskoopin asennosta riippuva päätös. Eli pöydän takaisen henkilön tekemä valinta, johon aina vaikuttavat juuri hänen pääkoppansa sisällä olevat asiat. Annoin itselleni armon, minussa ei ole "vikaa". Näillä työmarkkinoilla tuntuu, että se "vika" on aina joku aidosti epärelevantti asia. Kompaten NILS ERIKiä.

Kurssilaisilla on yhteensä monien satojen vuosien vankka työkokemus, haastattelija-osaaminen, haasteltavana olo osaaminen, monipuolinen koulutus. Työnhakijoina kaikki. Enemmän ja vähemmän pa:na ja epätoivoisina.

Ja terkut Nytsaariittää -mielenosoituksesta. Olin meidän kaikkien puolesta. Alkaa olla kohta kaikki keinot työllistymisen eteen käytetty =) . /Epäilevä

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos jälleen kirjoituksestasi TOIvoton! Hyvää pohdintaa. Ehkä todella kyse on vain siitä "hyvä tyyppi" -faktorista, jota sinulla (ja minulla) ei vain kertakaikkiaan ole.

Olen päätynyt tähän ajatukseen haettuani useita paikkoja, joihin koulutukseni ja työkokemukseni olisivat soveltuneet kuin nenä päähän. On kehuttu hyvää työhakemusta, siinä ei siis ainakaan luulisi olleen vikaa. On myös ollut osoittaa työnäyttein, että olisin pätevä suoriutumaan tarjotuista työtehtävistä. Mutta en vain kelpaa.

Olen itse siinä pisteessä, että kestän enää hyvin huonosti "kiitos, mutta ei kiitos" -vastauksia. Itsetuntoni niin ihmisenä kuin työntekijänä on laskenut kuin lehmän häntä. Koen olevani turha, tarpeeton, työmarkkinoiden hylkytavaraa.

Sellainen koen olevani myös kansalaisena. Onhan koko yhteiskuntamme virittynyt kuluttamisen kautta. Minun ostovoimani on nolla. En siis pysty toteuttamaan "hyvän" kansalaisen mallia.

Ihmiskontaktit ovat nekin vähentyneet radikaalista. Kun ei enää tunne kuuluvansa joukkoon, joka kahvittelee, matkustelee, shoppailee, toteuttaa mielihalujaan hetken mielijohteesta. Minun todellisuuteni on työtöntyötöntyötön-ilmoitusten täyttämistä, toimeentulotukihakemusten väsäämistä, taistelua jokaisesta kympistä, kauppojen punaisten lappujen tuotteita ja sitä, ette raha IKINÄ riitä. Ei ihme, ettei jaksa kiinnostua sen paremminvoivan porukan todellisuudesta. Eikä heitä kiinnosta minun maailmani. Olen huomannut, ettei minua enää kutsutakaan mukaan. Olen kuin ikävä bakteeri, joka tartuttaa toisetkin näivettävään köyhyyssairauteen.

Olen hankkinut akateemisen loppututkinnon, olen tehnyt monenlaisia töitä, minulla on työportfolio jonka avulla esitellä osaamistani, olen kielitaitoinen, nopea oppimaan uutta enkä kai aivan tyhmimmästä päästä muutenkaan. Mikään näistä asioista ei tunnu kiinnostavan työnantajia. Vikani taitaa olla 45 vuoden ikä.

On kammottavaa ja kylmäävää ajatella, etten ehkä työllisty enää koskaan. Miten tätä äärimmäisen vähävaraisuuden ja tyhjien päivien leimaavaa elämää voi kestää vielä 20 vuotta ennen "eläkeikää"?

Terveisin
Anti Materia

Anonyymi kirjoitti...

Jatkan vielä hieman. Tuosta osaamisen osoittamisesta... Minä olen hakenut sellaistakin paikkaa, jossa hakijoilla teetätettiin kaksi työnäytettä. Molemmista sain paljon kiitosta, olivat kuulemma hakijoiden töistä parhaimmat. Työpaikkaa en silti saanut. Mitä tästä pitäisi ajatella?

Mitä tulee "pirteään olemukseen", sellaista minulla ei kai enää ole. Joskus tuntuu siltä, että epätoivoni haisee metrien päähän vaikka kuinka yritän olla vaikuttamalta epätoivoiselta "ottakaa minut, pliis" -tyypiltä. Mistä saada tuota pirteyttä, kun elämän realiteetit ovat tällä hetkellä kaikkea muuta kuin piristäviä?

Anti Materia

Anonyymi kirjoitti...

Hienoja juttuja olette kirjoittaneet. Minä olen osa-aikatyötön, työssä ollessani patistan työttömiä miettimään uraansa.

Suurimmalla osalla työnhakijoita on selkeä syy jonka takia on työtön. Jos ei muuta syytä löydy niin sitten ikä. Yleensä kuitenkin näkee syyn jo parissa minuutissa eli juntti-puhetapa, pääkopassa joku heittää, erottuva vamma tai vika, työhistorian aukot tai alkoholismi.

Työtön on usein passiivinen ja välinpitämätön, aikaansaamaton ja selvästi jo elämäntyönsä tehnyt. Näinhän sitä yleistetään. Minä kuitenkin olen tavannut pääsääntöisesti iloisia, asiansa vakavasti ottavia ihmisiä, joilla on unelmia ja haaveita. Minä ruokin niitä lisää ja yritän saada esim ura-kursseilla esiin sitä taistelutahtoa.

Miten itse toimin työttömänä ollessani? Nautin vapaudesta kolme viikkoa, sitten soitin entisille työnantajille ja kyselin miten menee. Yksi lupasikin töitä kolmen kukauden päästä.

Mitä tein kolme kuukautta? Aloittelin unohtuneen yhdistyselämäni, taiteilin itseni kahden paikallisen ja yhden valtakunnallisen yhdistyksen hallitukseen. Ok-taloni ullakko sai lisävilloituksen, vanhemmilleni tein vessarempan. Sitten vain kuljetin lapsia hoitoon ja kouluun ja sieltä kotiin. Olen nauttinut tästä keväästä, ansiosidonnainen oli alussa jopa 105 euroa päivä, nyt vähemmän.

Eli ainakin tämän 4 kuukauden työttömyyden vietin toimeliaasti, rästitöitä tehden ja mielihalujani toteuttaen. Mutta töiden kautta se toisenlainen arkikin on tullut tutuksi.

TOIvoton työtön kirjoitti...

Kaikki mahdollinen pirteys on tosiaan kadonnut tässä tilanteessa...
ja työllistyminen on päivä päivältä epätodennäköisempää!

Anonyymi kirjoitti...

´työhistorian aukot´ kuten anonyymi yllä sanoi.

Miksi helvetissä työnantajat tuijottavat vain näitä aukkoja eivätkä sitä aukkoa edeltävää työhistoriaa ja kokemusta eli miksi ne aukot kuin mitätöisivät kaiken kokemuksen aivan tyystin?

Vuosi ja allekin työttömänä ja kuin et mitään kokemuksta omaisikaan vaikka CVsi olisi todella hyvä. Mistä näitä saatanan pieniaivoisia sikiää?? Mutta ollaan niin julmetun erinomaisia, kun ollaan ihan rekrytoijia ja itse töissä, eihän kukaan normaalijärkinen nyt rekrytoijaksi edes ryhdy, siihen joutuvat vain ne, jotka eivät muuhun kelpaa.

Anonyymi kirjoitti...

Minulle on työttömyyden aikana siinnyt erikoisia harrastuksia. Katselen kulkiessani töissäkäyviä ihmisiä tai tavatessani jonkin ko. alan henkilön (siis töissäkäyvä, linpunmyyjän tms.) tarkkailen häntä miettien: mikä tekee tuosta henkilöstä sen, joka on saanut työpaikan? Minkälainen hän vaikuttaa olevan? KETKÄ niitä töitä oikein saavat? Ja joskus jos ko. kohde kömmää oikein reilulla kädellä .... Toinen hauska harrastus on katsella yritysten valokylttejä rakennuksissa. Niitä on paljon. Miksi ei minulle ole paikkaa yhdessäkään noista? Ei auta osaaminen, henkilökohtaiset hyvän työntekijän (työnarkomaanin) piirteet, koulutus, innokkuus. Ei auta, vaikka koen olevani hyvä työtoveri. Se kai ei ole se hyvätyyppi?

Aukko(ja) CV:ssä ja ikää ja sukupuolta ... Vai onko se asennevammaa yhteiskunnassa, nurinkurista lainsäätöä ja politiikkaa?

TOIvoton työtön kirjoitti...

Olen harrastanut noita samoja asioita. Olen tarkkaillut työssäkäyviä ja miettinyt, että mitä heillä on sellaista mitä minulla ei ole. Katselen myös usein ohikulkiessani erilaisten firmojen toimitiloja ja ajattelen, ettei tuollakaan ole minulle työpaikkaa!

Anonyymi kirjoitti...

Tunnistin jälleen itseni. Minäkin mietin, mikä tuossa tai tuossa ihmisessä on sellaista, että hän on ansainnut työpaikan? Ja mikä minussa vastaavasti sellaista, etten ole?


Anti Materia