maanantai 4. maaliskuuta 2013

Elävältä haudattu?



”Suoriteyhteiskunnan ihminen kuolee elämässään monta kertaa, mutta kukaan ei ole mukana elävältä hautaantumisessa. Hän pyrkii elämään suorituksista, tehosta, kehityksestä, jonka tulkitsee edistykseksi. ”Hyvä” elämä jää silti kangastukseksi, sillä dramaattiset elämänmuutokset pilkkovat hänet palasiksi yhä uudestaan.”
Päivikki Antola Aamulehdessä 1.3.2012

 Pystyn hyvin samaistumaan useisiin kirjoituksen kohtiin, kuten:

”… miten tuon kaltainen edes kuvitteli onnistuvansa yrittämässään.”
Tuonkaltainen, joka ei ole samanlainen kuin kaikki muut tai sellainen kuin ”kuuluisi olla”.

Yrittänyttä laitetaan pahan kerran.”
Juuri tätä asiaa haluan ja olen myös yrittänyt blogissani ilmaista. Sitä, että olen yrittänyt ja yrittänyt, mutta epäonnistunut kerran toisensa jälkeen. Olen sitten ehkä yrittänyt liikaa tai en ole yrittänyt tarpeeksi?

”Raskaat kokemukset murskaavat erikseen ja yhdessä: ensimmäinen epäonnistuminen työn-, viranhaussa,…jne.” Entä sitten, kun niitä epäonnistumisia on toisen, kolmannen ja neljännen lisäksi yhteensä kymmeniä? Taas on edessäni yksi viikko suorittamattomuutta jatkuvaa kelpaamattomuuttani, hylätyksi ja torjutuksi tulemistani sietäen.


P.S. Sain hylkäyskirjeen (kyllä, vanhanaikainen kirje!) työpaikasta, johon hakuaika päättyi melkein 2 kuukautta sitten. Poikkeuksellista tässä oli etanapostimuodon lisäksi se, että tällä kertaa todellakin kerrottiin sekä virkaan valitun henkilön nimi että valintaperusteet. En yllättynyt siitä, että valittu on sukupuoleltaan mies, enkä haastattelukutsua edes jäänyt odottamaan hakemukseni lähettämisen jälkeen. Tyhjän sain taas kerran pyytämälläkin.
 


4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Samanlaisia kokemuksia olen tuntenut minäkin jo monen monta kertaa elämässäni. Tuntuu, että kaikki mitä elämässäni yritän (varsinkin työhön liittyvä)epäonnistuu. Tuntuu tosi pahalta katsoa vierestä kun lähipiiri + muut tutut onnistuu Ja kaiken lisäksi onnistuvat saamaan niitä työpaikkoja tuosta noin vaan sattumalta ja suhteilla jopa ilman työkokemusta tai koulutusta. Siinä vaiheessa ei tee mieli edes tavata näitä ihmisiä kun on itse yrittäny, yrittänyt ja yrittänyt tuloksetta.

Niminerkillä on kouluttauduttu, oltu harjoitteluissa, parin kuukauden pätkätöissä hyvin harvoin, haettu koulutuksiin ja miljoona muuta asiaa..

Rantakasvi kirjoitti...

Minäkin luin tuon jutun. Mietin heti montako kuolemaa on elämässäni ollut. Isäni kuoli kun oli vasta 11v, sitten omat: potkut, työttömyys, sairastuminen, tk-eläke. Vain suurimmat mainitakseni.

Kevään jatkoa Sinulle, hienoa on se, että olet jaksanut työn etsimisen lomassa pitää tätä blogia kaksi vuotta!

Tiukumuori78 kirjoitti...

Samassa veneessä edelleen. Ainahan se turhauttaa kun saa kulla että "kiitos aktiivisuudesta mutta ei kiitos".

Mutta meillä on sentään vertaistukea. Harrastuksista kannattaa hakea iloa, ne pitää myös mielen aktiivisena.

Oon ite siinä pisteessä, että harkitsen vakavasti omaa yritystoimintaa. Täytyy vain selvittää kaikki rahoituskiemurat sun muut lupa-asiat.

Kyllä ne työnantajat joutuu vielä joskus totisen paikan eteen, uskokaa pois. Silloin on meidän vuoro.

TOIvoton työtön kirjoitti...

Kovin samanlaisia kokemuksia on sinulla, Anonyymi kommentoija, kuin minullakin.

Kiitos, Rantakasvi ja hyvää kevään jatkoa myös sinulle! Päivittelen tätä blogiani harvakseltaan kotitöiden ja lumitöiden ohessa, kun ei muita töitä ole :-/

Tiukumuori: kunpa tulisikin meidän vuoro joskus (ja mahd. pian)!