maanantai 27. elokuuta 2012

Kaikki on kokeiltu


Nyt tuntuu siltä, että olen jo kokeillut kaikki tai lähes kaikki työllistymiskeinot; yli neljäkymmentävuotiaalle naiselle ei vain kerta kaikkiaan ole sijaa työelämässä! Olen pitänyt yllä osaamistani ja opiskellut/ opetellut uusia asioita ja lisäksi olen edelleenkin oppimiskykyinen mahdollisessa työssä tarvittavaan uuteen osaamiseen liittyen. Mutta kun ei niin ei

Nämä olen kokeillut:
·         Työvoimakoulutukset ja niihin liittyvät palkattomat työharjoittelut (yhteensä 4 kertaa)
·         Lisäksi yksi työvoimapoliittinen yrittäjäkurssi
·         Vuokratyön hakeminen - saamatta sellaista koskaan
·         Uuteen alaan suuntautuminen vanhaan koulutukseen pohjautuen (onnistuin saamaan vain pari pätkätyötä)
·         Uuden pätevyyden opiskelu (ei ole kokemusta uudelta alalta eikä työpaikkojakaan ole liiemmin tarjolla…)

Lisää ideoita? Joutunen myöntämään, että minun täytyy sitten olla kotiäiti/ ”kotirouva” olosuhteiden pakosta, ja pelkäänpä että minulle käy kuten Marge Simpsonille yhdessä Simpsonien jaksossa. En viihdy turhautuneen kotiäidin roolissa yhtään, olisin vain halunnut oman työn ja palkan, eli ihan omaa rahaa! Mutta kun ei niin ei


6 kommenttia:

Ari Vehkanen kirjoitti...

Hei,
Olet ainaskin yrittänyt. Ensin pitäisi pakkotyöt ja pakkokurssit saada loppumaan miun mielestä. Koska miksi palkata palkkatöihin kun voidaan pakottaa ilmaiseksi töihin ihmisiä karenssin uhalla.
Tules tänne mukaan jos et ole jo. Tää touhu vaan pahenee. Eihän töistä ole pulaa vaan kuka maksaisi töistä palkkaa.

Terv. Ari Vehkanen

https://www.facebook.com/tht.ry

Tietoja
Kotisivut osoitteessa http://thtry.fi/, verkkolehti osoitteessa http://kotisivu.tk/
Kuvaus
Välityömarkkinoilla toimiville on perustettu oma järjestö

Välityömarkkinoilla oli huhtikuussa 2011 115 000 henkilöä. Laki edellyttää, että tukityöllistetyn tulee voida luottaa siihen, että hänen työskentelynsä vie kohti vakituista työsuhdetta. Näin ei käytännössä ole. Harjoittelijoilla teetetään asiaankuulumattomia töitä ja varsinkin yhdistykset keksivät lumetöitä tukirahojen tähden. Toisaalt
a taas esim. kunnat teettävät tukityöllistetyillä ammattilaisten työt ja säästävät näin palkkakustannuksissa. Monet yritykset pyörittävät toimintaansa ilmaisen työvoiman avulla ottamalla aina uudet harjoittelijat tai työllisyystuella olevat entisten tilalle. Yritys ei tällöin ota rahallista tai moraalista vastuuta näistä työntekijöistään.

Tähän asti välityömarkkinoilla olevien etuja ei ole ajanut kukaan. Nyt Suomeen on Italian tapaan (Repubblica degli stagisti) perustettu yhdistys Tasavallan harjoittelijat ja tukityöllistetyt THT ry, joka ajaa välityömarkkinoilla olevien etuja. Kotisivut ovat osoitteessa www.thtry.fi. THT valvoo välityömarkkinoilla olevien yleisiä ja yhteisiä ammatinharjoittamiseen liittyviä etuja, seuraa lainsäädäntöä ja ajaa jäsentensä asioita. Tavoitteena on neuvotella sopimukset, joissa työehtosopimukset koskevat tasa-arvoisesti myös välityöllistettyjä -kunkin alan yleisen työehtosopimuksen mukaisesti.

THT ry ei toimi ammattiliittojen kilpailijana vaan pyrkii yhteistyössä parantamaan myös työllistettyjen työoloja kannustaen heitä järjestäytymään heti työsuhteen muuttuessa vakinaiseksi. Mikään ei myöekään estä olemasta sekä ammattiliiton että THT ry:n jäsen.

Sala Kelmi kirjoitti...

Kun kirjoitat, että yli 40-vuotiaalle naiselle ei ole sijaa työelämässä, niin voin kertoa että eipä tunnu olevan 26-vuotiaallekaan naiselle :(

Nainen on aina väärän ikäinen työelämään. Parikymppiset naiset ovat työnantajien mielestä nuoria tytönhupakkoja, joita ei voi ottaa vakavissaan. Kun nainen alkaa lähestyä kolmeakymppiä, työnantajat pelkäävät naisen jäävän äitiyslomalle heti työpaikan saatuaan. Jos taas nainen on yli 30, hän on työnantajien mielestä auttamattomasti liian vanha ja hänen koulutuksensakin on vanhentunut eikä enää vastaa työelämän tarpeita :( Ohhoh, tulipas kirjoitettua epäkannustava kommentti, pahoitteluni :( Mutta tältä musta on alkanut tuntumaan.

http://hunningolla26.blogspot.fi/

TOIvoton työtön kirjoitti...

Eipä minua haittaa, vaikka olisi ns. vähemmän kannustavakin kommentti. Olen nuo mainitsemasi asiat todennut jo moneen kertaan. Minulla on tosin tuoretta koulutusta, mutta sen alan kokemus (ja työpaikat) puuttuvat.

Ari Vehkanen kirjoitti...

Ei Suomessa ole pula työvoimasta(=valhe) vaan halpatyövoimasta ja orjista.

http://vehkanen.blogspot.fi/

Anonyymi kirjoitti...

Itse menetin työpaikkani seitsemisen vuotta sitten. Sen jälkeen jonain vuosina muutamia lyhyitä pätkä- tai osa-aikatöitä. Olen kokeillut kaksi työvoimakoulutusta, joista toisessa muutama kuukausi ilmaisharjoittelua ja toiseenkin olisi liittynyt lyhyt harjoittelu, mutta en päässyt yrityksiin edes ilmaiseksi. Muutama vuosi sitten opiskelin opettajan pätevyyteen puoli vuotta, sekään vaikka piti olla pulaa kyseisen alan opettajista, ei työllistänyt paria pikku pätkää enempää. Yksittäisiä kursseja olen suoritellut esim. avoimessa yliopistossa. Cv:ni on ihan naurettavaa silppua tältä ajalta, viimeksi olin palkkatöissä vuosi sitten syksyllä, mutta kaksi päivää!

Olen itsekin yrittänyt löytää jonkun (riittävän lyhyen) koulutuksen, jolla varmasti työllistyisi, mutta en ole keksinyt mitään sopivaa.

neljäykkönen

TOIvoton työtön kirjoitti...

Niin, eipä näyttäisi olevan tarjolla mitään "varmaa", lyhyttä koulutusta työttömyydestä pääsemiseksi. Minäkään en ole sellaista keksinyt.
Hoitoala on kohdallani useastakin syystä poissuljettu.