maanantai 23. huhtikuuta 2012

Raskaan katkeraa, osa 2


Nyt täytyy taas kerran todeta, että (työ)elämä ei todellakaan ole oikeudenmukaista – ei ainakaan minun (työ)elämäni. Olen jälleen saanut tavata ja nähdä työssään minua vähintään kymmenen vuotta vanhempia henkilöitä. Miksei minulla sitten ole työpaikkaa, vaikka olen heitä huomattavasti nuorempi? Lisäksi tapasin henkilön, joka on ajautunut ko. työpaikkaan sattumalta – hänellä ei ole edes ko. alan koulutusta! Tulisipa (tai olisipa tullut) tuonkaltainen ”sattuma” minunkin kohdalleni - vaan kun ei ole tullut eikä tule! 

Kysynnän ja tarjonnan laki on armoton; minun tapauksessani tarjontaa on, mutta kysyntää ei ole. Toisilla on paljon kysyntää ja toisilla (minulla) puolestaan ei ole yhtään. Kun vähäinenkin kysyntä kerran loppuu, se ei ala enää koskaan uudelleen. En osaa verkostoitua enkä jauhaa paskaa, joten minunlaistani ei missään kaivata. Vaikka olisin ahkera ja tunnollinen, motivoitunut sekä innokas ja kiinnostunut oppimaan uutta, yhtäkään työnantajaa ei kiinnosta, koska olen pitkäaikaistyötön keski-ikäinen nainen. Minun kokemukseni mukaan kun putoaa yli nelikymppisenä työelämän ulkopuolelle, ei paluuta sinne todellakaan enää ole!

3 kommenttia:

Saretska kirjoitti...

Joo, valitettavasti alkaa tuntua, että olet oikeassa.

Rantakasvi kirjoitti...

Aivan totta, elämä on epäoikeudenmukaista. Vuodet, jotka olin työttömänä pahensivat masennustani niin, että en tiedä jaksanko koskaan enää uskoa pystyväni johonkin, noin ylipäänsä. Kyllä ne nujersivat.

Voimia Sinulle edelleen!

TOIvoton työtön kirjoitti...

Mielelläni en olisi (ollut) oikeassa tässä asiassa, vaan olisin toivonut olevani hyvinkin väärässä!