sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Kärsimysnäytelmä


Näin pääsiäisenkin kunniaksi tulee taas mietittyä tätä työttömän elämää henkisen kärsimyksen osalta. Työttömyys on oikeastaan aina enemmän tai vähemmän mielessäni ja peilaan sen kautta kaikkea kuulemaani, kokemaani ja näkemääni, ts. maailmankatsomukseni on vahvasti työttömyyden värittämä.  Onnellisia ovat ne harvinaiset hetket, kun pystyn edes hetkeksi täysin unohtamaan työttömyyteni! Kohta tuleekin joku kehumaan työmatkoillaan ja kolmen, neljän tai viiden tonnin palkallaan - netissä tai livenä… (Olisin iloinen, jos saisin edes sen kahden tonnin palkan, mutta kun en saa mitään!) Sitten alan taas miettiä, miksi juuri minun pitää aina vain olla työtön, kun ”kaikilla muilla” on toinen toistaan hienommat urat ja isommat palkat? Vaikka minun täytyy tietenkin olla erittäin iloinen siitä, etten esim. sairasta mitään vakavaa sairautta, silti työttömyys on aina vain yhtä raskasta. Miksi toisten osa on olla ikuisia palkattomia harjoittelijoita, pätkätyöläisiä ja työvoimakoulutuksissa roikkujia, kun toiset saavat pitää vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen työpaikkojansa ja palkkaansa itsestään selvyytenä? Heillä ei ole aavistustakaan millaista on, kun ei vain kelpaa eikä huolita eikä haluta eikä tarvita minnekään töihin. Väkisin tällainen vetää ihmisen katkeraksi ja mielen synkäksi! Henkinen kärsimys työttömyydestä johtuen on erittäin kuluttavaa.

5 kommenttia:

Matkatar kirjoitti...

Juu, kuulostaa tutulta-sitten ihmetellään ja kysellään, että etkö vieläkään ole saanut töitä. Tai että mitä nyt on suunnitelmissa? Tosi ärsyttävää vastailla aina noihin. Olenkin alkanut sanoa, että kun ei töitä löydy, niin nautin tästä vapaa-ajasta ja harrastelen kaikkea kivaa. Kyllä ne työssäkäyvät samalla kadehtivat minun aikaani. Minulta loppui juuri ansiosidonnainen ja nyt pitäisi ihmetellä mitä kaikkea liitteitä kelan päivärahahakemukseen tulisi liittää. Kyllä minäkin mieluummin töissä olisin, mutta olen kouluttautunut taiteelliselle alalle, ENKÄ ole pätkääkään yrittäjähenkinen. Tosi vaikea löytää mitään. Mutta tsemppii, yritä kääntää työttömyys positiivisuudeksi (tai ainakin nähdä sen hyvätKIN puolet) Helppoa se ei ole, tiedän.

Vauhko kirjoitti...

Toisten ihmisten valitus työjutuista tuntuu, joskus tosi kurjalle. Samoin puute rahasta syö aika pahasti. Pahimmalle melkein tuntuu kuitenkin toisten ihmettely ja kysely enkö vieläkään ole töissä ja mitä oikein meinaan tehdä jne. Jotenkin sitä häpeää itseään. Pitkää työttömyyttä ei ymmärrä jos ei ole itse sitä kokenut. Toimettomuus ja tarpeettomuus syö ihmistä.

Saretska kirjoitti...

Äitini loukkasi tässä pääsiäisenä minua melkein julmimmin, kun sanoi, että miksi lähdinkään tällaiselle humanistiselle alalle, olisin mieluummin ruvennut vaikka juristiksi, olisi nyt töitä. Niinpä. Sattuipa vaan kielet kiinnostamaan. Ihan kuin olisin tehnyt kaiken väärin, kaikki on omaa syytäni. Ja muulla ei ole merkitystä kuin sillä, että olisi töissä.

Anonyymi kirjoitti...

On aika utopistista ajatella, että kukaan voisi nykyään pitää työpaikkaansa itsestäänselvyytenä. Ehei, yt-neuvottelut ovat päivän sana ja kuka tahansa voi milloin tahansa menettää sen "vuodesta toiseen pidetyn itsestäänselvyyden", työn.

TOIvoton työtön kirjoitti...

Tunnen useita henkilöitä (itse asiassa kaikki lähipiirissäni olevat ikäiseni ihmiset ovat sellaisia), jotka eivät ole olleet päivääkään työttömänä eivätkä näillä näkymin aivan heti työttömäksi joudukaan. En tosin tiedä, pitävätkö juuri he työpaikkojaan itsestään selvinä.