perjantai 9. joulukuuta 2011

Työkateudesta


Työkateus. Hajosin kateudesta lukiessani Aamulehden Työ-nimistä liitettä (ilmestynyt 27.9.2011). Liitteessä oli mm. entisten Nokialaisten – parasta A-ryhmää tietenkin! - haastatteluita. Haastattelukysymykset olivat: 1. Millainen oli urasi Nokiassa? 2. Mitä teet nyt? 3. Neuvosi muille?

Vastaanpa huvikseni em. kysymyksiin:
1.       Nokiaan töihin hain pariin otteeseen 1990-luvulla, vaan eivät sinne(kään) minua huolineet. Uraa minulla ei oikeastaan ole ollut missään. Pisin aika, jonka olen onnistunut olemaan samassa työpaikassa, on 9 vuotta (vertaa haastateltujen entisten Nokialaisten 11,5 – 15 vuoden urat, joista en suinkaan ole yhtään kateellinen, muuten vain vähän… )
2.       Nyt yritän keksiä mitä minusta tulisi isona, koska entinen koulutukseni/ammattini/osaamiseni ei näköjään minua enää työllistä. Olen tällä hetkellä typo-koulutuksessa uudelle alalle, mutta työllistymiseeni en enää usko!
3.       Neuvoni erityisesti lapsilleni (ja varsinkin tyttärelleni): Älä missään tapauksessa ainakaan insinööriksi opiskele! Opiskelkaa sellainen ammatti, missä on oikeasti töitä kaikille ikään, sukupuoleen, luonteeseen, ulkonäköön yms. sivuseikkoihin katsomatta - mikä sellainen ammatti sitten lieneekään?
Haastatellut ex-Nokialaiset neuvoivat vielä käyttämään verkostoja hyväksi työnhaussa. Minulla ei satu mitään verkostoja olemaan (enhän silloin olisikaan työtön(?)).

Olen viime aikoina saanut ”suuren ilon” katsella ihmisiä tekemässä työtä sekä saamassa palkkaa (ja yleensä valittamassa palkastaan), mikä on jokseenkin sietämätöntä! Miten tämä palvelee työtöntä? Kenties motivoi työnhakuun (, joka on jo todettu epätoivoiseksi)? Tai sitten motivoi hakemaan opiskelupaikkaa? Lisäksi en kestä enää nähdäkään lounaalle meneviä tai pikkujouluja viettäviä työporukoita! Minun täytyy vain kyhjöttää kotona, etten vahingossakaan törmää edellä mainittuihin. On muuten todella outoa (ja tylsää) olla kotona pitkästä aikaa nykyisen typo-koulutuksen etäpäivinä, koska edellisessä (keskeyttämässäni) koulutuksessa etäpäiviä ei juuri ollut. 

Parhaassa työiässä kotona kököttäminen on harvinaisen syvältä ja tekee niin katkeraksi, niin katkeraksi… Sitä vain miettii, miksi juuri itselle piti käydä tällä tavalla eikä saa siihen minkäänlaista vastausta. Omasta mielestäni minun ”pitäisi” olla työssä, mutta työnantajien mielestä selvästikään ei!

Ei kommentteja: