tiistai 25. lokakuuta 2011

Väsynyt ja vääränlainen ihminen

Jälleen kerran olen saanut sellaista palautetta, että olen persoonaltani sopimaton lähes jokaiselle alalle. En oikein jaksa uskoa siihen, että aina ja kaikkialla kaikki muut ihmiset ovat niitä ”oikeanlaisia” eli ulospäin suuntautuneita ja puheliaita. En myöskään ymmärrä sitä, miksi sellainen on se ainoa ja oikea ja haluttu persoonallisuustyyppi. Tunnistan ko. ihmistyypin kun sen edustajan kohtaan, mutta en itse osaa muuttua sellaiseksi ja miksi minun edes pitäisi? Jos ja kun henkilö ei pidä suurta ääntä itsestään ja tekemisistään, häntä ei myöskään arvosteta. Jatkuva sosiaalisena oleminen tai sen yrittäminen väsyttää minua valtavasti, mutta työtehtäväni hoidan parhaani mukaan (persoonallisuuden piirteistäni huolimatta tai niiden vuoksi?).

Ainakin osaltaan nykyiseen käyttäytymis-/toimintamalliini on vaikuttanut koulukiusaus. Pikkutyttönä olin ulospäin suuntautunut ja tulin koulukiusaajien taholta nälvityksi maanrakoon sanoessani jotain, joten en ole sen jälkeen isossa joukossa usein suutani aukaissut. Olen tällainen –halusin tai en -   ja jos en tule hyväksytyksi, niin ei voi mitään. Olen todella kyllästynyt ja väsynyt saamaan itsestäni ja persoonastani aina samankaltaista palautetta, vaikka yritän olla puheliaampi, ei se näköjään kuitenkaan onnistu!

5 kommenttia:

Rantakasvi kirjoitti...

Tuo on tuttua meidän perheestä, kun melkein välillä ärsyynnyn kun mies on epäsosiaalinen tutkijatyyppi. Olen kuitenkin vuosien varrella huomannut, että työelämässäkin tarvitaan erilaisia ihmisiä.

Kaikki eivät ole hirveän sosiaalisia, mutta silti erinomaisia työssään.

Tämä nykytrendi on jotenkin kummalinen, kun arvostetaan vain sosiaalisia taitoja. Luulen, että tässä on yksi syy siihen miksi mieheni ei ole saanut töitä, iän lisäksi.

Hyvää viikonloppua!

Rantakasvi kirjoitti...

ja vielä:
Itse olen kyllä melko sosiaalinen (lue:puhelias) mutta varuillani myös jonkun verran ihmisten suhteen.

Sen on saanut aikaan tämä pitkä työttömyys ja sama kuin sinulla, koulussa kiusattiin, olin jotenkin erilainen, tulin esikaupungista ja muut oli kaupungin varakkaitten kakaroita.

TOIvoton työtön kirjoitti...

Kiva kun jaksat kommentoida!

Professori Liisa Keltikangas-Järvinen (esim. http://www.mtv3.fi/uutiset/kulttuuri.shtml/2010/09/1181581/onko-tyopaikan-aanekkain-aina-sosiaalisesti-taitavin) on kaltaisteni puolestapuhuja, mutta hän ei liene tullut riittävästi kuulluksi?

Saima kirjoitti...

Mäkin olen samaistunut niihin ujoihin, joista Keltinkangas-Järvinen on kirjoissaan puhunut. Vaikka en kyllä loppujen lopuksi tiedä millainen olen perusluonteeltani, kun olin lapsena aivan erilainen kuin nykyään. Mä olen työpaikkani saanut aina tuttujen kautta, haastattelut on menneet penkin alle, kun en osaa esiintyä ja jännitän.

Tosiasiassa ihminen kuitenkin kehittyy työnsä mukana. Juuri niin kuin K-J:kin kirjoittaa, vähemmän sosiaalinen joka oppii sosiaalisia taitoja voi olla parempi työntekijä kuin ei sosiaalisia taitoja omaava sosiaalinen ihminen. Ja sit on tietty itseni kaltaiset, jotka ei oo sosiaalisia eikä omaa siihen taitojakaan...

TOIvoton työtön kirjoitti...

Joudun jatkuvasti taistelemaan (ja häviämään taisteluni) sitä omituista käsitystä vastaan,
että vain puhelias ihminen on hyvä ja kelvollinen. Itse kun olen tällainen rauhallinen ja vähäpuheinen henkilö,
monien on ilmeisen vaikea ymmärtää sitä, että hoidan työn vaatiman "sosiaalisuuden", mutta en juuri jaarittele ylimääräisiä
ja esim. myyntihommiin en edes yritä itseäni tyrkyttää. Pienessä (ja tutussa) seurueessa voin toisaalta olla hyvinkin puhelias.