sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

“Meni mihin tahansa, aina on samanlaista”

Otsikon lainaus on (muistaakseni) elokuvasta Calamari Union, jossa kaikkien nimi on Frank. Voin allekirjoittaa tuon sitaatin täysin, koska minne tahansa menenkin, työttömyys tulee mukaan. On hyvä päästä välillä vaihtamaan maisemaa kotinurkista pois, mutta työttömyyttä ei silti pysty täysin pitämään poissa ajatuksistaan. ”Työttömyys, työttömyys ja työttömyys”; jostain alitajunnasta se aina putkahtaa esiin, koska sillä on niin laaja ja negatiivinen vaikutus elämääni. Koko ajan täytyy pihistellä rahankäytössä ja kokea huonoa omatuntoa siitä, että käyttää vähiä, vielä jäljellä olevia säästöjään (mm. veronpalautuksesta kertyneitä). Lopulta on aivan sama, riittävätkö säästöni kuukauden tai kaksi pitempään sen jälkeen kun korvaukset loppuvat kokonaan. Joka tapauksessa rahat loppuvat ennemmin tai myöhemmin eikä minulle ole tulevaisuudessa juuri tiedossa eläkettäkään, jos sinne asti edes jotenkin selviän. Eläkeikääni on kuitenkin vielä noin 20 vuotta, joten jollain pitäisi tässä välissäkin tulla toimeen, mutta millä? 

Ei kommentteja: