maanantai 10. elokuuta 2015

Onko palkkatukityö oikeaa työtä?



Jos palkkatukityöstä puhutaan työllistämisenä, silloin siitä tulee mieleen väkisin ja vastentahtoisesti tekeminen eli sellainen, että on jotenkin pakko nyt työllistää henkilö tällä tavalla kun mitenkään muuten ei onnistu… Onko se silloin ”oikeaa” työtä vai onko myös työtehtävät väkisin keksitty? Minun tapauksessani ainakin työntekijää tiettyyn homman oikeasti tarvitaan. 

Entäpä sitten palkkatukityön työsuhde-edut? Koskevatko liikuntasetelit, työterveyshuolto ja virkistyspäivät myös palkkatuella työllistettyä? (Ainakaan työssäoppijaa virkistyspäivät eivät koskeneet.) Työsuhde-edut ovat – palkan ja lomien lisäksi – työssä tärkeintä … Palkkatukityöntekijän on kuitenkin tyydyttävä vain pelkkään pieneen palkkaansa, koska se on hänelle jo ylellisyyttä. Hän on saanut suuren armopalan tultuaan työllistetyksi. Tampereen kaupunki tarjoaa työntekijöilleen sadan euron arvosta liikuntaseteleitä, mutta epäilen suuresti, ettei se etu tule koskemaan minua. Aion kyllä kysellä mahdollisten etujen perään palkkatukityöllistymisasiani edetessä!

Kaikkiin työsuhteisiin ei tosin liity minkäänlaisia etuja: en ole koskaan saanut lounasseteleitä, liikuntaseteleitä olen saanut yhdessä työpaikassa ja sielläkin niitä pihisteltiin…
Edes työterveyshuolto ei ole ollut itsestäänselvyys tai sitten sen laatu on ollut surkea.
 

9 kommenttia:

  1. Moi!
    Minä olen saanut samat työsuhde-edut kuin muutkin. Olin myös syyttäjänvirastossa palkkatuella ja sain siellä samoin liikuntasetelit, virkistyspäivät ja jopa koulutuksetkin, ei mitään eroa muihin. Täällä, missä nyt olen töissä, kukaan varmaan tj:aa ja kirjanpitäjää lukuunottamatta ei edes tiedä, että olen jotenkin eri asemassa palkkaukseltani. Tuskin se ketään kiinostaisikaan. Hallitushan, joka näistä asioista päättää, ei koskaan näy täällä päivittäisessä työssä. Ja tämä työpaikka ei ainakaan pyörisi ilman toimistohenkilökuntaa, joten armopaloilla en todellakaan täällä ole.

    VastaaPoista
  2. Olin palkkatukityössä v. 2010. Työsuhdematkalipun sain, mutta en liikuntaseteleitä eikä minulla ollut oikeutta työterveyshuoltoon, missään virkystyspäivillä en myöskään ollut. Työpaikka oli valtion virasto ja työtehtävät "oikeita töitä" ja viihdyin ihan hyvin. Työpaikan lounasravintolassa oli edullinen työpaikkalounas :) Ihan myönteinen fiilis työstä jäi.

    VastaaPoista
  3. Niin, sen verran vielä lisään, että syyttäjänvirastossa tein aivan samoja töitä kuin muutkin syyttäjänsihteerit: palkkatuella saatiin lisävoimavara riviin purkamaan jutturuuhkaa. Nykyisessä sihteerintyössäni urheiluseurassa olen ainoa laatuani, eli hoidan asiakaspalvelun, myyntiä, laskutusta, sisäistä ja ulkoista tiedotusta... Kyllä ihan oikeaa "puuhailua" riittää vaikka yli työajankin :-)

    VastaaPoista
  4. Eiköhän nyt kannattaisi vaan keskittyä siihen työhön 150 % panoksella niin voisi vakipaikka aueta eikä itkeä heti jostain liikuntaseteleistä.

    VastaaPoista
  5. Tässä keskustelussahan aiheena oli työsuhde-edut palkkatukityössä. Kun olin palkkatukityössä v. 2010 minulle sanottiin jo haastattelussa, että työsuhde ei jatku kuin sen 6 kk, mutta siitä huolimatta tein työt kunnolla ja viihdyin työssä hyvin.

    VastaaPoista
  6. Hei taas! Niin, minullakin oli selvät sävelet silloin syyttäjänviraston palkkatukityön kanssa, että puoli vuotta ja sillä siisti. Eikä sinne seuraavaa palkkatukilaista sen jälkeen otettu, kyse oli tosiaan "hätätilanteesta", koska ruuhka oli valtava. Muistelen kokemusta oikein lämpimästi, sillä työsuhteeni aikana sain tosiaan esim. yksityislääkärikäynnit työterveyshoitona aivan samoin kuin kaikki muutkin työntekijät. En sitä edes olettanut työhön mennessäni, mutta minulle sanottiin, että tietysti minulle kuuluvat samat edut kuin kaikille muillekin. Liikuntasetelit tultiin tarjoamaan heti ekana päivänä. Ei se tarkoita, että jos työnantaja saa palkkaukseen tukea, työntekijä olisi automaattisesti jokin kakkoskuokan kansalainen. Miksi olisi? terv. Saretska

    VastaaPoista
  7. Hienoa, että Saretska on saanut samat edut kuin muutkin työntekijät!
    Minustakin palkkatukityöntekijälle kuuluisivat työsuhde-edut, mutta se ei liene kuitenkaan itsestään selvää. Puoli vuotta minunkin työni tulee jatkumaan eikä sen enempää.

    P.S. Taas on jollain ilkeilijällä ikävää sanottavaa... Saatko siitä jotain mielihyvää? Tuollaisia ihmisiä olen tavannut aivan liikaa myös työelämässä pahoittamassa toisten mielen, mikä onkin varmaan heidän elämäntehtävänsä?

    VastaaPoista
  8. Selvä peli on hyvä, että heti sanotaan työn olevan vain määräajan ja enempää ei edes tarvita. Mulle tultiin jossain välissä puhumaan jatkosta, muttei kuitenkaan mitään luvattu ja kotona ollaan jälleen. Tämä on paljon ärsyttävämpää. Koko ajan oli stressaavaa spekulointia kenellä on jatkoa ja kenellä ei.

    Samat (vähäiset) työsuhde-edut kaikki tarpeeksi pitkään olleet tuolla sai. Mutta puoli vuotta oli liian lyhyt liikunta, virkistys, juhla ym. etujen saamiseen. Ei ollut siis kiinni palkkatuesta vaan liian lyhyestä työpätkästä.

    Yhden konserttilipun sain, yhden ilmaisen lounaan sekä muutamat kakkukahvit. Siihen verrattuna, ettei työttömänä ole saanut vuosikausiin yhtään mitään, niin nämäkin puolessa vuodessa on aika paljon.

    VastaaPoista
  9. Tuo puoli vuotta tosiaan taitaa ratkaista sen, ettei mitään henkilöstöetuja palkkatukityöllistetylle tipu. Eihän työttömällä olekaan mitään oikeutta odottaa tai "vaatia" etuja itselleen, koska hänelle jo pelkkä työllistetyksi tuleminen on suuri onnenpotku ja armonpala...

    VastaaPoista