sunnuntai 16. elokuuta 2015

Olenko riskialttiissa ryhmässä vai en?

En kuulu mihinkään alla mainituista ryhmistä, mutta silti tilanteeni on ”se, mikä on”?!

”Potkut eivät ole kohdistuneet vain yhdelle tai kahdelle riskialalle, vaan laajasti työvoimaan.
Riskialttiimpia ryhmiä on kuitenkin erotettavissa kolme:
Yksi: perinteisten alojen yli 50-vuotiaat työntekijät.
Kaksi: alle 30-vuotiaat nuoret, jotka jäävät työttömiksi lähinnä määräaikaisten työsuhteiden päättymisen takia ja joiden on hankala saada vakituista työtä.
Kolme: parhaassa työiässä olevat elektroniikka- ja tietotekniikka-alojen työntekijät, joilla ei vielä muutama vuosi sitten näyttänyt olevan mitään hätää.
Heikoimmassa asemassa ovat yli 50-vuotiaat ja alle 25-vuotiaat.
"Vanhemmasta päästä saneerataan pois, ja nuoremmasta päästä ei päästä kunnolla sisäänkään", Tiainen tiivistää.
"Yli 55-vuotiaiden työttömyys on kasvanut huomattavastikin", sanoo Väänänen.”

Entäpä sitten me yli 40-vuotiaat, jotka olemme jääneet työttömiksi määräaikaisten työsuhteiden päättymisen takia ja joiden on hankala saada vakituista (tai mitään) työtä? Myös 40 - 50-vuotiaita saneerataan pois emmekä me pääse enää millään takaisin työelämään (paitsi ehkä palkkatuella vähäksi aikaa)!

Tästä kuviosta näkyy, ettei minun ikäryhmässänikään tilanne ole erityisen hyvä!




3 kommenttia:

  1. Niinpä juuri! On kaikki Nokialta tai muualta juuri irtisanotut, joille pitää kohdistaa heti äkkiä tukitoimenpiteitä ja nuoret, jotka on saatava töihin, ja tietysti yli kuusikymppiset on pidettävä työelämässä ikuisesti, koska tulee työvoimapula tai yli 55 vaikeasti työllistyvät. Mutta jos ei satu kuulumaan mihinkään kategoriaan, on unohdettuna työttömyyteen, sehän on silloin ihan oma syy ja valinta.

    VastaaPoista
  2. Epätyypillinen työtön. Tähän on tultu, turha yrittää luokitella työttömiä, niitä on niin monenlaisia. Eniten kuitenkin painaa ikä ja työttömyyden pituus.
    Voimia taas!

    VastaaPoista
  3. Turhaa onkin työttömiä luokitella, koska jokainen tapaus on omanlaisensa -varsinkin minun...

    VastaaPoista