torstai 16. huhtikuuta 2015

Toiveikkuus ja pettymys

Laitoin sähköpostia eräälle henkilölle Tampereen kaupungilla, koska sain ”kollegoiltani” vinkin, että ko. henkilön organisaatiossa mahdollisesti voisi olla palkkatukityötä tarjolla. Arvatkaapa olenko saanut kyselyyni minkäänlaista vastausta. Enpä tietenkään ole… On kummallista välinpitämättömyyttä ettei edes jonkinlaista vastausta voi antaa. No ehkä se on vielä tulossa...?
Tähän samaan ilmiöön törmäsin jo aiemmin hakiessani työssäoppimispaikkaa (ja olen luonnollisesti kohdannut asian liian monta kertaa myös oikeita palkkatyöpaikkoja hakiessani). Mikä siinä yhden sähköpostin lähettämisessä on niin vaikeaa? Eihän se edes maksa mitään… Miksi työnhakijoita saa kohdella niin ylimielisesti? Tähän tyyliin: "Mitä tuokin yrittää töihin päästä  -ei kiinnosta minua, minulla on jo työpaikka."

Palkkatukityö näyttää tällä hetkellä olevan ainoa tapa, jolla ehkä voisin työllistyä, mutta eipä näytä onnistuvan edes se! Olen muuten niin kyllästynyt työpaikkailmoitusten lukemiseen – ne ovat alkaneet tuntua suorastaan vastenmielisiltä… Minun pitäisi todellakin saada työtä jotenkin ns. tiskin alta, koska perinteisellä tavalla se ei enää onnistu. Palkattoman työn vääntäminenkin on aivan käsittämättömän turhan tuntuista ja turhauttavaa! Voisin mainiosti lopettaa koko homman viimeistään huhtikuun lopussa enkä menettäisi mitään. Toukokuun loppuun asti minun top-paikassa kuitenkin pitäisi olla. Katkeraksi pistää aina välillä se, ettei minulla selvästikään ole muuta vaihtoehtoa kuin säännöllisesti toistuva/ toistunut typoilu ja työn tekeminen ilmaiseksi. En minä nyt niin huono ole, minähän osaan vaikka mitä! Työssäoppimispaikassani olen oppinut nopeasti tekemään kaikki hommat, mutta kun ei minulle ole työpaikkaa koskaan ikinä missään, niin sitten ei ole.

4 kommenttia:

  1. Minullakin alkaa olla melko toivoton olo työssäoppimispaikkaa etsiessäni. Kesäharjoittelijat ajavat ohitse ja minä en pääse edes palkatta töihin. Kyllä vetää mielen apeaksi, koulutuskaan ei enää maistu samaan malliin. En ole hakenut kuin oman alan paikkoihin, koska pointtinahan on saada jalka oven väliin ja muiluttaa itsensä tätä kautta työssäkäyvien tuolileikkiin mukaan. Edes hetkeksi. Ei minulla ole mitään haluja mennä ilmaistöihin jonnekin ihan muualle, saada työkokemusta, josta minulle ei ole mitään hyötyä.

    Uutiset ovat olleet karmeita tälläkin viikolla. YT-neuvottelut alkavat siellä ja täällä. Valio, Ericsson, Atea... irtisanotut sitten vaan ottavat uutta työtä vastaan, koska kyllä tekevälle työtä riittää. Jep, jep.

    VastaaPoista
  2. Työttömät myös aina "kieltaytyvät ottamasta tarjottua työtä vastaan" ja ovat siksi työttömiä. Jep, jep!

    VastaaPoista
  3. Virkamies on syyllistynyt virkavirheeseen,/tehtäviensä laiminlyöntiin jos ei vastaa yhteydenottoon. Laitapa viestiä uudestaan, pyydä vastausta. Jos ei efelleenkään vastaa, laitapa kaupunginjohtajalle, joka on hänen ylin esimiehensä, ja huomauta asiasta. Suututtaa vurkamiehet, jotka eivät ole huomanneet olevansa töissä JULKIShallinnossa!!!

    VastaaPoista
  4. Kyllä tuo virkamies vastasi minulle viikossa ☺.
    Olin vain (jälleen kerran) liian ei-kärsivällinen!

    Terv. TOIvoton työtön

    VastaaPoista