perjantai 28. helmikuuta 2014

Näin Tampereella

Tampere on maksanut "huikeat" 18 miljoonaa sakkomaksua siitä, ettei täällä ole työpaikkoja: Sakkomaksu työttömistä.

Helmikuu on kohta mennyt ja vaikka jo tammikuussa minulle piti tulla kutsu työllisyyden (vai työttömyyden?) kuntakokeilun piiriin, mitään kutsua ei ole vieläkään kuulunut! Eivätköhän nekin rahat ole täällä mustassa aukossa ja hukkaputkessa:
File:Rantaväylän tunnelityömaa, Naistenlahti 01.jpg

Rantaväylän tunnelityömaa, Naistenlahti

Minusta turmeltu maisema Armonkalliolla ja Santalahdessa on aivan kauhean näköinen! Aspinniemi on kasattu täyteen louhintajätettä ja eikun loput Näsijärveen... Joku muukin on kanssani samaa mieltä: Tunnelityömaa tuhoaa kaupunkia. Meillä täällä Tampereella on aivan mahtavat päättäjät. Minä en ole yhtään heistä sinne äänestänyt, koska äänestämäni henkilöt eivät ikinä pääse läpi...
Pitäisi ottaa huomioon, että Tampereella on 200 000 asukasta eikä 2 000 000, mutta kun suhteellisuudentajua ei ole niin sitä ei sitten ole. Joidenkin mielestä nämä suuruudenhullut hankkeet ovat edistystä ja kehitystä, toisten (kuten minun) mielestä nuokin rahat (joita ei loppujen lopuksi edes ole...) olisi voinut käyttää esim. homekoulujen korjaamiseen, nykyisten teiden kunnossapitoon ja vastaaviin tarpeellisiin kohteisiin.

4 kommenttia:

  1. Tuo hukkaputki on kyllä yliveto möhläys. Nytkin on hankalaa saada autoa Treella käydessä mihinkään järkevään edulliseen paikkaan, niin eikös jo sotketa taas kuvioita. Kohta Hämeenkadulla kävellään ja ihastellaan tunnelin aukkoja, kai.

    Sitten tuo iso korkea hotellin rumilus ja kaikki pitää tunkea siihen rautatien päälle.

    Tuo on järkyttävä summa mitä Tre maksaa työttömistään. Olisi kyllä muitakin keinoja, kunhan niitä vaan haluttaisiin käyttää.

    VastaaPoista
  2. Epäilevä kirjoitti:
    "Kuntakokeilussa puolestaan ei ole edetty odotetulla tavalla."
    http://www.tampere.fi/tampereinfo/ajankohtaista/6HcHnhPA4.html

    Enpä nyt sanoisi ainakaan tällä osaamisella, että Kuntakokeilusta kauheita odottaisin (testauksessa itsellä parasta-aikaa). Ainoaksi hyväksi asiaksi omalta osaltani tässä koen, että työlllistän (=ylläpidän työpaikkaa) yhtä leipänsä "kouluttajana" saavaa hlöä. Ainoa anti on "mene työkokeiluun". Eipä siinä, kyllähän ilmaistyö/talkootyö on meille suomalaisina tuttua =) . Tästä työkokeilusta, joka siis muutettiin KOKEILUKSI kun työharjoittelua käytettiin liian härskisti hyväksi, lakimuutos 2013. Mutta tosiasiassahan hyväksykäyttö ei muutu, sana vain. Ihmettelen vain, että kuinka paljon kohta kaikista henkilötyövuosista tehdään ilmaistyönä työharjoitteluna/työkokeiluna ...

    VastaaPoista
  3. Heips! Ihan vain kommenttina täältä Jyväskylästä. Kyllä täälläkin osataan: meillä on maailman ainut maanpäällinen tunneli. Täysi turhake, joka piti rakentaa, jotta kansa pääsee "helpommin" rallien aikaan kulkemaan Siltakadun yli. Tunnelin oheen rakennettu parkkihalli taas on osittain veden pinnan alapuolella ja seinät tihkuvat jo nyt vettä, parin vuoden käytön jälkeen. Andersson haluaa muiston itsestään joka paikkaan. Täysi turhake koko äijä! VAihtoon!

    VastaaPoista
  4. En edes odottanut kuntakokeilulta mitään, mutta jäin ihmettelemään miksei kutsua lopulta tullutkaan!

    Näissä suuruudenhulluissa rakennushankkeissa ei suinkaan ole kyse korruptiosta, eihän? Suomessahan ei sellaista ole...

    VastaaPoista