keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Lomaltapaluutunnelmissa

I'm back :-). Olen lomaillut muissa maisemissa kaksi viikkoa ja kylläpä
tekikin maisemanvaihdos minulle hyvää! Työtön ei tosin koskaan ole -
ainakaan henkisesti - lomalla työttömyydestä, koska hän katsoo aina
kaikkea työttömän näkökulmasta. Mietin esim. jossain ihanassa
kahvilassa, että tällaisessa paikassa olisi aivan upeaa olla töissä!
Palkka ko. maassa tosin olisi työmarkkinatuen luokkaa, mutta sillä saisi
ainakin 30% enemmän. Jos haluaisin lähteä ulkomaille (EU-maahan)
työnhakuun kolmeksi kuukaudeksi, niin työmarkkinatuella se ei olisi
mahdollista - se onnistuu vain ansiosidonnaisella tai peruspäivärahalla.
Reilu meininki, vai mitä? Pitää siis ymmärtää lähteä jo ansiosidonnaisen
aikana, jos on lähteäkseen. Näin ylijäämäkansalaisena olisi tietenkin
pitänyt lähteä Suomesta jo ajat sitten, kun ei kerran työpanokseni
täällä kelpaa, vaan ei se taida kelvata missään muuallakaan...

1 kommentti:

  1. Mitään reilua meininkiä taida nykyään missään olla ... vääryydeltä tuntuu, "työttömällä on oikeus ..." mutta itsellä ei sitä oikeutta olekaan. Toinen vääryys on korotusosa, jota kuuluisi saada jos osallistuu kursseille tms. aktiviteetteihin, mutta 500+180 päivän jälkeen sitä ei enää saakaan. Ne joilla on niille annetaan jne.

    VastaaPoista