keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Viimeisiä


Nyt sai sitten olla tasan viimeinen kerta työvoimapoliittisessa koulutuksessa ja palkattomassa työharjoittelussa – työstä pitää aina maksaa palkkaa oli työ sitten millä nimellä tahansa! Totuus tietenkin on se, etten olisi saanut tuota(kaan) harjoittelupaikkaa, jos olisin siitä vielä kehdannut palkkaa pyytää…  Viimeiseksi kosketuksekseni työelämään se joka tapauksessa tulee jäämään.  On ollut mielenkiintoista nähdä, millaisilla ihmisillä on työpaikka (hyvin monenlaisilla) ja millaisilla taas ei (minulla). Minä kun tarvitsisin sen työpaikan yhtä paljon kuin nuo työssäkäyvät - ja itse asiassa vielä enemmän, koska he ovat olleet ”koko ikänsä” töissä ja minä todellakaan en. 

Viimeisen palkkani sain toukokuussa 2009 ja viimeinen työhaastatteluni oli 44 vuoden ”korkeassa” iässä vuonna 2011. Vaikka parasta ennen – päivämääräni on selvästikin jo mennyt, ei viimeinen käyttöpäiväni vielä olisi ohitettu. Minkä minä sille sitten kuitenkaan voin, etten enää kelpaa mihinkään työpaikkaan? On vain yritettävä selviytyä jotenkin – viimeiseen asti.

3 kommenttia:

  1. Olen aivan samaa mieltä, kyllä työstä on palkka saatava.

    Mihin tämä yhteiskunta oikein on menossa, kun sinuakin ajattelen, sinulla olisi vielä parikymmentä vuotta työelämää jäljellä. Ikärasismi todella jyrää. Sitten toitotetaan, että pitää pysyä pitkälle yli kuuskymppiseksi töissä. Missä?

    Olen sinua melkein 10 vuotta vanhempi ja minäkin (ennen tk-eläkettä) aina ajattelin, että vielä yli 10 vuotta olisi töitä, JOS saisi töitä. Ja voisi kasvattaa eläkettään.

    Usko vaan, myötäelän tilannettasi, vaikka eihän se mitään auta.

    Voihan v.

    VastaaPoista
  2. Järkevä päätös hypätä tuosta oravanpyörästä pois.

    Aika näyttää mihin päädytään. Haasteita on edessä siellä ja täällä.

    Yhteiskunta kehittyy kovaa vauhtia. Meidän aikana ollaan edetty teknisessä kehityksessä hurjaa vauhtia ja vauhti vain kiihtyy. Edelleen kehitys perustuu kasvuun. Missä vaiheessa tulee kasvun rajat eteen.

    Globalisaatio lyö kapuloita rattaisiinsa. Kuka vastaa mistäkin ja hyötyy. Vastataanko kansakuntana unioineissa muiden veloista. Poikkeaako makrotalous omasta taloudesta perimmiltään.

    Muuttuuko työn käsite.

    VastaaPoista
  3. Kitos myötäelämisestäsi, Rantakasvi!

    VastaaPoista