maanantai 27. kesäkuuta 2011

Köyhyysrajan alapuolella

Olen nyt hakenut ensimmäisen työmarkkinatukeni noin kuuteen vuoteen. Tällä kertaa työmarkkinatuelle putoaminen on tuntunut tuhat kertaa pahemmalta kuin viimeksi. Yritin todella hakea ja saada työpaikkaa, ettei näin olisi käynyt. Viime kerralla pelastuin kahdeksi vuodeksi töihin ennen tm -tuen loppumista kokonaan. Nyt tiedän, ettei niin tule enää käymään, vaan putoan lopullisesti nollatuloihin (jos nyt ansiosidonnaista päivärahaa tai työmarkkinatukeakaan voi tuloiksi sanoa).  Jo ansiosidonnaisen hakeminen on tarpeeksi nöyryyttävää, mutta silloin olin sentään köyhyysrajan (1000 €/ kk) yläpuolella. Työmarkkinatuen tai nollatulojen varassa (kokonaan puolison elätettävänä) oleminen ei ole ihmisarvoista elämää! Nyt saisi olla Joku Muu (joka saa kaikki työpaikat) sijastani hakemassa työmarkkinatukea ja minä voisin olla töissä. Minulle riittäisi vaikka osa-aikainen työ, josta saisin edes sen tonnin kuussa käteen, mutta minä en saa MITÄÄN työtä!

6 kommenttia:

rantakasvi kirjoitti...

Meillä on tilanne se, että itse olen työmarkkinatuella ja mies on ansiosidonnaisella. Hän oli jo työmarkkinatuella aiemmin, mutta pääsi kunnan järjestämiin "hanttihommiin" kymmeneksi kuukaudeksi. Näin ollen nyt hänellä on ansiosidonnainen, joka on pari sataa euroa kuussa isompi kuin työmarkkinatuki. Akateemisesti koulutettu, kahden tutkinnon ja pitkän työuran tehnyt, hänkin, kuten minä.

Vitsit on meillä vähissä. Riidellään välillä ihan turhista asioista.

Voimia Sinullekin!

Seal kirjoitti...

Joo, pakko myöntää ettei tämä yhteiskunta taidakaan olla mikään "lottovoitto".

Itse jäin työttömäksi noin 5 vuotta sitten, jonka jälkeen olen opiskellut yhteensä jo 4 vuotta. Eipä pahemmin näy valoa opiskelunkaan jälkeen, kun ikää on jo melkein 50. Pitkä työttömyysaika on syönyt itseluottamusta sen verran, ettei potkua tunnu riittävän edes ainoaan kuviteltavissa olevaan työllistymismahdollisuuteen - oman firman perustamiseen...

Jatketaan kuitenkin taistelua... Ehkä tämä joskus vielä iloksi muuttuu..

Tsemppiä Rantakasvinkin perheelle!

TOIvoton työtön kirjoitti...

Olisi syytä muuttua iloksi, vaan ei siltä näytä. Oman firman perustaminen eli itse itsensä työllistäminen todellakin voisi olla ainoa realistinen työllistymismahdollisuus, mutta se asiakashankinta - kuka jaksaa ryhtyä siihen, kun kilpailu lähes joka alalla on kuitenkin niin kovaa.

rantakasvi kirjoitti...

Seal, kiitos tsemppauksesta!

Yritystoiminta on meillä kokeiltu. Kun mieheltä oli vähissä (jäljellä puoli vuotta) ansiosidonainen, hän perusti yrityksen. Sai starttirahaa, ja yhdessä kaikin voimin koitettiin hankkia asiakkaita. Ei onnistunut, pitäisi olla pääomaa ensi alkuun, että saisi keskittyä markkinointiin. Puolitoista vuotta kesti, sitten oli pakko lopettaa, että pääsi takaisin ansiosidonnaisen lopuille päiville. Ainoa mitä jäi, oli Finnveran laina(sillä hankittiin tietokoneet ja ohjelmat)! Sitä tässä maksellaan vieläkin, saatiin lykkäystä.
Miettikää tarkkaan, kannattaako ryhtyä yrittäjäksi.

Meillä on kaikki kokeiltu.

Voimia edelleen!!

Seal kirjoitti...

Tuntuu koomiselta, kun Katainen lausuu, että "työtä tekevien verotusta pitää helpottaa, jotta se kannustaa työn tekemiseen". Itseäni ei ainakaan tarvitsisi sen kummemmin kannustaa töihin. Olis vaan tosi mukavaa tehdä töitä ja saada siitä palkkaa. Aikaisempia töitäni (rakennusteollisuudessa) palkattiin tekemään virolaisia ja puolalaista kavereita, koska henkilöstösivukulut saatiin samalla leikattua pois...

Olen paljon miettinyt vanhaa suomalaista viisautta: "Jos et näe tunnelinpäässä valoa, niin katsot väärään suuntaan."
En tosiaan nyt oikein tiedä, mihin suuntaan sitä vielä voisi vilkuilla...

rantakasvi kirjoitti...

Niinpä.
Tuo 'työhön kannustaminen' on kummallinen sanonta. Olen varma, että työttömista on niitä kannustettavia murto-osa. Meitä, jotka tosissaan haluaisimme tehdä töitä ja saada palkaa, ei tarvi kannustaa, vaan antaa sitä työtä.

Toinen sanonta on se jota minä ihmettelen: "Kun yksi ovi sulkueutuu, monia uusia avautuu, pitää vaan nähdä ne".
En oikein näe uusia ovia enää tässä ikäsyrjinnän luvatussa maassa, yli 50v kun olen.