maanantai 13. elokuuta 2018

Työmarkkinatuelle putoamisesta



Työmarkkinatuelle joutuminen eli kirjaimellisesti putoaminen on monella tapaa häpeällistä, nöyryyttävää ja tuntuu rangaistukselta, koska ahkerista ja lukuisista työnhakuyrityksistäni huolimatta en onnistunut (pienehkön) ansiosidonnaisen päivärahani aikana työllistymään.

Olipa mennyt oudoksi tuo ensimmäisen työmarkkinatuen hakeminen sitten viime kerran (2011). Työssäoloehdon täyttymistä kysyttiin, mutta 26 viikkoa töitä viimeisen 28 kuukauden aikana ei tietenkään voi täyttyä silloin, kun putoaa ansiosidonnaiselta?! Sitten kysyttiin, olenko ollut ”työllistämistä edistävissä toimenpiteissä viimeisen yhdeksän vuoden aikana ennen työttömäksi jäämistäni. Tämä tarkoittaa siis aikaa heinäkuusta alkaen vuosina 2007 – 2016. Outoa kysyä tuollaista? (Olin jopa töissä ajalla 7/2007 – 5/2009.) Saapa nähdä, minkälaisia selvityksiä tässä vielä pitää antaa ennen kuin huikea tm-tuki alkaa juosta.

En keksinyt, miten TE-toimiston omilta sivuilta saisin lähetettyä ansiopäivärahan lakkautuspäätöksen, mutta Kelan sivuilla sentään liitteen lähetys onnistui. TE-toimiston sivuilla lähettäminen ei onnistukaan, vaan siellä pitää jättää yhteydenottopyyntö asiasta. (Aikaisemmin mielestäni työttömyyskassasta toimitettiin suoraan lausunto TE-toimistolle?) No, TE-toimistosta soitettiin minulle jo ja kerrottiin, että nyt työmarkkinatuelle jouduttuani minulla on suuri ilo ja kunnia päästä Tampereen kaupungin työllisyyspalvelujen asiakkaaksi! Näin ollen saan omavalv… eikun -valmentajan.



”Hänen mukaansa kirje ei ole mennyt laajaan jakeluun, vaan sen ovat saaneet kyseisen omavalvojan muutamat asiakkaat.
– Eri asiakkailla on eri tarpeita, tästä syystä jokainen omavalvoja ottaa asiakkaisiinsa yhteyttä yksilöllisin tavoin.”

Täytyy yrittää ajatella positiivisesti ja toivoa, että omavalmennuksesta on sitten myös jotain hyötyä esim. palkkatukityön löytymisen muodossa.


Tampereella kokeilussa on yhteensä 180 työntekijää. Heistä 56 tulee TE-hallinnon puolelta, loput kunnalta. Eduskunta hyväksyi asiaan liittyvän lainsäädännön 28. kesäkuuta. Kokeilu alkoi 1.8.2017 ja kestää 31.12.2018 saakka.
Kokeilussa ovat mukana ne työnhakijat, jotka ovat oikeutettuja Kelan maksamiin työttömyysetuuksiin (työmarkkinatuki tai peruspäiväraha). Kokeilu koskee Pirkanmaalla noin 22 000 työtöntä työnhakijaa. Kokeilun tavoitteena on vähentää etenkin pitkäaikais- ja nuorisotyöttömyyttä sekä tuoda säästöjä kuntien työmarkkinatukimaksuosuuksiin.
Kohderyhmään kuuluvat saavat kokeilun aikana omasta kunnastaan työllistymistä tukevaa palvelua sekä henkilökohtaisen omavalmentajan tai vastuutyöntekijän, joka kartoittaa asiakkaiden tilanteen ja tukee työnhaussa.

8 kommenttia:

  1. Tuo omavalvoja kuvaa työn luonnetta rehellisemmin ja tuo omavalmentaja sopii paremmin julkisuudessa väitettyyn "palvelu"kulissiin.

    VastaaPoista
  2. Itsellä kokemusta "valmennuksesta". Aluksi oli ihan positiivista pystyä puhumaan omasta työttömyydestään jonkun kanssa kunnolla, konsultti jopa tuntui ymmärtävän. Mitenkään konkreettisesti se ei kyllä mainospuheista huolimatta pystynyt auttamaan työnhaussa. Ihan hyviä CV ja hakemusvinkkejä kyllä sain. Lopulta se menikin samoista asioista jankkaamiseen ja turhautumiseen puolin ja toisin. Työkokeiluunhan se johtaa jos töitä tai koulutuspaikkaa ei löydy. Vuoden kokeilujen jälkeen on edessä kuntouttavatyötoiminta.

    VastaaPoista
  3. Kaikenmaailman valmentajat on vähän niin kuin valelääkärit.
    Valepukuun sonnustautuneita amatöörejä.
    Hyvä toki, että joku kuuntelee työttömän murheita, olkoon vaikka valmentaja, mutta taikooko hän palkkatyötä. Epäilen.

    VastaaPoista
  4. Eihän näillä ns. valmentajilla mitään taikasauvaa työllistämiseen ole eikä mitään työpaikkoja "tiskin alla".
    Hieman itsekin pelkään tuota työkokeiluun tai kuntouttavaan työtoimintaan päätymistä. Se kai näissä lopulta tavoitteena on?

    VastaaPoista
  5. Kirjoitin kommentin toiseen blogiin ja lainaan sen tänne:

    "Toisena opiskeluvuotenani keskityin opintojen loppuunsaattamiseen ja lopetin verkostoitumisen. Tätä olen pitänyt suurimpana virheenä uralleni. Muutama kk sitten oivalsin, että tästä olen myös blogissani purnannut, mutten ole tehnyt asian korjaamiseksi mitään. Joten aktivoiduin linkedinnissä. Otin tavoitteeksi julkaista pari kertaa viikossa ja samalla kommentoin kaikkia mahdollisia keskusteluja, joihin koin minulla olevan jotain annettavaa.

    Olen lähettänyt paljon kontaktipyyntöjä mielenkiintoisten julkaisuiden&kommenttien kirjoittajille ja olen myös saanut paljon kontaktipyyntöjä kommenttieni&julkaisuiden perusteella. Verkostoni on kasvanut 30:stä -> 160:een. Keskustelu on siellä paljon aktiivisempaa kuin blogissani, samoin näkyvyys. Blogiani lukaisee muutama sata ihmistä ja paras julkaisuni tavoitti viikossa 10 000 lukijaa.

    Joten, kehoitan sinuakin ottamaan hypyn tuntemattomaan ja kokeilemaan linkedin:iä."

    Itse koen, että nyt on kaikki keinot työllistymiseen käytössä. Hakemustehtailu tuo satunnaisia haastattelukutsuja ja enenevissä määrin vain masentavia hylkäyskirjeitä.

    Olen jopa miettinyt jälleen uuden koulun aloittamista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän ikään mennessä verkostoja joko on tai ei - minun tapauksessani siis ei... Hakemustehtailu on todellakin osoittautunut turha(uttava)ksi. Kouluja tai kursseja (ns. alanvaihtotarkoituksessa) koen myös käyneeni aivan tarpeeksi. Sekään ei ole auttanut työllistymään.

      Poista
  6. Yritä kieltäytyä orjatöistä tuohon 31.12.2018 asti ja "pääset" takaisin te-toimiston asiakkaaksi. Toivotaan että parhaimmassa tapauksessa tuosta on jotain hyötyä palkkatyön muodossa. Tässäpä yksi kirjoitus tuosta mukatyöllisyyskokeilusta.
    https://tuloksetontaopiskelua.wordpress.com/2018/08/10/tampereella-taytetty-sata-uutta-tyopaikkaa-viikossa/

    Ja tämän mukaan sinun pitäisi olla onnesta soikeana kun pääset tuohon palveluun sillä "työttömien tyytyväisyys palveluihin on suorastaan pohjoiskorealaisella tasolla." Että näin teillä Tampereella.
    https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/242323-tampereen-ylistetty-tyollisyyskokeilu-paattyy-jo-joulukuussa-tyottomien-kannalta-tosi

    "Minusta meidän kaikkien pitäisi nyt tehdä töitä sen eteen, että turvattaisiin työvoiman saanti yrityksille, mitä he tällä hetkellä tarvitsevat."
    Eli tärkeintä on että nyt kannat kortesi kekoon vaikkei sinulle palkkaa maksettaisikaan. Vaikuttaa myös olevan suuri huoli että kokeilussa mukana olevat päätyvät vuodeksi takaisin te-toimistoon ja siitä sitten taas vuoden 2020 alussa maakuntien vastuulle. Jos tuo kokeilu olisi tuonut palkkatyöpaikkoja jopa 100 viikossa niin mitään huolta ei olisi. Itsekkin antavat ymmärtää ettei ne työttömät sieltä muualle pääse kuin toimenpiteestä toiseen ja pysyvät yhtä työttöminä nyt ja vuonna 2020 ja siitä eteenpäinkin. Että näin.

    VastaaPoista
  7. Katsotaan nyt ensin, tuleeko edes minkäänlaista yhteydenottoa omavalv... siis -valmentajalta vuoden loppuun mennessä. Pormestari Lyly sanoo, että: "Meillä on iso tarve saada ihmisiä töihin". Ennen kaikkea "meillä" olisi kovin iso tarve saada niitä oikeita työpaikkoja eikä mitään muka sataa tempputyöllistämispaikkaa viikossa(?!). Tuskin niitäkään noin paljon on. Jos yrityksillä kerran on työvoimalle valtava tarve, varmasti palkanmaksuhalujakin on - vai eikö sittenkään ole?

    VastaaPoista