keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Työpaikattomuus nujertaa ja nöyryyttää

Kun hakee Googlella hakusanoilla työttömyys nujertaa, niin eiköhän hakutulokseksi tule enimmäkseen kirjoituksia työttömyyden nujertamisesta. Näissä yrityksissä nujertaa työttömyys erilaisilla ”toimenpiteillä” on kuitenkin yleensä kyse nimenomaan työttömien kiusaamisesta ja nujertamisesta. Pelkkä loputon työpaikattomuus jo sinänsä riittää nujertamaan ja nöyryyttämään ihmisen ihan ilman mitään kyykyttämistäkin.

Jälleen kerran jouduin tunnustamaan/ myöntämään työpaikattomuuteni eräissä sukujuhlissa kysyttäessä (kysyjänä yksi serkuistani, joka on väitellyt tohtoriksi) missä olen töissä. No en missään; Olen ”kotirouva olosuhteiden pakosta”, koska en vain saa työpaikkaa mistään! Että se voi olla noloa/ häpeällistä/ nöyryyttävää jne…

Nöyryyttävät kokemukset ovat psykofyysisiä traumoja, jotka paranevat hitaasti. Nöyryytys tarkoittaa arvokkuuden kokemuksen riistämistä. []. Nöyryytykset vaikuttavat yksilöihin ja laajemmin myös kokonaisiin kansakuntiin. Nöyryyttävänä voidaan kokea työtoverin tai puolison suusta kuultu tölväisy, penkin alle mennyt esiintyminen, työttömäksi joutuminen, taloudellinen ahdinko tai sosiaalisen aseman menettäminen. Nöyryytyksessä ihminen kokee joutuvansa keinottomana vääryyden kohteeksi tai alistetuksi."


6 kommenttia:

tth78 kirjoitti...

Toivottavasti tätä ongelmaa ryhtyisi piakkoin jokin työryhmä miettimään, sillä 80-luvun täystyöllisyyttä emme tule enää kokemaan tässä alati hupenevien työpaikkojen maassa. Asiaa jotkut ovat jo blogissaan pohtineet:

http://jairipalonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244224-mita-tehdaan-ylijaama-ihmisilla

Sitähän me tunnumme olevan, ylijäämä-ihmisiä. Kaikenlainen teknologinen kehitys on ajanut meidät tilanteeseen, jossa harvenevalle joukolle riittää työtä.

Anonyymi kirjoitti...

Itseä ei sinänsä nujerra työttömyys vaan ainainen tietynlainen varuillaan olo jonka työttömyys tuo mukanaan. Jos olisi oma asunto ja tilillä sen verran rahaa että loppuelämäni eläisin sillä hyvää elämää (en tarkoita edes mitään pröystäilevää) niin työttömyys ei juurikaan nurjertaisi. Nyt taas on rakennettu systeemi missä nurkan takana vaanii tulottumuus tai vähintään lippulappusten lähettelyä sinne ja tänne jotta edes perustarpeet tulisi täytetyiksi. Ja nythän näyttää myös että kaikenlaiset karenssiansat on lisääntyneet.

Vaikka työllisyyden väitetään kasvavan niin perusturvan varassa elävien osuus nousee. Ja nousee taatusti tänäkin vuonna johtuen mm. ansiosidonnaisen keston lyhenemisestä.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005404251.html

tth78 kirjoitti...

Alituinen epävarmuus kaikesta, on asia jota vanhemmat ikäpolvet eivät kokeneet. Ainakaan siinä mittakaavassa kuin mitä nykyisin se koetaan. Vai miksikö muutoin syntyvyys on alhaisempi kuin 1850-luvun nälkäkuolema-vuosien?

Tulevaisuuden toivottomuus lykkää monilla ns. elämän aloittamista ja toisilla se tapahtuu ihan automaattisesti kun heidät syrjäytetään tästä yhteiskunnasta.

Anonyymi kirjoitti...

Sano, että pidät blogia, josta saat tuloja. Ei sinun tarvitse kertoa yksityiskohtia, jos et halua ja jos et halua heidän lukevan tätä blogia. Mitä se kenellekään kuuluu. Ymmärrän kyllä tuon kysymyksen kipeyden. Siksi itse en edes jaksa sukulaisvierailuja. Tietysti siinä syrjäytyy osittain.

Sillä ei kuitenkaan ole niin väliä, mitä tekee pintapuolisilla sukulaissuhteilla? Ihminen on nykyään sitä mitä tekee. Se määrittää ihmisarvon. Siis työllisten mielestä, itse en näin ajattele.

Olen joskus myös miettinyt, että eikö ole mitään julkaisua joka haluaisi maksaa blogisisällöstäsi?

Olet ihan paras kun jaksat pitää tätä blogia. Sitä tarvitaan. Kunnioitan sinua siitä.







Työpaikaton kirjoitti...

"Kaikkien työpanosta ei tarvita" - erityisesti ei näyttäisi olevan kysyntää minun työpanokselleni.

Tämän blogini aihe, jota itse pidän tärkeänä ja liian vähän käsiteltynä, ei ole ns. mediaseksikäs. Mitään tahoa ei todellakaan kiinnostaisi maksaa tästä senttiäkään! Arvostusta bloggaajana(kaan) en siis nauti, joten välillä on motivaatio hukassa. Kiitos sinulle, joka koet blogini tarpeelliseksi!

tth78 kirjoitti...

Olen samoilla linjoilla työpaikattoman kanssa siitä, että aiheena työttömyys tulee aika nopsaan kaluttua puhki. Itsekin jaksoin siitä aikani marista, muttei se alun jälkeen enää auttanut edes purkamaan sitä suunnatonta jurppimista, jonka itse työttömyys aiheuttaa.

Harvempi bloggaaja taitaa arvostusta saada. Ajalta ennen internettiä olisimme työpaikattoman kanssa viikottaisen kolumnin kirjoittajia ja siten ammatinharjoittajia, ammattinimikkeellä: toimittaja. Digitaalisen ajan myötä, monien ääni pääsee kuuluville, mutta samaan aikaan määrien kasvaessa, se oma ääni hukkuu muiden joukkoon. Puhumattakaan siitä, että on jo totuttu siihen, ettei ajatuksien esille tuomisesta kukaan halua maksaa.

Kyllä minäkin aina luen blogiasi, vaikken aina löydä kommentoitavaa. Ehkä minullakin turnajaiskestävyys alkaa olla ehtoopuolella kun en enää uusia näkökulmia aiheesta tahdo löytää.