keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Työpaikattomuus on oikeasti vaativaa

Työpaikattomuus vaatii jatkuvaa rahattomuuden/ vähärahaisuuden, arvottomuuden, kelpaamattomuuden, torjutuksi tulemisen, ulkopuolisuuden ja työpaikallisten joukkoon kuulumattomuuden sietämistä. Kuinka moni oikeasti jaksaa tuollaista joka päivä? Työpaikattomien jaksamista ja sietokykyä pitäisi arvostaa jatkuvan työpaikattomuudesta syyllistämisen ja rangaistusten tarjoamisen sijaan! Myös rekrytoijien olisi syytä arvostaa työttömän työnhakijan psyykkistä kestokykyä sen sijaan, että hakija hylätään heti siksi, että hän on sillä hetkellä ilman työpaikkaa.

Työpaikattoman päivät ovat vailla rakennetta, jatkuvaa idlaamista päivästä toiseen työikäisenä, työhaluisena, työkykyisenä ja työtaitoisena… On rasittavaa yrittää joka päivä viihdyttää itseään muun/ paremman/ järkevämmän/ tuottavamman tekemisen puuttuessa.

Entisestään hauras itsetunto ei myöskään parane jatkuvasta työnhaussa torjutuksi tulemisesta ja kelpaamattomuudesta. Oman tilanteensa vertaileminen toisiin on kaikkein pahinta - ja se onkin paras jättää tekemättä.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Asian voi kääntää näinkin. "Olen iloinen ettei minulla ole työpaikkaa, koska luultavasti rakennus kärsisi kosteusvaurioista ja sisäilmaongelmista ja sairastuisin astmaan tai nykyinen sairauteni pahenisi." Ja terveyttähän ei mikään korvaa! (Itselläni on siis vaatimus työpaikan suhteen: ei riitä pelkkä työsopimus ja palkka, vastineeksi haluan terveen työpaikan.) Työtähän ihmisellä riittää ihan kotonakin (ainakin minulla perheenäitinä), kukaan ei oikeastaan ole työtön. On vain työpaikattomia, palkattomia, työtä hakevia, työtä etsiviä... Paras mittari hyvinvoinnille voisikin olla se, paljonko Suomessa on terveitä työpaikkoja työikäisille ihmisille. Työllisien määrä suhteessa töissä oleviin sairasteleviin ihmisiin kertoisi sekin ettei työllisyys ole aina hyvinvoinnin mittari kansakuntien vertailussa.

Seuraavalla kerralla kun tulee puhetta sanktioista, mainitse että olet onnistunut pysymään terveenä työnhakijana etkä siten tuota sen suhteen kuluja yhteiskunnalle. Itselläni on krooninen sairaus, ja teen töitä sen eteen että olisin työkykyinen vähän laajemmalla skaalalla. Mutta silti poden huonommuutta etten ole palkkatöissä! Osaisinpa olla itselleni armollisempi.

Työpaikaton kirjoitti...

Totta on, että perheenäidillä riittää kotitöitä, mutta kun ne eivät valitettavasti millään tasolla korvaa palkallista työpaikkaa.

Esität hyvin kiintoisan näkökulman työpaikattomuuteen. Nykyään tuntuu olevan työpaikalla sisäilmasta sairastuminen hyvin yleistä - ja on totta, ettei terveyttään kannata työpaikan vuoksi menettää! Terveys on ehdottomasti tärkeysjärjestyksessä työpaikan edellä.

Koitetaan olla itsellemme armollisia koetusta huonommuudestamme huolimatta.

Työttömän ajatelmia kirjoitti...

Itse olen jo niin tottunut hylkäyksiin, että ne eivät enää satuta, vaan kirvelevät. Olen samaa mieltä, että työttömyys vaatii kovaa henkistä sietokykyä.