perjantai 20. tammikuuta 2017

Puoli vuotta työttömänä

Tänään on kulunut puoli vuotta siitä, kun määräaikainen työni Tampereen kaupungin palveluksessa loppui. Aikaa on kulunut jo saman verran kuin palkkatukityöjaksoni kesti. Sain sentään olla puolet vuodesta 2016 töissä, kun melkein heti palkkatukijakson perään jatkui vielä neljä kuukautta projektityötä. Projektityö olisi saanut olla huomattavasti pidempi, mielellään ihan vakituinenkin… Vaan eipä minun kohdalleni sellaista ole sattunut enää vuosikausiin - eikä oikeastaan koskaan.
Tosiasiallisesti olen ollut toukokuusta 2009 lähtien työttömänä seitsemän vuotta kahdeksan kuukautta miinus kymmenen kuukautta.

TE-palvelut näyttää aktivoituneen viime aikoina, koska puolen vuoden sisällä on tullut kaksi kutsua pakkoinfotilaisuuksiin (seuraava on tammikuun lopussa). Näissä tilaisuuksissa on kuitenkin se huono puoli, että ne eivät lisää työpaikkoja muuta kuin kaikenlaisille konsulteille ja rahastajille. En muista aiemmin ansiosidonnaisella päivärahalla ollessani saaneeni vastaavia kutsuja – johtuiko se sitten siitä, että olin aktiivisesti venyttämässä päivärahaa työvoimapoliittisissa koulutuksissa (silloin kun se vielä oli mahdollista).

Pahinta kaikessa on se, ettei todellista työllistymismahdollisuutta edes ole: Ensinnäkään ei ole työpaikkoja, joita voisin hakea. Toiseksi, jos löydän jonkun paikan, jonne laitan hakemuksen, ei minua kutsuta haastatteluun. Jonkinlainen työllistymismahdollisuus edellyttäisi paljon haettavia paikkoja sekä useita haastattelukutsuja. Vuosina 2004…2007 olin useissa työhaastatteluissa – eniten niitä oli vuonna 2007, jolloin olin töissä. Tuolloin pääsin muutenkin lähes aina hakemuksen laitettuani haastatteluun. No, noista ajoista on 10 - 13 vuotta ja olin silloin vasta neljäkymppinen.

Työllistymismahdollisuudeksi jää tässä minun tapauksessani ainoastaan saada työpaikka ns. tiskin alta, mutta se tapahtui kerran palkkatukityön ja lyhyen projektityön muodossa, joten ei tapahtune enää toista kertaa…

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vaikutat kyllä fiksulle ja työkykyiselle ihmiselle, mutta valitettavasti ikäiselläsi työttömällä ei ole nykyisin enää mitään realistisia mahdollisuuksia oikeasti työllistyä. Se ei ole sinun syysi. Ne syyt löytyvät työnantajien mahdottomista vaatimuksista ja asenteista.

Ja lopulta onko se työttömyys niin paha asia? Itse olin työssäkäyvänä jatkuvasti väsynyt, stressaantunut ja elämä tuntui oikealta elämältä vain viikonloppuisin ja loma-aikoina. Rahaa kyllä oli, muttei ikinä aikaa käyttää sitä.

Yhteiskunta ja yleinen mielipide luo paineita olla ”kunnon ihminen” ja sitä ei mukamas ole jos et tee työtä. Fakta kuitenkin on, ettei täällä kaikille halukkaille löydy mitenkään sitä palkallista oikeaa työtä ja vallitseva työttömyystilanne tulee vain kasvamaan tulevaisuudessa automaation ynnä muun sellaisen lisääntyessä.

Sinuna alkaisin harrastamaan jotakin mielekästä harrastusta ja sellaista toimintaa mitä on aina nuorena unelmoinut tekevänsä. Tokihan sekin tietenkin vaatii sitä rahaa, jota on mahdotonta saada enemmän ilman työtä tai jotakin lottovoittoa. Kaikessa mielekkäässä tekemisessä se raha ei kuitenkaan merkkaa ja mielestäni ylipäätään ihmisten pitäisi pyrkiä pois sellaisesta pihistä rahan ahneudesta ja materialistisesta elämän tavasta.

Pointtini kuitenkin on, ettet ole ihmisenä mitenkään ”toivoton”, vaikka se työn hakeminen siltä tuntuisikin.

NILS ERIK Willberg kirjoitti...

Toisaalta on kuitenkin huomioitava, että vastentahtoisessa, pitkittyneessä työttömyydessä on kovin vaikea muistaa ne tilanteeseen liittyvät 'hyvät' puolet. Lisäksi mukana kulkee kaiken aikaa niukka taloudellinen liikkumavara ja - yhä varmemmin - työvoimapoliittisten "aktivointitoimien" lisääntyminen. Viimeksi mainittu herättää perusteltua, suurtakin pelkoa tulevista tapahtumien käänteistä: mitä kaikkea (ikävää) vielä onkaan odotettavissa.
Nuorempana unelmoidut asiat ovatkin siis enemmän työllisinä säilyneiden mielessä; työttömillä pääasialliset ajatukset liikkuvat siinä, miten voisi osallistua yhteiskunnan toimintaan saamalla samalla myös oikeudenmukaista taloudellista kompensaatiota ja miten välttää TE -keskuksen uhkaavat ja epäoikeudenmukaiset toimenpiteet. Viimeksi mainitussa tavoitteena (epärealistisena?) on tietysti päästä pysyvästi irti TE -keskuksen "asiakkuudesta".
Toisaalta, onhan meillä vielä laaja toimiala, jolle vanhatkin työllistyvät, so. sosiaali- ja terveysala. Siellä niitä haettavia paikkoja on vielä paljon, jolloin ikäkysymyskin on käytännössä pakko sivuuttaa rekrytointikriteerinä...

tilanne pahenee kirjoitti...

Vaikeaa on nykyään työllistyä. Tuttavani, sähköpuolen suunnittelija, "pääsi" eli joutui 2 vuoden ansiosidonnaisen jälkeen lähihoitajakoulutukseen. Hoitoala taitaa tulla kaikille pitkäaikaistyöttömille eteen kun/jos on pakko ottaa mitä työtä/koulutusta vaan.

Anonyymi kirjoitti...

Toisaalta hoitoala ei kyllä kaikille sovi ja alalle on psykologiset soveltuvuustestit.

TOIvoton työtön kirjoitti...

Olen useasti netistä joutunut lukemaan etteivät viisikymppiset edes lähihoitajaksi kouluttautuneena kelpaa töihin. Omalta kohdaltani olen hoitoalan sulkenut pois jo ajat sitten.