tiistai 5. tammikuuta 2016

Tipatonta tammikuuta

Olen päättänyt harjoittaa itsekuria ja pidättäytyä viinin ja siiderin litkimisestä koko tammikuun. Sellaista ”tissuttelua” kun tulee harrastettua valitettavasti hieman liikaa. Suosikkisiiderini maksaa yli 4 €/ pullo, joten myös säästöä kertyy, vaikka tällä hetkellä rahatilanteeni onkin parempi kuin pitkään aikaan. Paino-ongelmien vuoksi (koska niitä ei ole) minun ei tarvitse kieltäytyä alkoholista. On kuitenkin kiinnostavaa havaita muuttuuko alkoholittomuuden myötä jokin asia voinnissani, joka on enimmäkseen hyvä ajoittaista - alkoholin juonnista riippumatonta - järkyttävää niskakipua lukuunottamatta. Epäilen muuten niskakivun syyksi mahdollista kulumaa, jolle ei sitten voi mitään tehdä, koska vaiva on alkanut vasta noin 45-vuotiaana.

At the moment I don't drink any wine.

2 kommenttia:

  1. Meillä on tyttären kanssa suunsiistimistammikuu. Toisin sanoen kiroilusta sakotetaan! Jokainen ruma sana maksaa euron ja voittanut saa kuun lopussa koko potin. Voittaja on siis se, kummalta ärräpäitä lipsahtelee vähemmän. Katsoimme, että meillä tuo pahe on ehkä se akuutein rajoitettava tällä erää...

    VastaaPoista
  2. Minä myös olen syyllistynyt aiemmin liialliseen kiroiluun, mutta jotenkin se tapa on vähentynyt viime vuosina. Varsinkin kun olen huomannut, että toisten kiroilu kuulostaa suorastaan idioottimaiselta, niin miksi itsekään kiroilisin? Pyrin korvaamaan ärräpäät lievemmillä ilmaisuilla, jos sellaisia meinaa lipsahtaa.

    VastaaPoista