perjantai 17. tammikuuta 2014

Ulkopuolella




Olen pudonnut työelämän ulkopuolelle sekä työmarkkinoiden ulkopuolelle. Minulla ei ole (enää) minkäänlaista mahdollisuutta kilpailla työelämässä ja työmarkkinoilla menestyvien (nuorten) työpaikanvaihtajien kanssa. Mitään uutta erityisosaamistakaan en voi enää saada, koska jos nyt opettelisin jonkun uuden alan tai taidon, niin minulla pitäisi olla siitä vuosien kokemus ennen kuin olisin erityisosaaja työmarkkinoilla. Lisäksi olisin silloin jo reippaasti yli 50-vuotias, mikä ei surkeaa asemaani työnhakijana yhtään parantaisi. Olisiko siis jo aika luovuttaa ja hyväksyä osansa lopullisesti ei-työmarkkinoille-kelpaavana, ei-haluttuna työntekijänä?
 
Minun pitäisi keskittyä kokonaan ”johonkin muuhun” asiaan ja unohtaa haihattelu työpaikan saamisesta. Jos jonkun työpaikan vielä onnistuisinkin saamaan, se ei mitä suurimmalla todennäköisyydellä olisi mikään ns. hyvä työpaikka. Eivätpä ne kaksi viimeisintä työpaikkaanikaan mitään loistavia olleet, mutta kelpasivat minulle ja vastaavat paikat kelpaisivat edelleenkin, mutta minä vain en kelpaa niihin… Eteenpäin on kuitenkin jollain tavalla mentävä tällä ei-itse-valitsemallani tiellä. Jos olisinkin vapaaehtoisesti, omasta tahdostani työtön, olisi tilanne aivan erilainen. Nyt minun on lähes joka päivä yritettävä tulla toimeen kelpaamattomuuteni ja suoranaisen häpeän kanssa - enkä pääse siitä millään yli!

35 kommenttia:

  1. Hei,

    voisitkohan tehdä postauksen, johon listaisit kaikki ne toimet, joita olet itse työttömyysvuosiesi aikana tehnyt työllistymisen eteen?

    Mielenkiintoista olisi lukea myös analyysiä siitä, miksei näistä toimista mikään ole johtanut työllistymiseen.

    Tämänkerttainen postauksesi herätti minut ajattelemaa, haluatko sinä todella työllistyä? Vai nautitko sittenkin siitä, että voit valittaa ja kieriskellä itsesäälissä?

    VastaaPoista
  2. Älä ihmeessä luovuta!
    Aina on toivoa, kestää vaan turhan pitkään sinulla työn saaminen. Mutta kun monet hankkivat ihan uuden ammatinkin vielä viiskymppisenä. Kun on pakko.

    Vaikuttaa siltä, että ainoa mahdollisuutesi on opiskelu, ja ihan eri alalle kun millä olet.
    Tämä siis kaikella ystävyydellä, ymmärrän hyvin toivottomuutesi, elin sellaisessa itsekin vuosia. Kunne stk-eläke korjasi.

    VastaaPoista
  3. Kommenttina ensimmäiselle anonyymille kommentoijalle: miten niin toivoton ei haluaisi työllistyä? Olen itse samankaltaisessa tilanteessa kuin hän, tosin vähän nuorempi ja vähemmän aikaa ollut työttömänä, mutta käytännössä omat työllistymismahdollisuuteni Pirkanmaalla ovat tosi huonot. Sellaiset työt, joita olen tehnyt vuosien ajan, on siirretty pois Suomesta halvempiin maihin eivätkä ne takaisin tule, koska erilaiset tukitoiminnot voidaan tehdä ulkomailta käsin. Isot firmat siirtävät ne työt täältä pois, joten se kokemus mitä minulla on, ei anna tällä hetkellä työmarkkinoilla minulle etua oikein mihinkään paikkaan hakiessa. Olen toki hakenut useisiin työvoimakoulutuksiin, tavoitteena kouluttautua uudelle alalle, mutta niihinkin on nyt todella paljon hakijoita, joten sekään ei ole vielä tärpännyt. Esim. yhteen työllistymiskurssiin valittiin 20 henkilöä ja hakijoita oli 274.

    Tällä hetkellä siis välillä tuntuu siltä, että vaikka kuinka haluan työllistyä ja olen valmis kouluttautumaan uudelle alalle, niin se ei kovalla yrittämiselläkään ole helppoa eikä välttämättä onnistu kovin nopeasti. En ole halunnut luovuttaa eli uskon, että se onnistuu vielä joku päivä!

    VastaaPoista
  4. Se vain näyttää edelleenkin olevan niin, että on monia tahoja, jotka eivät ole tutkalla hupenevien työmarkkinoiden todellisuudesta.

    Jostakin suunnasta tarkasteltuna voi tosiaan näyttää siltä, että työnhakija ei (alitajuisesti?) lopulta haluaisikaan tehdä työtä. Tämä näkökulma ei taida kuitenkaan jättää sijaa sille vaihtoehdolle, että tosiasiallisesti järkevää työhön sijoittumisen mahdollisuutta ei ole...se "luontainen selitysmalli" kun hokee automaattina aina vaan, jotta 'kyllä työtä tekevälle löytyy'.

    Toisaalla taas - kuten allekirjoittaneen tapauksessa keskiviikkona - kannustetaan yhä vaan läpi peruskallion vetämään sitä nyhjää tyhjästä. Tässä tapauksessa kyse oli itsensä tyrkyttämisestä mihin tahansa organisaatioon, jolla olisi "kehittämistarpeita". "Idean" olisi sitten tarkoitus johtaa "kehitysprojektin" valjastamiseen, jota halukas kohdeorganisaatio rahoittaisi. Näin kuulemma voitaisiin parantaa kohdeorganisaation toimintaa siten, ettei varsinaisen vakihenkilökunnan tarvitsisi uhrata siihen aikaresursseja...vaan mistähän sellainen "sopiva, kehittymishaluinen" ja palkanmaksukykyinen ja -haluinen organisaatio mahtaisikaan sitten löytyä? Mainio keino halukkaan ja aktiivisen hakijan "itsensä työllistämiseksi". :-)

    Kehtaankin esittää, että työttömän asenne on pienin ongelma työllistymisessä tämän päivän Suomessa. Asiaa tuntemattomat eivät sitä tietenkään sisäistä, sillä lähikokemuksia ei juuri ole. Uudelle alalle kouluttautumisessa on tosiaan riskinsä, niin työllistymisen kuin motivaationkin osalta. Kuinka hankkia relevanttia työkokemusta (sehän on jo kauan ollut suhteiden jälkeen keskeinen rekrytointikriteeri Suomessa) uudelta alalta kun nykyinenkin työttömyys perustuu usein juuri "riittämättömään" työkokemukseen(työkokemuksen hankinnassakin muuten työnantajien haluttomuus on se ainoa todellinen este)?

    VastaaPoista
  5. Aiemmalle anonyymille:
    Et varmaan ole ollut (pitkään) työttömänä, sillä ihan varmasti jokainen tätä blogia lukeva hakee töitä vakavissaan, täysipäiväisesti, voimiensa ja mielenterveydensä rajoissa. Sillä mitään järkeä työn hakemisessa ei enää ole, eikä yksilöllä ole paljoakaan vaikuttamismahdollisuuksia oman työllistymisensä lisäämiseksi. Sitä eivät auta lisäkoulutus, tohtorin tutkinnot, eikä aina suhteetkaan. Töitä vain ei ole.

    Työnhaku on vaativaa, sanoisin, että paljon vaativampaa kuin monessa työpaikassa sen varsinaisen työn tekeminen. Meille työttömille hetken helpotusta ahdistukseen ja kyvyttömyyden tunteeseen saa tutustumalla YLE:n keskusteluun osoitteessa:
    http://yle.fi/uutiset/onko_tyonhaussa_mitaan_jarkea/6919159

    Meitä työttömiä on paljon, mikä ei helpota yhtään sitä henkilökohtaista tarpeettomuuden ja kelpaamattomuuden tunnetta, jota koemme kyykytyksen, nöyryytyksen ja toimenpiteisiin pakottamisen seurauksena. On tärkeää säilyttää tunne itsemääräämisoikeudesta ja mahdollisuudesta hallita omaa elämäänsä.

    Kiitos toivoton työtön, että rehellisesti kerrot vastoinkäymisistäsi. Et ole yksin.

    VastaaPoista
  6. Mikä ihme siinä työnhaussa nyt niin kovin vaativaa on? Päivität CV:n, kirjoitat hakemuskirjeen ja jos saat kutsun haastatteluun, käyt siellä. Sitten odotat.

    VastaaPoista
  7. Ei CV'n kirjoittaminen ole kovin vaativaa, jos kirjoittaminen sujuu kohtuullisesti tai hyvin, mutta raskasta lienee odottaa vastauksia hakemuksiinsa. Usein ei vastata mitään tai sitten vastataan ei. Jos vuositolkulla saa ei-vastauksia, usko menee. Alkaa tuntua siltä, ettei ikinä saa mitään työpaikkaa ja pahimmillaan siltä, että itsessä on jotakin vikaa. Ja raskainta on se, kun muut, mahdollisesti työlliset, antavat niitä "hyviä" vinkkejä, joiden taustalla ei ole vilpitön auttamisen halu vaan pikemminkin ajatus, "ettet-varmaan-ole-kokeillut-vielä-tätä-keinoa" tai "olet-vain-laiska-kun-mikä-tahansa-työ-ei-kelpaa". Kaupan kassalle ei enää pääse tuosta vain, eikä varsinkaan jos olet vähänkin koulutettu. Toivottomalle työttömälle sanoisin, ettei työttömyys ole mikään häpeä! Anonyymi nro 3 (kai)

    VastaaPoista
  8. Eikös ne kaupan kassatkin aiota korvata lähitulevaisuudessa robotiikalla? Sitten kauppaan jäisi vain jokunen, kenties yksi elävä ihminen mahdollisia ongelmatilanteita varten...no joka tapauksessa on varmaan hyvä, että luettelit kattavasti nuo työnhaun turhauttavuuden ja raskauden syyt jos ne ei vielä kaikille kerhon jäsenille ole tutuksi tulleet :).

    VastaaPoista
  9. Kyllä olen tähän asti TODELLAKIN halunnut tosissani työllistyä! Viime aikoina on alkanut tuntua siltä, ettei ole enää mitään väliä työllistynkö enää vai en (siis en)...

    Silmäilijälle sanoisin, että häneltä on (taas kerran) pointtini jäänyt ymmärtämättä. Nimittäin työnhaku ei ole
    lainkaan vaikeaa, mutta työpaikan saaminen sen sijaan on tässä se vaikein asia! Loppui työnhakuprosessi sitten haastatteluun kutsutuksi tulemattomuuteen tai vasta haastattelun jälkeen valituksi tulemattomuuteen.

    Kiitos niille lukijoille, jotka ymmärtävät, mitä haluan sanoa.

    VastaaPoista
  10. Lisään vielä, että olen mielestäni blogissani kertonut niistä "toimenpiteistä, joita olen työllistymiseni eteen tehnyt". Ne vain eivät ole johtaneet mihinkään. Viime vuoden aikana olenkin ollut erityisen kyllästynyt sekä työttömänä olemiseen että turhaan työnhakuun.

    VastaaPoista

  11. Ne jotka ihmettelevät "oletko tehnyt kaikki" voisivat jättäytyä työttömäksi ja SEN JÄLKEEN yrittää saada työpaikan. On aivan eri asia saada uusi työpaikka työllisenä kuin työttömänä. Ja Pirkanmaa on sanonko mistä.

    VastaaPoista
  12. Ei työnhaku sinänsä ole vaativaa. Kyllähän sitä hakemuksia lähettää ja haastatteluissa käy.
    Vaativaa on vasta se kun sitä työpaikkaa ei sitten yrityksistä huolimatta saakaan. Vaativaa on jaksaa tuota samaa yrittämistä uudestaan ja uudestaan ei kiitos-kirjeiden sadellessa kännykkään, sähköpostiin ja postilaatikkoon.
    Kyllä työttömyydestä pitäisi saada parempaa palkkaa. Tämä on raskaampaa kuin moni työ!

    VastaaPoista
  13. Ehdottomasti raskempaa kuin moni työ on työttömyys. Hävetä työttömyyttä ei tarvitse. Tänä päivänä tilanne vaan on niin, että hakijoita on todella paljon ja avoimia paikkoja vastaavasti vähän.

    Avointen paikkojen metsästys käy päivätyöstä prikulleen. Suurin ero päivätyöhön on kuitenkin se paine siitä ansaitsemisesta ja tulevaisuuden suunnittelusta. Työttömänä kun ei voi oikein edes suunnitella mitään kummempaa.

    Löytyisipä takataskustani jokin vinkki, mutta nekin on nyt vähissä.

    VastaaPoista
  14. On se työnhaku vaativaa, kun hakee, hakee ja hakee, eikä pääse edes haastatteluihin. Johtuen kai siitä, että ikä ei ole ihan "optimaatlinen" ja siitä, että sellaisia paikkoja, jotka kävisivät hyvin yhteen oman työkokemuksen kanssa, ei kerta kaikkiaan ole. Sitten kun hakee työvoimakoulutukseen tai mihin vaan koulutukseen, kuulee kommentteja tyyliin "sinullahan on noin hyvä koulutus" joten sekään ei ole tärpännyt. Kyllä se välillä aika työläältä ja vaativalta tuntuu. Jos työkokemus ei ole sopivaa mihnekään eikä koulutukseen pääse, kun on jo niin hyvä koulutus (ja niitäkin hakijoita on paljon) niin mitä pitää tehdä seuraavaksi? Hyviä vinkkejä otetaan vastaan :-)

    VastaaPoista
  15. Olen itse hieman samoilla linjoilla kuin ensimmäinen kommentoija. Joskus tätä blogia lukiessa tulee fiilis, että kirjoittaja ei oikeasti halua työllistyä. Tai, että työllistymisen pitää tapahtua hänen ehdoillaan tai ei ollenkaan. Kirjoittaja kertoo, että hän on tehnyt kaikenlaista työllistymisen eteen, mutta blogin kommenteissa on tullut kymmeniä asioita esiin, joita ei ole tehty, koska ne eivät sovi hänelle.

    Työttömyys saattaa olla osittain myös psykologinen juttu. Tällaisella keittiöpsykologialla tarkasteltuna tietynlaisesta asenteesta tulee helposti kehä. En minä pysty tuollaiseen työhön, en keksi yritysideaa, nuo ideat ovat tyhmiä, minä en ikinä tule työllistymään jne. Näin kirjoittaja saattaa omalta osaltaan avittaa omaa työttömyyttään, sillä omista ajatuksista tulee helposti itseään toteuttava ennustus.

    Myös itse blogi edustaa asian käsittelyä negatiivisten asioiden kautta. Jos kirjoittaja kirjoittaisi blogia siitä, miten hän etsii ratkaisuja omaan työttömyyteen, voisi myös tulokset elämässä olla erilaisia. Ajatelkaa esimerkiksi jos kirjoittaja kirjoittaisi blogia siitä, kuinka hän etsii itselleen sopivaa yritysideaa tai tapaa päästä jollekin tietylle alalle töihin. Hän lukisi, opiskelisi, kyselisi muilta ja raportoisi nämä asiat blogiinsa. Tällainen asenne saattaisi olla paljon rakentavampaa kuin hänen nykyinen asenteensa.

    En nyt millään tavalla yritä sanoa, että kirjoittaja on itse syyllinen omaan työttömyyteensä. Fakta on, että kaikille ei riitä töitä. Yritän vain tässä sanoa, että kirjoittajan mahdollisuudet työllistyä olisivat paremmat, jos hän rikkoutuisi irti vanhoista ajattelumalleistaan. Jos me kaikki yrittäisimme ajatella hieman totutun ulkopuolelle, niin työelämä, talous ja työllisyysaste voisi olla paljon paremmalla tolalla koko Suomessa.

    VastaaPoista
  16. Pakko päätyä tilanteen toteamiseen ja kiinnostavien asioiden harrastamiseen. Joillekin se voi olla jopa opiskelua (tiukasti tavoitteellista tai ei) tai mitä tahansa olon siedettäväksi tekevää.

    Työnhakuhan on käytännössä "pakko" lopettaa jossain vaiheessa: se kun ei useimmiten taida johtaa tulokseen - lienee siis ihan tarkoituksenmukainen ratkaisu. Taitaa tosiaan olla paljon hakijoita noihin typo -koulutuksiin...mutta, mutta, onko niistä valtaosalle osallistujista muita seurauksia kuin mahdollisuus osallistua ilmaistyömarkkinoille?

    VastaaPoista
  17. Hei Nils Erik, kyllä niihin typo-koulutuksiin hakemisessa on monta eri motivaatiota, ainakin nämä on itsellä mielessä: 1) uudelle alalle opiskelu on aloitettava jostain ja jos on sopiva typo-koulutus, niin miksei hakisi myös sinne. 2) kun on typo-koulutuksessa, niin saa muutosturvaa, johon on oikeutettu oikeanlaisessa koulutuksessa -> lisää rahaa. Ei pahitteeksi kenellekään. 3) lisää sisältöä arkipäiviin eli opiskelussa tai vaikka ilmaisessa työharjoittelussa on se hyvä puoli, että on oppii uutta tai ainakin on mahdollista tavata uusia ihmisiä tai saada uusia kokemuksia.

    VastaaPoista
  18. Työtehtäväni siirrettiin vuosi sitten Helsingistä Tampereelle.

    Lähiulkoistamista siis.

    Irtisanomisvaiheessa kerrottiin, että olisin erittäin tervetullut uuteen työpaikkaan, johon olimme jo siirtyneet nimellisesti hyvissä ajoin ennen irtisanomisia.

    Oli kyseesä liikken luovutusprosessi. Yksi työntekijä ryhmästämme (24 henkilöä) lähti leikkiin mukaan. Oli luvattu työskentely mm. junassa jne., mutta kuluttajansuoja- ja henkilörekisterilaki estivät sen, tämä työskentely ei ollut mahdollista.

    Pitkä työkokemus (25 v)yhtiössä työnantajan suomine kolulutuksineen oli takana, 50 ikää ja nainen. No, siinä tekijät, joilla ei pitkälle pötkitä!

    Lukemattomien hakemusten ja 6:n haastattelun jälkeen totean, että omalla alallani eli taloushallinnossa ei tämän ikäiselleni yrityksistäni huolimatta anneta töitä. Haluja on, mutta keinoja ei, vaikka saksalaistutkimukset 50-60 vuotiaiden tuottavuudesta kertoisivat ihan muuta!

    Mitä työvoimakoulutukseen tulee, olen hakenut kolmeen, joista ensimmäiseen hain vielä töissä ollessani. Hylky tuli, että pätkähti. Ei löytynyt työllistävää tahoa.

    Toiseenkin tuli hylkäävä päätös ja vasta kolmanteen pääsin ryhmähaastatteluun, kun olin perustellut, että haluaisin heidän kauttaan kouluttautua tehtäviin, joiden tekijöistä on pulaa alalla Helsingissä. Ei auttanut. Ei löytynyt työllistäjää vanhalle.

    Kaiken huipuksi, kun olin viimeksi TE-toimistossa: kyselivät minulta, miksi olen siellä? Kerroin, että käskettiin tulemaan.

    Ihan kuin ei olisi ollut lupa olla ollenkaan heidän toimitiloissaan. Käskettiin sitten mennä nurkan taakse, tiedättehän vertauksen saunan taakse ja nappi otsaan, näin minä sen kuvittelin. Vähän jännitin.

    Oltiin siellä kovin kiinnostuneita, miten työnhaku on sujunut? Kerroin, että minä en kelpaa sen enempää työnantajille kuin teidän koulutuksiinnekaan.

    Kuinkas kävi? Kuten arvata saatttaa: koko työnhakuprosessi keskeytettiin, olin lintujen kirjoissa ja jouduin aloittamaan kaiken alusta!

    Kuka väittää, etten olisi kiihkeä työnhakija?

    Olen ollut sitä kaiken aikaa, mutta tämän jälkeen on vain tosiasia, että en kelpaa enää työelämään. Naisena ja kaiken paskan työelämässä kokeneena toivoisin edes vähän kunnioitusta!

    No, nythän perheen hoivaaminen on tietenkin jo myöhäistä, kun lapsemmekin ovat aikuisuuden antoisilla ovilla kohti työelämän taistelutantereita.

    Onneksi olen vähän ehtinyt heistä pitää huolta muutenkin kuin palkkapussin muodossa.

    Aina on tietenkin muistettava kaikki se palkaton työ, jonka olen tehnyt aina työelämäni ohessa aiemmin: tiskaaminen, siivoaminen, pyykit, silittäminen, mutta ken sen muistaa=huonosti opetettu puoliso?

    Tämä kotityö on viime aikoina arvoitettu arvoon arvaamattomaan, mikäli lehtiä on uskominen. Onhan sillä verotusarvokin aikalailla korkea.

    Kohti hautaa on meno, nautitaan sitä ennen!

    T: Anna.

    VastaaPoista
  19. Arvoisa bloggari, mikä tai mitkä ovat niitä ns. hyviä työpaikkoja joista mainitset kirjoituksessasi? Kaksi viimeisintä työpaikkaasi eivät ole mitään loistavia olleet, mutta ne ovat kelvanneet sinulle.

    Olen varmaan ymmärtänyt täysin väärin, mutta onko nyt niin että haet vain ja ainoastaan niitä "hyviä työpaikkoja"? Jos näin on, en oikein ymmärrä sitä ajatusmallia. Minä olen omasta mielestäni työskennellyt jopa todella huonoissa työpaikoissa mitä tulee työntekijän kohteluun, mutta ne työpaikat ovat auttaneet minua saavuttamaan päämääräni, eli sen "hyvän työpaikan".

    Olen kirjoittanut tänne aiemmin, kehotin rakentamaan työpaikkasi. Koit tämän ajatuksen huonona, mutta vilpitön tarkoitukseni oli kannustaa sinua, kuten nytkin.

    Entä eikö vuodentaitteessa voimaan tullut työttömän vähäinen ansaintamahdollisuus tarjoa sinulle mitään näköpiiriin?? Olen varmaan ihan hemmetin naiivi, mutta asioilla on mielestäni ja kaikesta huolimatta tapana johtaa johonkin.

    Teen parhaillaan juuri sitä mikä minua kiinnostaa eniten, eli tutkijan työtä, mutta ennen tätä tein vuosien ajan duunia johon kuului mm. joka aamuinen "roskalenkki", eli tupakantumppien sun muun skeidan kerääminen sattumoisin juuri niiden rakennusten ympäriltä joihin halusin päästä töihin.

    Ei kai ihmisellä voi olla muuta kuin usko siihen että saavuttaa päämääränsä, vaikka sen joutuisi hakemaan useammankin mutkan kautta. Täydellinen kyynistyminen tuhoaa ihmismielen. Toivotan rajusti tsemppiä!

    VastaaPoista
  20. Se usko taitaa nyky-yhteiskunnassa suuntautua yhä useammalla jonnekin muualle kuin työmarkkinoille sijoittumiseen. Puhuminen työmarkkinoista tyyliin "aina on jokin ratkaisumahdollisuus olemassa" ei vain yksinkertaisesti istu yleisenä totuutena Suomeen vuonna 2014. Työnhakijan ei todellakaan tarvitse peräänkuuluttaa "pessimististä asennetta" esille, siitä pitää varmuudella huolen työnhausta saadut pitkän aikavälin kokemukset. Empiirinen kokemus on riittävän vahva indikaattori osoittamaan tilanteen mahdottomuuden. Ratkaisu ei voi yleisellä tasolla löytyä yrittäjyydestä tai muusta "itse luodusta" sijoittumisesta jonnekin; jos näin ei olisi, työttömyysongelma olisi jo suurelta osin ratkaistu. Yliopistojen alasajon myötä muuten meitä tutkijuudesta luopuneitakin on pilvin pimein, ihan tässäkin taloudessa kaksin kappalein.Väitöskirjoja ilmestyy tätä nykyä ennätysmääriä, mutta kesken jääneitä (loputtomaan rahoituksen puutteeseen kyllästyneiltä tekijöiltä) ja "vaiheessa olevia" (laitoksen listauksessa retorisesti mukana olevia töitä on vielä moninkertainen määrä - hukattu potentiaali. Eikä se "paskaduunin" tekeminenkään auta kaikkia pääsemään eteenpäin: vessoja on kuurattu päihdehuoltoyksiköissä ja lumitöitä tehty työelämävalmennuksessa pelkällä peruspäivärahalla - tyhjä on jäänyt käteen niistäkin ei niin kiitollisten kokemusten kera...

    VastaaPoista
  21. Tämä vuodatukseni onkin poikinut paljon kommentteja! Nils Erik on oikeilla jäljillä siinäkin asiassa, että oli työnhakija sitten optimistinen tai pessimistinen, positiivinen tai negatiivinen - se ei välttämättä muuta hänen asemaansa työmarkkinoilla huonommaksi tai paremmaksi.

    Kelvolliset työpaikat ovat mielestäni sellaisia, joissa on edes kohtalainen palkka (huono se on minulla aina ollut) ja
    jollain tavalla mielekästä tekemistä. Kiitos yhdelle anonyymeistä kommentoijista tsemppien toivotuksesta!

    Meillä vanhenevilla (kaikkihan me toisaalta vanhenemme) naisilla ei ole juuri kysyntää yömarkkinoilla, kuten Anna toteaa. Poikkeuksena tästä ovat ainakin useat poliitikot.

    On muuten ihailtavaa, että joku "keittiöpsykologi" luulee tietävänsä paremmin tilanteeni ja sen, haluanko todella työllistyä vai en... Kuten rekrytoijat tietävät minua paremmin mihin työhön sovin ja mihin en... Itse kuitenkin tunnen parhaiten
    - yli 45 vuoden kokemuksella - elämäntilanteeni, syyni ja "tekosyyni" tehdä tai olla tekemättä jotakin tiettyä asiaa esim. muodolliseksi
    työllistymiseni edistämiseksi.

    VastaaPoista
  22. Kiitos Toivoton! Minä niitä tsemppejä toivottelin. Luen säännöllisesti blogiasi ja siitä on tullut minulle tärkeä, koska koen itse noita turhautumisen tunteita välillä enemmän ja välillä vähemmän ja näin muistan aina, etten tosiaan ole ainoa, joka painii näiden asioiden kanssa päivittäin. Heh, enpä ollut aiemmin ajatellut, että olen tosiaan "vanheneva" nainen...

    VastaaPoista
  23. Se "vanheneva" oli hieman ironiseksi heitoksi tarkoitettu, mutta työnantajien/ rekrytoijien mielestä olen todellakin sellainen - vaikka ei siltä itsestäni tuntuisikaan...

    VastaaPoista
  24. En missään vaiheessa väittänyt, että tunnen tilanteesi paremmin kuin sinä. Kerroin vain ajatuksia, joita blogisi eittämättä herättää. Sivuutat vain kokonaan kirjoitukseni pointin ja ymmärrät sen tahallaan väärin.

    Terveisin,

    "Keittiöpsykologi"

    VastaaPoista
  25. Minua ihmetyttää se, ettei "keittiöpsykologi" ymmärrä, kuten ei usein muutkaan töissä olevat ns. tavikset tai poliitikot sitä tämän hetken tilannetta että keski-ikäinen, erityisesti hyvin koulutuettu, ei saa edes niitä niitä ns. 'tupakantumppien keräämis' hommia millään tavalla tyytyi sitten miten huonoihin ehtoihin/palkkaan tahansa, perusteluja löytyy tästä ja vastaavista blogeista, en toista niitä. Aika on pitkittyneen laman ja Nokian laskun ja kaikkien suuriyhtiöiden 'intiauskovaisuuden' myötä mennyt erittäin pahaksi. Valitettavasti vain 'aika hoitaa' tässä, mutta siinä saattaa vierähtää vuosikymmen, kunnes tilanne normalisoituu sekä laman, intiauskovaisuuden tms. suhteen. Nykyiset työttömät keski-ikäiset saattavat, sitä en kuitenkaan toivo, jääda tässä pelissä väliinputoajiksi.

    VastaaPoista
  26. Minua taas ihmetyttää ihmisten taidot ymmärtää luettua tekstiä. En ole missään vaiheessa kirjoituksiani esittänyt mitään suoria väitteitä keski-ikäisten työllistymismahdollisuuksista. Esitin vain, että työllistymismahdollisuudet saattaisivat olla paremmat tietynlaisilla toimilla. Ei kaikki työttömät keski-ikäiset automaattisesti putoa pois työmarkkinoilta. Tiedän keski-ikäisiä työttömiä, jotka ovat työllistyneet tai perustaneet menestyksekkäästi oman yrityksen.

    Terveisin,

    "Keittiöpsykologi"

    VastaaPoista
  27. Niihin tapauksiin löytyy selittäviä tekijöitä jos niitä tutkitaan tarkemmin. Aina on joukossa niitä, jotka luovivat kuiville. Kyse onkin keskimääräisestä tilanteesta: juuri noilla edellytyksillä, joita täällä on esilletuotu, ennuste ei ole kovin ruusuinen.
    Todellin ymmärrys tällaiseen asetelmaan on vain niillä, jotka itse sen ovat kokeneet ja heidän lähipiirillään. Kokemus on tämänkin aivan aukottomasti osoittanut. Tästä syystä asiaa ulkopuolelta tarkastelevien näkemykset ja "korjausehdotukset" ovat usein jos ei muuta niin ainakin ajastaan jäljessä...

    VastaaPoista
  28. "Korjausehdotukset". Nils Erik olet kyynisyyden perikuva, ei voi muuta todeta. Olen itse esittänyt täällä "korjausehdotuksia" ihan työttömyysperustaisella kokemuksellani. Laskeskelin että minulla on työttömyyshistoriaa yli viisi vuotta ja työhistoriaa n. 12 vuotta. Pisimmillään yhtäjaksoista työttömyyttä n. kaksi vuotta, mutta olen kammennut siitäkin takaisin töihin. Nils Erikin teoria ei siis ole aivan aukoton, ymmärrän aivan hemmetin hyvin miltä tilanne tuntuu. Mutta jotenkin on vain edettävä ja kiemurreltava. Eikö ole parempi jos edes jollain tavoin yrittää kannustaa blogin kirjoittajaa sen sijaan että levittää kyynisyyttä ja epätoivoa??? Ennen kuin ehdit lyttäämään tämänkin, laitan kaneetiksi että jos olisin yrittäjä ja tarvitsisin työntekijää, palkkaisin tämän bloggarin, ehdottomasti. Jossittelua jossittelua, mutta en tässä nyt tällä erää enempään pysty.

    VastaaPoista
  29. Yleinen kyynisyys ja kyynisyys työmarkkinoita kohtaan ovat eri asioita. Ensimmäiseen kyynisesti suhtautuvia lienee tässä maassa lukuisia.

    Täällä on aikojen saatossa käsitelty myös rakentavia vaihtoehtoja eri tilanteissa ihan tapauskohtaisestikin. Aina on toki niitäkin, jotka eivät tunnusta tosiasioita, so. tietyllä hetkellä vallitsevia olosuhteita. Tietysti tilanne voi muuttua, mutta yhä useammassa tapauksessa se vaatii myös ulkoisten olosuhteiden, siis lähinnä yhteiskunnan (jo suurta) muutosta.

    Suoranaista teoretisointiakaan täällä ei liene liiemmälti harrastettu, nuo kirjoitukset kun varmaan useimmilla perustuvat sittenkin siihen omaan kokemukseen. Itselläkin kahdeksisen vuotta työttömyyttä joten ymmärrän yksilöllisen pattitilanteen sitä kautta. Olisi myös syytä muistaa, että suoritetut opinnot ja koulutusaste viitoittavat osaltaan tietä mahdollisille vaihtoehdoille, joskus vähentäen joskus lisäten niitä. Jotta alanvaihto ihan oikeasti on realistinen nyky-Suomessa, vaatii se kriittisten ehtojen toteutumista yksilöllisessä tapauksessa.

    Itse en ainakaan kannata suomalaisen yhteiskunnan ja sen työmarkkinoiden suunnattomien epäkohtien peittelyä.

    VastaaPoista
  30. Näenhän se on, omasta kohtalostaan tiällä jokkaenen parkuu. Se on kommeeta se!

    Se on myössii kommeeta, jotta suap kaikki ulos tulla, mikä syvämen piällä kangertaa.

    Ootta työ melekosia kehveleitä itekuinnii, jaksatte aena vuan, vaekka toesella oes syvän karrella.

    Kiitokset rupattelijoille ja lokin pitäjälle.

    Lisseehän meetä työttömiä näkkyy tuaes tännäännii tulleen; tervetulloo vuan Itellan ylijiämät ja vanahat kiäkät porukkaan tummaan!

    T: Santra

    VastaaPoista
  31. Minä tiedän mitä blogin kirjoittaja tarvitsee! Hän tarvitsee sellaista narkkarietiikkaa, josta Enbuske puhuu uudessa kolumnissaan:

    http://nyt.fi/a1305776551604?ref=hs-hitaat-e-4

    VastaaPoista
  32. On hienoa, kun on tullut näin monta kommenttia ja keskustelua on syntynyt! Kiitos sinulle anonyymi, joka palkkaisit minut ;-)

    Työpaikan saamisessa ja mahdollisessa yrityksen perustamisessa ratkaisevat nämä asiat:
    - ALA
    - koulutus
    - työkokemus
    - osaaminen eli se, mitä henkilö todella osaa tehdä

    Nämä em. asiat kuitenkin vaihtelevat jokaisen kohdalla niin paljon, ettei koskaan voi sanoa, että: ”Hänkin perusti yrityksen, mikset sinä?” Kahdella henkilöllä on harvoin täsmälleen samanlainen tilanne…

    Noista Enbusken kolumneista en oikein osaa sanoa, mitä niistä ajattelisin. Kolumnista vinkannut ilmeisesti tarkoittaa erityisesti kohtaa "Olemme raivoissamme asioista, joiden ratkaisua odotamme aina joltakin muulta" ja soveltaa sitä minuun? En ole keksinyt ratkaisua työttömyysongelmani poistamiseen, mutta ei sitä viisasten kiveä ole oikein muillakaan.

    VastaaPoista
  33. Siis tuossa Enbusken kolumnissa oli se pointti, että narkkarit ovat todella luovia hankkiakseen itselleen rahaa, joilla saa aineita.

    Enbuske esittääkin, että suomalaisten tulisi olla kaikkien yhtä luovia, jotta talous saataisiin nousuun.

    Ajattele. Jos sinulla ei olisi töitä eikä mitään tuloja, niin siinä nälän tunteessa alkaisit kyllä luovia erilaisia tapoja hankkiaksesi itsellesi rahaa joko laillisin tai laittomin keinoin. Nyt kun saat työttömyystuen ja miehesi on töissä, niin vaikka et rahoissa kylve, et kyllä kuole nälkäänkään. On katto pään päällä ja ruokaa pöydässä. Jos sairaus tulee niin kävelet terveyskeskukseen.

    VastaaPoista
  34. Pitkään työttömänä olleena ja siitä vain eläköitymisen kautta ulos päässeenä sanon: SOPEUDU. Ei sinun tarvitse lopettaa pyrkimistä työelämään, mutta sopeudu tilanteeseesi. Muten tulee ongelmia. On tuhoisaa ruveta syyttelemään itseään. jos parhaansa tehnyt. Eikä kannata mainostaa työttömyyttään, kun tapaa uusia ihmisiä muissa ympyröissä. Itse vastasin, että kaikenlaista teen ja vaihdoin puheenaihetta. Paaaarempiosaisilta ymmärrystä ei juuri heru.
    Nythän joka päivä tulee työttömiä, on jo surkeampaa?, kuin 90-luvun lamassa, jolloin itse jäin työttömäksi kaikkeni yritettyäni. Shokkihan se oli. Olin kouluttautunut aikuisella iällä uudestaan ja kun töitäkin oli hyvin (pätkätöitä, vakipaikkaa ei niin vain otettu eikä oteta) kuvittelin, että töitä saisin jatkossakin. Muutin työn perässä, otin pätkän kuin pätkän. Lopulta vaan koin määräaikaisen kohtalon: ei ole enää töitä, kun on lama. Määräaikaiset yksineläjät lentävät pihalle aina ensiksi.

    Katkeraksi tulee seuratessa miten jotkut saavat helposti vakipaikkoja, kun raataa omaa sarkaansa ja tekee parhaansa, silti lopputulos on aina sama. Edessä kiitetään, ettei lähtisi paremmille apajille, lopulta sanotaan, ei ole enää mitään. Se oli kiitos vuosien sijaistuksista ja monta kertaa työnantajan pelastamisesta pulasta. Tulin lopulta siihen tulokseen, että OK, jos tämä on pelin henki, minähän selviän tästä kuitenkin hengissä vaikka eläkkeelle asti. En tosin uskonut, että joudun sen näkemään.
    Lopuksi vielä pari vuotta ennen eläkeikää, jouduin työkkärin "kuntoutettavaksi". Se oli varsinainen vitsi.
    Nyt, kun olen jo ollut tovin eläkkeellä, en vieläkään saanut olla rauhassa, minulle soitetaan kuukausi työnhaun umpeutumisen jälkeen, miten nyt on tilanteeni!
    Löin luurin korvaan. Asiani eivät kuulu sille puljulle enää, eivät rikkaa ristiin pistäneet silloinkaan, kun kävin varta vasten kyselemässä, eikö todellakaan ole mitään töitä.

    Kuten huomaatte, tästä ei niin vain pääse takaisin normaali ihmiseksi. Esim. postin tulo on sellainen asia, että huomaan vieläkin jännittäväni, mitä nyt tulee, millainen uhkailukirje. Uhkaus toimeentulon menettämisestähän niihin aina oli kirjoitettu. Huomasin myös aina hermostuvani, kun alettiin puhua työttömyysetuuksista mediassa, pelko toimeentulon entisestään heikkenemisestä oli kova. Yöuniin asti meni pettymys, kun korvauksia ei nostettu vuosikausiin, vaikka lupailtiin.

    Tahdon sanoa, että tätä ainutkertaista elämää pitää yrittää elää, vaikka sitä työtä ei ole ehkä enää koskaan. Kannattaa opetella sellaisia taitoja, jotka ovat itselle hyödyksi, kun vähällä rahalla pitää pärjätä. Omatoimisuus kaikessa auttaa, että patjan alle voi kerätä edes vähän pesämunaa. Opettelin itse tekemään halvalla ruokaa, laittamaan hiukset itse, tekemään normi vaatteet itse, kiertelin kaupoissa ja etsin edullisia kenkiä, kankaanpaloja, kirpputoreilta tavaroita ja mööpeleitä. Kirjasto tietokoneineen tuli varsin tutuksi.
    Kotoa opittu säästäväinen elämäntapa oli avuksi.

    Kipeintä tässä ehkä, aineellisesta tiukkuudesta huolimatta, on ollut, että on pitänyt vaieta tilanteestaan. Ei ole voinut pitää yhteyttä entisiin tuttuihin, ei ole oikein voinut solmia uusia tuttavuuksia syvemmällä tasolla. Viihteellä kävin silloin tällöin, katsoin sen olevan piristävää. Liki kuivin suin piti olla, se nyt ei paha asia ollutkaan. Tuttavuuksia ei pahemmin ole. Ehkä pitäisi nyt, kun on kunniallisesti eläkeläinen, alkaa sellaisia hankkia. Menneisyydestäni en aio koskaan kenellekään uudelle tuttavuudelle kertoa, olen saanut tuta, että työtön on valitettavan monen silmissä yhteiskunnan hylkiö. Viis siitä, miten kunnollista elämää olet viettänyt.

    VastaaPoista
  35. Kiitos hienosta , elämänkokemuksen sävyttämästä, kommentistasi!

    VastaaPoista