tiistai 6. syyskuuta 2011
Yksin työttömyyteni kanssa
Kylläpä sitä voikin olla yksin työttömyytensä kanssa, kun lähipiirini ei ollenkaan ymmärrä millaista tämä oikeasti on! Joudun jopa selittelemään ja puolustelemaan tekemisiäni työttömänä, vaikka itsekin vihaan jokaista työttömänä olemaani hetkeä! Äidilleni jouduin selittämään työvoimakoulutukseen menoani; eihän 7-kymppinen ihminen ymmärrä etten vain saa työpaikkaa, vaikka laittaisin miljoona hakemusta (mm. siksi, ettei yhtään haastattelukutsua tule)… Minun piti hakeutua koulutukseen, että minulla olisi edes jotain tekemistä ja saisin jostain edes vähän rahaa. Ainoa, joka ymmärtää ja kannustaa minua, on eräs entinen työkaverini, joka itsekin jäi työttömäksi, mutta on jo nyt päässyt eläkkeelle. Mieheni ei ymmärrä lainkaan miltä minusta tuntuu, koska hän ei ole itse (onneksi!) ollut päivääkään työttömänä. Minun pitäisi varmaankin kehottaa häntä lukemaan TOIvottoman työttömän blogia, jos hänelle sitten valkenisi kalpea aavistus siitä, miltä työttömästä tuntuu
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Minulla on aivan sama kokemus. Jos ei ole itse ollut työttömänä, niin ihmisten on aivan mahdoton ymmärtää esim miten pienillä rahavaroilla tässä on tultava toimeen. Monet sivuuttavatkin aiheen (työttömyyden) kokonaan, ja puhuvat vain muista asioista.
VastaaPoistaHarmi, ettei edes miehesi ymmärrä, vaikka näkee läheltä tilanteesi.
Meillä kun ollaan molemmat työttömiä, niin ymmärrystä löytyy puolin ja toisin.
Olen toisaalta iloinen, että äitini ei ehtinyt nähdä tätä työttömyyttä, hän kuoli jo viisi vuotta sitten. Hän ei olisi millään kestänyt sitä, että korkeasti koulutettu rakas tytär on työtön. Joten tuon äitisi ajatuksen ymmärrän hyvin.
Jatkoja!
Oman kokemukseni mukaan vanhemmat ihmiset eivät ymmärrä yhtään, miksi en saa töitä. Heidän mielestään maisterin papereilla aukeavat ovet vaikka mihin.
VastaaPoistaOlen ollut työttömänä, osa-aikatöissä, keikkalaisena ja nyt ns. normitöissä eli melkein kaikki on koettu - myös työvoimapoliittinen koulutus...
VastaaPoistaMuistan, että tuolloin eivät vanhempani ainakaan ymmärtäneet asiaa lainkaan. "Aina on töitä tekevälle" -tyyliä tuli, ei kannustusta mihinkään.
Nyt taas olen tilanteessa, että terveys ei kestäisi töitä - on vaan pakko yrittää jaksaa! Jotenkin irvikuva koko Suomesta. Meitä on monta, jotka ihan todella kaikkien diagnoosien mukaan kuuluisivat työkyvyttömyyseläkkeelle, mutta eivät pääse. Mielelläni antaisin paikkani kenelle tahansa työttömälle, jos vain jotenkin tulisin toimeen taloudellisesti, edes niukasti. Yksinäiselle se on vaan niin prleen vaikeaa!
En voi muuta kuin tsempata eli toivoa sinullekin parempaa.